Lähetyshiippakunnan ensimmäinen kesäjuhla verkossa onnistui hienosti

Uutiset
6.8.2020

Tunnelmat Koinonian alakerrassa Studio Kryptassa olivat jännittyneet torstaina ja perjantaina ennen suoran lähetyksen alkua. Kameroiden ja monitoreiden takana Matti Reinikka, Sami Niemi ja pikakomennuksella mukaan pyydetty Asko Iso-Kungas olivat uuden edessä. Matti huolehti kameroista, videoista ja ohjelmassa pysymisestä. Sami ja Asko katsoivat muun tekniikan perään ja huolehtivat äänistä ja kuvateksteistä. Tiimin jäsenet täydensivät toisiaan hyvin. Tekniikan viime hetken testaukset kuitenkin onnistuivat ja kenraaliharjoitus juontajien kanssa meni hienosti. Juontajapari Ida ja Jaakko Heikkilä vakuuttivat rauhallisuudellaan ja osaamisellaan.

Kaikki mitä ehdittiin ja osattiin varmistaa, hoidettiin ja viime hetken muutokset olivat pieniä. Hyvältä vaikutti, mutta siitä huolimatta arvelutti – tällaista ei ollut kukaan tiimistä ennen tehnyt, kokeillut tai edes harjoitellut. Kokemusta oli kyllä kertynyt kevään aikana jumalanpalvelusten striimaamisesta, mutta nyt tehtiin jotain ihan muuta, suorana juonnettua lähetystä, johon yhdistyy ennalta tallennettuja videoklippejä ja studiovieraita. Mitä kaikkea emme ole osanneet ottaa huomioon? Mikä voi mennä vikaan? Onko kaikelle tuplavarmistus? Kysymyksiä oli paljon, jossain kohdassa piti vain päästää irti ja luottaa siihen, että riittävästi oli tehty.

Ohjelma vei mukanaan

Ohjelma tiedettiin jo hyvin tarkoin ja luottamus siihen oli kunnossa. Luvassa olisi hyvin Lähetyshiippakunnan näköinen lähetys. Ohjelmaa oli tehty ympäri Suomea ja upealla tavalla eri seurakunnat nousivat esiin. Opetuksellisesti luvassa olisi myös tiukka paketti. Tämän ohjelman todella halusi laittaa jakoon!

Oman lisän viikonlopun ohjelmaan toivat pastori Anssi Simojoen hautajaiset. Ne haluttiin lähettää suorana lähetyksenä Lähetyshiippakunnan kanavalla. Aikataulullisesti hautajaiset osuivat juuri kesäjuhlia edeltävästi, joten dekaani Juhana Pohjola ehtisi kesäjuhlalähetykseen myöhässä ja hautajaisten striimaamisesta vastaava Sami Niemi vasta myöhään illasta.

Viikonloppu meni ohi yhdessä hurauksessa. Päivät olivat pitkiä ja unet jäivät kaikilla vähäisiksi, mutta hämmästys ja ilo olivat lopulta sunnuntaina päällimmäiset tunteet. Studio pysyi pystyssä ja vaikka monenlaista teknistä ongelmaa tulikin matkalla vastaan, kaikista päästiin eteenpäin. Perjantaina oli ongelmia äänien kanssa, lauantaina internet-yhteys katkesi kerran ja kertaalleen videota toistava tietokone päätti itsenäisesti aloittaa päivittämisen. Harmillisia ongelmia, mutta ehkä kuitenkin sellaisia, joiden kanssa voi elää. Kesäjuhlan juontaja Ida Heikkilä sen lopulta tiivisti sunnuntaina: Tekniikan tiimi heitettiin suoraan altaan syvään päähän harjoittelemaan.

Juontajien ihailtava heittäytyminen tehtäväänsä ja rauhallinen juonto nivoi kesäjuhlan upealla tavalla yhteen. Ei voi muuta kuin ihailla heidän osaamistaan ja rohkeuttaan! Ilman heitä juhlat olisivat olleet enemmänkin kokoelma videoita. Kiitokset Ida ja Jaakko, te teitte juhlasta kokonaisuuden.

Työ jatkuu

Juhlien tekeminen ei ole päättynyt. Työtä riittää vielä, kun jokainen ohjelmakokonaisuus vielä käsitellään ja ladataan YouTubeen katsottavaksi. Juhlan ohjelma päivittyy siis sivulla www.lhpk.fi/kesajuhlat ja Youtube kanavallamme www.youtube.com/Lähetyshiippakunta-lhpk ja yksittäiset ohjelmat tulevat sinne katsottaviksi.

Iso rypistys on kuitenkin takana ja mieli on kiitollinen. Kiitokset koko tiimille, juontajille, kaikille kuvaajille ja ohjelman tekoon osallistuneille! Ilman teitä tätä juhla ei olisi ollut. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Jumalalle, hänen hyvien lahjojen ansiosta tämäkin juhla on mahdollinen!

Jo sunnuntaina juhlien päätyttyä ideointi oli jo täydessä vauhdissa. Mitä seuraavaksi? Kuinka Studio Kryptan kautta voidaan parhaiten palvella Lähetyshiippakuntaa? Millaisia ohjelmia tarvitaan ja mitä halutaan seurata? Kerro sinä se meille, laita viestiä Studio Kryptaan [email protected] tai 046 840 2307 ja kerro meille ajatuksesi!

Sami Niemi

Kesäjuhlien juontajapari Ida ja Jaakko Heikkilä

Kesäjuhlien juontajapari Ida ja Jaakko Heikkilä

Matti Reinikka ja Asko Iso-Kungas tarkkailevat aiemmin nauhoitetun videon laatua

Matti Reinikka ja Asko Iso-Kungas tarkkailevat aiemmin nauhoitetun videon laatua

Keskusteluohjelma on alkamassa. Pastori Eero Pihlava ja toimittaja Virpi Kurvinen ovat jo valmiina, tuottaja Miisa Latikka asentaa vielä mikrofonia

Keskusteluohjelma on alkamassa. Pastori Eero Pihlava ja toimittaja Virpi Kurvinen ovat jo valmiina, tuottaja Miisa Latikka asentaa vielä mikrofonia

Kesäjuhlan juontaja Ida Heikkilä jaDekaani Juhana Pohjola henkäisevät hetken ennen seuraavaa suoraa lähetystä

Kesäjuhlan juontaja Ida Heikkilä jaDekaani Juhana Pohjola henkäisevät hetken ennen seuraavaa suoraa lähetystä

Sami Niemi seuraamassa Youtube-lähetyksen toimivuutta ja äänentasoja. Hieman pidempi aiemmin tallennettu ohjelma mahdollisti lyhyen tauon Matti Reinikalle

Sami Niemi seuraamassa Youtube-lähetyksen toimivuutta ja äänentasoja. Hieman pidempi aiemmin tallennettu ohjelma mahdollisti lyhyen tauon Matti Reinikalle