Tervetuloa Jumalan sanan ja sakramenttien yhteyteen

Tämän sivun alalaidasta löydät tietoa tulevista jumalanpalveluksista ja muista tapahtumista Andreaksen luterilaisessa seurakunnassa.

Messu

Messussa eli ehtoollisjumalanpalveluksessa kristityt kokoontuvat Kristuksen luokse. Uskomme että Hän on todellisesti läsnä ehtoollisessa. Messun yhteydessä myös luetaan ja selitetään Raamatun sanaa, rukoillaan ja lauletaan sekä kuullaan synninpäästö. Messussa Kristus itse palvelee kristittyjä, siksi kysymyksessä on Jumalanpalvelus. Messussa on aina selkeänä esillä kristillisen uskon perussisältöä. Paikalle on helppo tulla vaikka ei olisi kovin perehtynyt asioihin. Pastori ja muut vastuuvuorossa olevat opastavat mielellään tai ainakin toivottavat tervetulleeksi.

Messu ei ole esitys jota keräännytään katsomaan. Koko seurakunta osallistuu yhdessä messun kulkuun. Saamme palvella toisiamme Kristuksen ruumiissa. Tärkeintä on kuitenkin saada olla Jumalan palveltavana.

Pyhäkoulu

Lapset ovat seurakunnan tulevaisuus. Joka sunnuntai pyhäkoulu kokoontuu saarnan aikana. Turvalliset pyhäkoulunopettajamme selittävät yksinkertaisesti ja havainnollisesti Jumalan sanaa lapseille. Vanhemmat voivat halutessaan tulla mukaan pyhäkoululuokkaan.

Eläkeläisten raamattupiiri

Joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina kokoonnumme yhdessä tutkimaan Raamattua. Pastori tai joku muu alustaa lyhyesti viikon tekstistä. Sen jälkeen on aikaa keskutella luetusta. Kahvin äärellä vaihdetaan kuulumisia laajemminkin. Yleensä laulamme kirkkovuoden aikaan sopivia virsiä. Tervetuloa kuunteluoppilaaksi tai aktiivisesti keskustelemaan! Tarkista kunkin kerran paikka kalenterisivulta.

Eläkeläisten raamattupiiri on tällä hetkellä tauolla.

Lapsi- ja koululaistyö

Seurakunnassamme on paljon lapsia. Haluamme tukea perheitä heidän kristillisessä kasvatuksessaan. Yhteisen messun ja sen yhteydessä pidetyn pyhäkoulun lisäksi kokoonnumme yhteisille koululaisiltaan. Kuulemme lapsille räätälöityä opetusta Raamatusta, leikimme tai puuhaamme, syömme ja rukoilemme. Tarkista kunkin kerran paikka tapahtumat-sivulta.

Seurat

Seurat kokoontuvat kodeissa, pihoilla tai vaikkapa mökkirannassa. Kyseessä on vapaamuotoinen tilaisuus jossa kuullaan Raamatun sanaa ja lyhyitä puheenvuoroja kristityn elämän varrelta. Puheenvuorojen välissä on hyvin aikaa laululle ja rukoukselle.

Lähetys

Joka sunnuntai seurakunta lähetetään messusta arkeen. Tapaamme viikon varrella lukemattomia ihmisiä. Nämä lähimmäiset ovat osa lähetyskenttäämme. Haluamme olla kutsumassa kaikkia mukaan seurakunnan elämään ja iankaikkisen elämän perilliseksi. Tämän lisäksi osallistumme ulkomailla tehtävään lähetystyöhön tukemalla Simojoen perheen työtä Keniassa.

Muuta – mitä?

Miten sinä haluaisit olla rakentamassa ja palvelemassa tätä seurakuntaa? Olet tervetullut ehdottamaan, toivomaan ja tekemään!