”Puilla on täällä nimet”

Ajankohtaista
22.3.2026

Armoitettu lauluntekijä ja sanoittaja Jari Kekäle on kirjoittanut lauluja jo 40 vuoden ajan. Lauantaina 21.3. saimme nauttia juhlakonsertista ja levynjulkkarista Viikin kirkossa Helsingissä. Jari Kekäle ja ystävät olivat valmistaneet uuden kokoelman ”Puilla on täällä nimet”.  Levy sisältää 16 laulua, ja niitä esittivät Tommi Kalenius, Jukka Leppilampi ja Tove Wingren-Leppilampi, Tanja Torvikoski, Maria Hietaharju, Markus Ek, Janne Koskela, Make Perttilä, Mikko Miettinen ja Aino-Liina Miettinen. Solisteja säestämässä oli Antti Vuori & Make Perttilä band, ja lavalle nousi muutamaan otteeseen myös Helsinki Gospel Choir.

”Alussa oli Sana…”

Konsertin aluksi Jari luki Johanneksen evankeliumista sen alkujakeet. Vaikka maailma näyttää pimeältä, ei pimeys ole saanut valoa valtaansa. Jumalan valoa on taiteessa, se voi poistaa pimeyttä. Jari kertoi toivovansa, että nämäkin yhdessä tehdyt laulut voivat valaista ihmisiä.

Jari esitteli ystävät, jotka ovat tehneet sävelet uusiin kappaleisiin ja tuottaneet niitä. Monien kanssa yhteistyö on jatkunut vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Varhaisin muisto oli 80-luvulta, jolloin Jukka Leppilampi ja Outi Terho olivat olleet samalla opiskelijoiden Monacon-matkalla kuin Jari.  Siellä Jukka kirjoitti Vuorilaulun, jonka kuultuaan Jari ehdotti sanoja toiseen säkeistöön. Loppu onkin gospel-musiikin historiaa.

Taitavat solistit ja bändi esittivät laulut, joihin moni varmasti löytää tarttumapintaa omasta elämästään. Tekstit ovat jälleen taattua Jaria; puhuttelevaa ja syvällistä, ihmistä koskettavaa. Kuten Tommi Kalenius konsertissa mainitsi, Jarilla on taito kirjoittaa siten, että tekstit avautuvat moneen suuntaan. Erityistä on myös se, miten inhimillinen ja hengellinen kulkevat käsi kädessä.

Viikin kirkko oli ääriään myöten täynnä tyytyväisiä kuulijoita. Mukava ja välitön ilmapiiri konsertissa kertoi omaa sanomaansa siitä, että musiikin takana ovat Jari Kekäle ja ystävät. Lämmin yhteys välittyi esityksissä ja puheissa.  Kun pitkät aplodit olivat viimeisen kappaleen jälkeen päättyneet ja Jarilta kysyttiin, mitä mieltä hän nyt uudesta levystä on, totesi hän vaatimattomasti, että nämä laulut ovat ”ihan mahdollisia”.

Päätteeksi kaikki artistit lauloivat yhden Jarin tunnetuimmista kappaleista ”Laula ihmisille”, jonka Jukka Leppilampi on levyttänyt. Vielä yleisö sai laulaa yhteislauluna uuden levyn ensimmäisen kappeleen ”Kun yksi saa kunnian”.

Esiintyjät vielä kukitettiin Jarin saatesanoilla, että he olivat tehneet tilaisuudesta juhlan. Hän kiitti ystäviä suuresta työstä ja kaikesta hyvästä mitä he ovat antaneet.

Konsertin ohjelmalehtisessä Jari kirjoittaa kanssakulkijoille kiitollisena yhden asian tullessa riittävän valmiiksi:
”Laulun tekeminen on kuin helmenkalastusta. Pitää sukeltaa mereen, löytää simpukka ja avata se. Joskus siellä on helmi, joskus ei. Nyt viime aikoina, kun itse olen tehnyt vain tekstejä, muut ovat päässeet sukeltamaan musiikin mereen. Säveltäjät ensin, sitten tuottajat, soittajat, äänittäjät, miksaajat ja solistit. Tänään meillä on esillä yhteisen luovan työn tulos. Helminauha, joka kantaa nimeä ”Puilla on täällä nimet”. Yhteinen toivomuksemme on, että nämä laulut saisivat heijastaa oman pienen valonsa kuulijoiden elämään tämän epävakaan ja synkänkin ajan keskellä. Taiteen arvo on siinä itsessään. Helmet voidaan löytää yhtä uudelleen, vaikka ne välillä unohtuisivatkin. Niin myös laulut. Siksi musiikki soikoon Luojan töitä Hänen kunniakseen.”

Kiitämme Jaria lauluista ja Jumalaa siitä valosta, jota Hän niiden kautta jakaa!