Pastori Reino Toikka teki elämäntyönsä Keniassa maasaiheimon keskuudessa. Kuva: Johannes Häkämies
Näillä laulun sanoilla tahdon aloittaa muistokirjoituksen pastori, insinööri Reino Henrik Toikasta (s. 5.3.1947 – k. 5.11.2026). Hänen synnyinkodissaan Kokemäellä vallitsi evankelisen herätysliikkeen vahva vaikutus, ja äiti toimi kuolemaansa saakka monissa herätysliikkeen tehtävissä. Niinpä Reino osallistui myös ahkerasti kotiseurakuntansa ja Evankeliumiyhdistyksen tapahtumiin. Parhaiten tutustuin häneen Enontekiön Hetankodalla viettäessämme siellä Liisan kanssa joulua 1972. Reiska oli tunnettu lapinmies, iso leuku vyöllä ja reippaana retkeilemään tuntureille.
Suoritettuaan rakennusinsinööritutkinnon hän työskenteli mm. Eurajoella Olkiluodon ydinvoimalaitoksen työmaalla. Yllättävä keskustelu tapahtui Raumalla. Toimin pastorina Naantalissa, mutta opetin kesälomallani yliopiston määräämänä yleisen teologian opintoja Rauman kesäyliopistossa 1978. Reiska ilmestyi Eurajoelta eräälle luennolle, pyysi asuntoonsa ja ydinvoimalan työmaalle. Hän kertoi valmistamansa maukkaan aterian yhteydessä, että hänellä on pappiskutsumus. Selvitin hänelle tien Helsingin yliopistoon. Niinpä sain hänet sitten opiskeluaikanaan Naantaliin kesäteologiksi. Hän valmistui teologian maisteriksi ja vihittiin 30.11.1985 pastoriksi Turun tuomiokirkossa.
Naantalissa kesäteologina ollessaan Reino rakastui seurakuntanuortemme aktiiviin, sairaanhoidon opiskelija Reija Kilpiseen. Minä sain vihkiä heidät pyhään aviosäätyyn Naantalin kirkossa 1982. Heille syntyi sittemmin neljä lasta: Karoliina, Juhana, Elias ja Jere. Minulla oli ilo kastaa Elias Kokemäen kirkossa Jumalan lapseksi.
Reiskan valmistuttua papiksi ja Reijan kätilöksi tapahtui muutto Helsingin opiskelijaboksista Satakuntaan, jossa isä Reiska palveli eri seurakunnissa, mm. Eurajoella ja Lappi TL:ssä. Sitten tuli muutto Saloon seurakuntapastoriksi.
Evankeliumiyhdistys eli vahvaa nousukautta. Evankelisuudessa vaikutti tuolloin kaksi suuntausta. Molempiin kuului ilman muuta vanha herätysliikkeen lauluperinne, ja vuotuisat perinteiset omat tapahtumat (”evankelinen äidinmaidossa”), mutta 60-luvun valvomattomuuden vaikutuksesta toiset olivat etääntyneet liikkeen varhaisesta painopisteestä eli Jumalan sanaan ja luterilaiseen tunnustukseen sitoutumisesta. Salossa seurakuntatyössä Reiska perheineen innostui hakeutumaan SLEY:n vahvistuneeseen työhön, koki lähetyskipinän ja lähti Keniaan.
Reiska ja Reija toimivat Keniassa 1989–2009 erityisesti Maasaimaassa, josta tuli molempien elämäntyö. Lapinkävijänänä isä Reiskalle sopi hyvin istua nuotioilla, yöpyä savimajoissa ja keskustella maasaipoluilla. Tunnustuksellisena pappina hänellä oli aina papinpanta kaulassa. Hänen verkkainen keskustelu- ja saarnatyylinsä sopi hyvin tuon heimon kulttuuriin. Eri yhteyksissä Reiska on kertonut eräästä merkittävimmästä iltanuotiokokemuksestaan. Kahden noitatohtorin työkalut poltettiin, miehet polvistuivat rukoukseen ja heidän takanaan 500 maasaita. Miehet tulivat sen jälkeen kastekouluun.
Kätilö Reija Toikka työskenteli maasaiheimon keskuudessa kirkon Credo-projektissa, jossa hän on mukana edelleenkin. Heimon naiset ovat olleet alistetussa asemassa. Vuonna 2009 tehdyssä dokumentissa Reija kertoo, miten Credo-projektiin kuului ja kuuluu yhä pelastaa tyttöjä pakkoavioliitolta ja silpomiselta. Hengellinen ja koulutuksellinen työ on tuottanut tuloksia. Suuri joukko maasainaisia on nyt eri ammateissa. Tänään ”elämä on täynnä toivoa”, sanoo Reija ohjelmassa.
Toikat kertovat, että lähetystyön luonne muuttui nopeasti. Uraauurtava työ tuotti ihmeen pian hedelmää ja painopiste siirtyi pappien, evankelistojen ja opettajien jatkokoulutukseen. Luther-säätiö ja rukoilevainen herätysliike palkkasivat Toikat takaisin Keniaan. Molemmille oli tullut myös rakkaaksi rukoilevainen seuraväki. Mutta kesälomien jälkeen Keniaan palattuaan heidän kotiinsa laskeutui kuitenkin suuri murhe, joka tuli vaikuttamaan koko perheen elämään uudella kaudella Keniassa ja näihin päiviin asti. Elias-poika ajoi kolarin palatessaan Haminaan RUK:n kurssille ja kuoli. Kokemäen kirkko oli täynnä suruväkeä. Isä Reiska piti koskettavan ruumissaarnan. Siinä ei ollut vain teemana ”memento mori”, muista kuolemaasi, vaan Kristuksen veren armo, kasteen lahja ja iankaikkisen elämän toivo. Siinä itse sureva pastori keskittyi evankelisen herätysliikkeen keskeiseen korostukseen: ”Jeesuksen kuolo ja kasteeni kallis, niissä mä kurja oon taivaaseen valmis!” Tämän teeman ympärillä Reiska viihtyi jatkuvasti eli miten päästään taivaaseen. Se on kuultavissa monissa saarnoissa, joita on tallennettu Lähetyshiippakunnan nettisivuille.
Isä Reiska oli Paavalin synodin vakaa jäsen. Mutta hän kuului myös niihin pappeihin, joille liturginen messu on kristityn elämässä ykkönen ja arjen rukouselämä yhtä tärkeää kuin syöminen. Olin kyllä oppinut jo kotonani, että ollessani missä ruokapöydässä tahansa, siunaan ruokani. Mutta isä Reiskan esimerkki opetti minua tekemään siinäkin ristimerkin.
Isä Reiska osallistui vielä Lähetyshiippakunnan Lounaisen alueen pappeinkokoukseen meillä Lindilässä elokuun lopulla. Hän ilmaisi toivonsa päästä vielä Afrikkaan työhön. Vanhana ystävänä sanoin, että Suomi on todellinen pakanamaa ja sinua tarvitaan täällä ja Porin suunnalla. Herrallamme oli toinen ajatus. Isä Reiska, me siunaamme muistoasi! Requiescat in pace post militiam suam ecclesiasticam. Amen.
Sakari Korpinen
Apostoli Johanneksen luterilaisen seurakunnan pastori
