Pyhäkoulukuulumisia

Blogi
15.8.2018

Toistakymmentä iloista jalkaparia vispaa innokkaina tuoleilla, pyhäkoulu on alkamassa. Lauletaan, rukoillaan, käydään läpi jokin Raamatun kohta, sitten vielä lauletaan ja rukoillaan, ehkä leikitään, väritetään tai askarrellaan. Tunnelma on yleensä innokas ja vauhdikas, välillä lasten kanssa käytyjen keskusteluiden syvyys vetää aikuisenkin hiljaiseksi. Kun kirkkosalista alkaa kuulua virrenveisuuta, tiedän saarnan päättyneeksi ja alan lähetellä lapsia takaisin vanhempiensa luokse. Siivoan pikaisesti tilan, merkkaan osallistujamäärän listaan ylös tilastointia varten ja riennän itsekin takaisin paikalleni.

Pyhäkoulu on paitsi ilosanoman välittämistä, myös palvelus messuun osallistuville lapsiperheille. Useimmat lapsiperheet toimittavat arkensa ilman laajoja tukiverkostoja, jolloin pyhäkoulu tarjoa mahdollisuuden jakaa kristillistä kasvatusvastuuta sekä antaa tilaisuuden vanhemmille kuunnella saarna rauhassa. Voidaan olla montaa mieltä siitä, miten välttämätön työmuoto pyhäkoulu on, mutta joka tapauksessa se on osa lapsiystävällistä toimintakulttuuria ja tukee lasten hengellistä kasvua. Parhaimmillaan pyhäkoulussa muodostuu kaveruus- ja ystävyyssuhteita, jotka kantavat aikuisuuteen asti ja tukevat seurakunnan toimintaan osallistumista ja mukaan lähtemistä.

Pyhäkoulu ei korvaa kotien hengellistä kasvatusta, mutta sen päämäärä on sama: juurruttaa lapsi tuntemaan Raamatun keskeiset kertomukset ja Jeesuksen pelastustyö. Kirjassaan Lapsen usko (2011) Saara Kinnunen pohtii, mistä löytyisi kristittyihin perheisiin samaa alttiutta taloudelliseen ja ajankäytölliseen resursointiin lasten hengellisen elämän tukemiseksi, kuin mitä esimerkiksi urheiluseurojen parissa toimivilta vanhemmilta löytyy. Itse Lutherkaan ei säästele sanojaan: “Lasten tulee havaita, että heidän sieluistaan pidetään suurempaa huolta kuin heidän ruumistaan. Missä sellainen huolenpito lyödään laimin, missä lapsia ei tutustuteta Jumalan Sanaan ja rukoukseen, siellä puuttuu paras hyvä, jota ei voi millään muulla korvata.” (Kinnunen 2011)

Mistä sitten aika, energia ja motivaatio tekemiseen? Palkintona pyhäkoulun pitäjälle on parhaimmillaan tarjolla samaa kuin monessa muussakin vapaaehtoistyössä: tyytyväinen ja iloinen mieli. Erilaisten aikavarkaiden vaaniessa ajankäyttöämme voi pyhäkoulua valmistellessa ja pitäessä luottaa siihen, että tässä kohtaa en hukkaa aikaani. Jos siis vielä pohdit omaa tehtävääsi seurakunnassa, haastan sinut miettimään, löytyisikö syksyn aikatauluista tilaa muutamalle pyhäkoululle!

Sanna Niemi
Pyhän Matteuksen luterilainen seurakunta
Hämeenlinna