Tänä vuonna Lähetyshiippakunnan lähetystyön painopiste siirtyy aiempaa selkeämmin Afrikan mantereelle. Pastorien opetusmatkoja ja kummioppilaiden tukitoimintaa jatketaan kuten aiemmin, mutta saamme mantereelle myös pysyviä työntekijöitä, kun Tuomo ja Leena Simojoki perheineen muuttavat takaisin Keniaan heinäkuussa. Samalla mukaan astuu myös uusi yhteistyön muoto: kirkkomme saa ensimmäiset nimikkolähetit.
Lutheran Heritage Foundation (LHF) on kutsunut pastori Tuomo Simojoen yhdessä vaimonsa Leenan ja lastensa kanssa työyhteyteen Itä-Afrikassa. LHF:n ja Lähetyshiippakunta teki marraskuussa 2023 sopimuksen Simojokien työhön liittyen. Sopimuksen mukaisesti Simojoet toimivat Keniassa LHF:n työntekijöinä ja Lähetyshiippakunnan nimikkolähetteinä. Kirkkomme roolina on siten toimia lähettäjänä ja esirukoilijana. Juridisen ja taloudellisen vastuun kantaa LHF. Lähetyshiippakunta ei maksa Simojokien palkkaa, mutta tukee muutoin LHF:n työtä Afrikassa osallistuen kirjojen kustantamiseen ja koulutustyöhön.
– Lähetyshiippakunta ja LHF ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Nyt saamme olla lähettämässä Simojoen perhettä Itä-Afrikkaan vahvistamaan sitä työtä, jota he ovat jo aiemmin paikan päällä tehneet ja viime vuosina Suomesta käsin koordinoineet. Pienenä kirkkona omat voimavaramme eivät riittäisi lähettiperheen ylläpitämiseen. Toisaalta LHF tarvitsee juuri sitä vahvaa osaamista ja kokemusta, jota Tuomolla ja Leenalla on. Nimikkolähettien kautta pääsemme hyvin konkreettisella tavalla mukaan vastaamaan monien afrikkalaisten kirkkojen suurimpaan tarpeeseen varustamalla seurakunnille paimenia, jotka opettavat oikein Jumalan Sanaa ja jakavat sakramentit Kristuksen asetuksen mukaisesti. Simojoen perheen kautta tällä työllä on kasvot, jotka jo tunnetaan monissa seurakunnissamme. Heidän kauttaan saamme varmasti lisää konkretiaa esirukouksiimme. Myös omien pastoreidemme opetusmatkojen järjestely helpottuu, kun nimikkolähettimme ovat paikan päällä.
– Lähetysstrategiaamme on kirjattu visio: “Luterilainen seurakunta lähellä ja kaukana”. Siitä runsaasta Jumalan siunauksesta, jota saamme monin tavoin osaksemme täällä omissa seurakunnissamme, riittää jaettavaksi myös kauemmas. Tuomon ja Leenan työssä on kyse juuri tästä eteenpäin jakamisesta. LHF:n lukuisille kielille kääntämä ja jakama kirjallisuus sekä näiden kirjojen opettamiseksi ja käyttämiseksi järjestetty koulutus pastoreille ja muille seurakuntien vastuunkantajille on tavoittavuudessaan hämmästyttävää. Se mahdollistaa jo olemassa olevien luterilaisten seurakuntien vahvistumisen ja uusien seurakuntien syntymisen kymmenien kansojen parissa Itä-Afrikassa. Tänä aikana, jolloin lähetystyö on monien mielissä muuttunut materiaaliseksi tai sosiaaliseksi avustamiseksi, saamme keskittyä ja panostaa erityisesti siihen, että puhdas evankeliumi Kristuksesta syntiemme sovittajana leviää ihmisten iankaikkiseksi autuudeksi.
Aiempien vuosien tapaan Lähetyshiippakunnan lähetystyöhön kerätyillä varoilla järjestetään pastorien opetusmatkoja Keniaan. Samoin seurakunnan itua Tel Avivissa pyritään edelleen tukemaan resurssien ja olosuhteiden sallimissa rajoissa.
– Edellisen vuoden aikana oli paljon selvittelyjä lähetyksen tilanteen suhteen: Mikä olisi Lähetyshiippakunnalle mielekäs malli ja mikä olisi sopiva taso talouden suhteen? Olen hyvällä mielellä, että olemme nykyisessä tilanteessa. Löysimme hyvän ratkaisun Simojokien, LHF:n ja kirkkomme kannalta. Kirkkomme voi olla lähetystyössä mukana tavalla, joka omille hartioillemme olisi liian raskas, mutta laajempaan työhön osallistuessa mahdollinen ja mielekäs. Edellinen vuosi jäi lähetyksen talouden osalta ylijäämäiseksi. Menot olivat huomattavasti budjetoitua pienemmät, koska opetusmatkojen kustannukset jäivät pienemmiksi. Meillä on työtä edessä vuosittaisen maksun keräämiseksi LHF:n työhön ja opetusmatkoille, mutta ensimmäiset signaalit ovat hyviä. Uskon, että lähetysinnostus nousee sen myötä, että Simojokien perhe kirkostamme on lähdössä palvelemaan Afrikkaan. Toiveemme ja rukouksemme on, että Afrikan työ saisi olla näkyvästi esillä seurakunnissamme, mikä rohkaisi rukoilemaan työn puolesta ja kannattamaan sitä myös taloudellisesti.
– On sanottu, että ihmisillä on lompakossaan kaksi osastoa: oma seurakunta ja lähetystyö. Selvää on, että haluamme tukea ja tehdä lähetystyötä siellä missä mielekäs ovi avautuu. Samalla täytyy huolehtia tasapainosta oman työmme ja seurakuntien suhteen. Ei siis ole kestävää, että laitettaisiin vaikkapa isoja summia lähetykseen, mutta oma seurakunta olisi ronskisti miinuksella. Silloin joku muu oikeastaan maksaisi seurakuntakodin menot. Tässä etsitään tasapainoa, mutta uskon, että tuleviksi vuosiksi kaavailtu kehys lähetyksen suhteen on hartioillemme mahdollinen.
Lähetyshiippakunnan lähetystyön tavoitteena on keskittyä kaste- ja lähetyskäskyn (Matt. 28: 18–20) toteuttamiseen käytännössä. Siten lähetystyössä pyritään saamaan aikaan evankeliumin julistusta ja opetusta seurakuntien syntymiseksi ja vahvistumiseksi.
– “Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1. Kor. 3:11) Kun Suomessa 1960-luvulla syntyi erityisesti “viidennen herätysliikkeen” piireissä uusi innostus ulkolähetystyöstä, oli kansankirkon hengellinen rakenne ja suuntaus vielä selvä: Lähetystyössä on kysymys ennen kaikkea evankeliumin julistamisesta niin, että ihmiset kääntyvät synneistään ja uskovat evankeliumin. Itselleni oli usko Kristukseen avautunut vasta muutamaa vuotta aikaisemmin ja se muutti käsitykseni Jumalasta ja siitä, mikä tässä elämässä oli ehdottomasti tärkeintä. Oli luonnollista ymmärtää lähetystyö samantapaisena kuin se toiminta, jossa olimme mukana Suomessakin eri paikkakunnilla: julistuksena herätyskokouksissa, kaduilla ja kouluissa. Tarkoituksena oli saavuttaa mahdollisimman monia ihmissieluja, joiden kunkin arvo iankaikkisuuden ja Jumalan edessä oli ja on ääretön. Vasta vähitellen, jo lähetyskentällä aloin ymmärtää, että nämä sielut, ihmiset, tarvitsevat seurakuntaa, kirkkoa.
– Kirkon perustaminen lähetyskentällä pakottaa lähetyssaarnaajat sellaisten kysymysten eteen, jotka kotimaassa olivat valmiiksi vastattuja ja joita ei useinkaan ajatella sen syvällisemmin. Mikä on kirkko, mikä seurakunta? Kuinka suuri kirkon täytyy vähintään olla? Kuka päättää kirkon asioista? Mitä kirkko tunnustaa? Mikä on kirkon hengellinen virka? Mitä seurakunnan paimenilta vähintään vaaditaan? Mitä opetetaan sakramenteista? Tämän tapaisia kysymyksiä on loputtomasti. Valitettavasti lähetyssaarnaajia ei yleensä ole valmistettu kohtaamaan niitä.
– Luterilaisen kirkon lähetystyö tulee suunnitella alusta alkaen seurakuntien ja kirkon perustamista varten silloin, kun ei vielä niitä ole olemassa. Kirkon historia on jo 2000 vuotta vanha. Olisi kummallista ajatella, ettei kirkon kokemuksista ja opeista voisi hyötyä. Kirkon perustamista ei tule eikä saa panna uusien kristittyjen ratkaistavaksi ja rasitukseksi. Kirkko on jo olemassa. Lähetyssaarnaajien tulee “tuoda kirkko mukanaan”. He opettavat paikallisille, uusille kristityille kristillisen totuuden sellaisena kuin he itsekin uskovat. Luterilaisen lähetystyön päämääränä on tietenkin sielujen pelastus, mutta samalla myös luterilaisen kirkon perustaminen sinne, missä kirkkoa ei vielä ole tai myös olemassa olevan luterilaisen kirkon vahvistaminen niillä lahjoilla ja kyvyillä, joita Jumala on meille antanut.