Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Pastori Anssi Simojoki sai taivaskutsun

Anssi Simojoki 7.9.1944 – 6.7.2020

Pastori, TT Anssi Simojoki sai taivaskutsun 6.7.2020 kotonaan Uudessakaupungissa. Hän menehtyi äkillisen sairauskohtauksen seurauksena kotipihassaan. Hän oli kuollessaan 75-vuotias.

Pastori Anssi Simojen hengellinen palvelutyö on jättänyt syvän jäljen Suomessa ja laajemminkin lähetyskentillä. Hänet tunnettiin väkevänä evankeliumin julistajana, monipuolisena luterilaisena teologina, rohkeana kirkollisena keskustelijana sekä verrattomana sanankäyttäjänä ja tuotteliaana kirjoittajana.

Arkkipiispa Martti Simojoki vihki Anssi Simojoen paimenvirkaan Turun tuomiokirkossa kesäkuussa 1972. Anssi palveli aluksi seurakuntatyössä Kodisjoella ja Porissa ennen kuin hänet valittiin Lappi TL:n kirkkoherraksi. Tänä aikana hän tutustui ja juurtui Länsi-Suomen Rukoilevaisen liikkeen juurevaan hengelliseen perintöön. Hän toimi pitkään Länsi-Suomen Herännäislehden päätoimittajana.

Merkittävän roolin tunnustusrintaman yhtenä kokoajana Anssi Simojoki sai vuonna 1975 perustetun Paavalin synodin vastuutehtävissä. Hän oli Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa syvästi jakaneessa naispappeuskeskustelussa näkyvimpiä apostolisen virkakäsityksen puolustajia niin julkisuudessa kuin teologisen argumentoinnin areenoilla. Hän näki ennalta ja kirkkaasti, mihin Jumalan sanasta luopuminen johtaa kirkossa.

Vuonna 1989 hän sai kutsun Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähetiksi Keniaan, jossa hän palveli Matongon teologisen seminaarin opettajana ja Nairobissa seurakuntatyössä. Lähetyskentällä hän myös viimeisteli pitkään pöytälaatikossa olleen Ilmestyskirjan tulkintahistoriaa koskevan väitöskirjansa, jota hän puolusti Åbo Akademissa vuonna 1997.

Vuonna 1996 hän siirtyi Länsi-Suomen Rukoilevaisten yhdistyksen tukemana Lutheran Heritage Foundationin työhön johtamaan luterilaisen peruskirjallisuuden käännöshankkeita Afrikassa. Tämä työ vei hänet eri puolille Afrikkaa myös opetustehtäviin. Hän solmi valtavasti yhteyksiä ja eri tavoin tuki tunnustuksellisen luterilaisen kirkollisen elämän vahvistumista muun muassa Sudanissa. Ennen eläkkeelle jäämistään vuonna 2010 Simojoki oli saanut päätökseen luterilaisten Tunnustuskirjojen käännösprojektin swahiliksi.

Anssi Simojoki oli ollut ideoimassa Suomen Luther-säätiön perustamista vuonna 1999. Hän oli myös mukana perustamassa Suomen evankelisluterilaista lähetyshiippakuntaa. Simojoella oli ratkaiseva rooli Luterilaisia virsiä -kokoelman synnyssä. Virsikirjakomitean puheenjohtajana hän tuotti merkittävän määrän uusia virsiä joko itse runoilemalla tai suomeksi kääntämällä. Hänen poikkeuksellinen kielellinen lahjakkuutensa, musikaalisuutensa ja tuntemuksensa virsikirjoista eri puolilta maailmaa kantoivat näin kypsää satoa.

Lähetyshiippakunnan pappiskollegion jäsenyys johti siihen, että Turun tuomiokapituli erotti hänet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirasta vuonna 2014. Simojoki keskittyikin viimeiset elinvuotensa Lähetyshiippakunnan rakentamiseen. Lähetyshiippakunnan konsistorin jäsenenä ”Neapolitanuksen” painavia ja hyvin argumentoituja puheenvuoroja nuoremmat kollegat osasivat kysyä ja arvostaa.

Vuonna 2014 Lähetyshiippakunta julkaisi Anssi Simojoen 70-vuotisjuhlan kunniaksi juhlakirjan, jonka otsikko tiivisti Simojoen hengellisen perinnön: Niin kuin se on kirjoitettu, niin se myös paikkansa pitää.

Paimenen kutsumustaan hän toteutti eläkkeelle jäätyään Lähetyshiippakunnan Laitilan Aamoksen luterilaisessa seurakunnassa. Siellä näkyi kirkkaalla tavalla Anssi Simojoen elämäntyön kiintopiste: Jumala toimii Pyhän Sanansa kautta. Viikosta toiseen Simojoki keskittyi opettamiseen ja saarnaamiseen seurakuntansa keskellä. Kristuksen lahjat tuli jakaa niin kuin ne on asetettu ja siten, että heikoimmatkin saavat omistaa Kristuksen veriarmon. Vielä taivaskutsuaan edeltävänä päivänä hän oli saarnannut seurakuntansa suvimessussa Pyhärannassa (kuuntele).

Anssi Simojoen rinnalla on kulkenut hänen vaimonsa Marja. He saivat iloita kuuden lapsensa perheistä ja kahdestakymmenestäneljästä lapsenlapsesta, jotka usein tulivat Uudenkaupungin saaristoon Vohdensaaren kesämökille ja Anssin kipparoimille purjehduksille.

Kiitämme Kolmiyhteistä Jumalaa hänen palvelijastaan Anssi Simojoesta.

8. Ei edes synkkä kuolema. Pois peitä Herran katseelta;
on hauta syvin, kaukaisin, Herralle niin kuin läheisin.

9. Hän nousi, voitti kuoleman, myös kuolemamme vaikeimman.
Siksi en pelkää, vaikeroi, hän, Jumalani, kaiken voi.

10. Maa, meri kerran luovuttaa, jokaisen ihmislapsen saa.
Myös minä nousen riemulla, kunnian kirkkaan ruumiilla.

11. On uusi taivas, uusi maa, kun kaikki vanha katoaa.
Silloin on totta iäti, se, minkä sana lupasi.

(Anssi Simojoki, Luterilaisia virsiä 857)

”En minä kuole vaan elän ja julistan Herran töitä” (Ps.118:17)