Kun peruspylväät murretaan

Blogi
15.2.2017

Maaliskuun alusta samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton. Tämä lainmuutos myllertää syvältä yhteiskuntaamme ja hengellistä kenttää. Mitä kysymyksiä se nostaa?

Ensinnäkin se vaikuttaa suhteeseemme esivaltaan. Luterilaisina ja suomalaisina pidämme suurena Jumalan lahjana merkkivuotta viettävää isänmaatamme, jota meidän tulee rakastaa, rakentaa ja puolustaa. Tunnustuksemme mukaan yhteiskunnalliset lailliset järjestykset ovat Jumalan hyviä tekoja ja siksi kristityn tule välttämättä totella esivaltaa (CA XVI).

Esivalta voi kuitenkin ylittää valtansa. Näin Suomessa tehtiin vuonna 1970 aborttilaissa ja nyt avioliitolain kohdalla. Pian myös näemme, miten yksilön oikeutta toteuttaa itseänsä raivoisasti ajavassa ajassamme eduskunta käsittelee eutanasiakysymystä.

Ihmisen ehdotonta arvoa Jumalan kuvana, miehenä ja naisena, kohdussa tai vanhuksena ei johdeta kuitenkaan maallisesta lainsäädännöstä. Tämä arvo on jokaisella ihmisellä luotuisuutensa perusteella Jumalalta saatuna! Siksi eduskunnalla ei ole valtaa sitä myöskään pois ottaa tai muuksi muuttaa. Ihmiselämän pyhyys on loukkaamaton. Miehen ja naisen välinen avioliitto lasten turvana on luovuttamaton. Yhdessä muun kristikunnan kanssa emme milloinkaan voi hyväksyä näitä elämää turmelevia lainmuutoksia. Emme voi omassa elämässämme ja kutsumuksessamme toimia näiden lakien mukaan. Kansalaisina voimme ajaa eri laillisten kanavien kautta elämää ja perhettä suojelevia ratkaisuja yhteiskunnassamme. Tarvitaan myös keskinäistä tukea esimerkiksi koulujen opetustyössä palvelevien kesken.

Toiseksi tämä ravistelee uskonpuhdistuksen juhlavuotta viettävää luterilaista kenttää Suomessa. Surullista on ollut nähdä, miten historiallisessa eritysasemassa oleva Suomen ev.lut. kirkko on murentunut avioliittokysymyksenkin kohdalla. Ensiksi se lakkasi kutsumasta homosuhteissa elämistä synniksi. Sitten se vaivihkaa hyväksyi työntekijöidensä elämisen rekisteröidyissä parisuhteissa. Sen jälkeen kaikki piispat laativat papeille ohjeen rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta. Nyt arkkipiispa Mäkinen antoi rohkaisuviestin halukkaille papeille vihkiä sateenkaaripareja. Kun siis valtakirkossa homosuhteita pidetään oikeina ja Jumalan mielen mukaisina, mikä todellinen syy voisi enää pidättää vihkikaavan laatimista Tanskan, Norjan ja Ruotsin kansankirkkojen esimerkin mukaisesti?

Jotkut saattavat vielä kuvitella, että valtakirkossa jäisi lopulta tilaa opettaa ja toimia vastoin tätä kehitystä. Sen harhaluulon tulisi karista, kun muistelee naispappeuden toteutusta. Harha pyytää ensin olemassaololleen hyväksyntää, sitten tasa-arvoista asemaa totuuden rinnalla ja lopuksi se ei siedä totuutta lainkaan. Rakkauden ja suvaitsevaisuuden nimissä ei tulla suvaitsemaan Raamattuun pitäytyviä, joiden toiminta nähdään suvaitsemattomana ja syrjivänä. Ei tarvita profeetan viittaa, kun voi jo nyt sanoa, että edessä ovat suuret takinkääntövuodet, kunnes kirkkokansa on laajalti sopeutettu ja muutamat kirkolliseen saarekkeeseen jääneet “änkyrät” ovat eläköityneet tai heidät on potkittu pois kirkon viroista.

Kolmanneksi tämä on haaste Lähetyshiippakunnalle. Monen mielessä on jae: “Kun peruspylväät murretaan maahan, mitä voi vanhurskas tehdä?” (Ps. 11:3) Ensinnäkään emme voi käpristyä tai jäädä voivottelemaan maailman kehitystä. Jos yhteiskuntamme on muuttunut pakanalliseksi, paljon synkempään maailmaan Herra lähetti kerran apostolinsa voimallisen evankeliumin kanssa.

Toiseksi meidän tulee tunnustaa ja tiedostaa, että ajan henki on meitä itse kutakin väkevämpi. Siksi meidän tulee kestävästi itse elää Jumalan sanan äärellä ja syntien anteeksiantamuksen ateriasta.

Kolmanneksi saamme rohkeasti elää seurakuntina. Meillä on vaihtoehto tarjottavana valtakirkon sekamelskassa eläville, jotka etsivät luotettavaa luterilaista kotia. Meillä on tarjota Jumalan sanan apu niille, jotka oman rikkinäisen seksuaalisuutensa tai väärien elämänvalintojensa keskellä Jumalan pyhyyden pysäyttäminä etsivät armoa Kristuksen haavoissa. Meillä on tarjota kasvukoti lapsillemme ja nuorillemme, jotka joutuvat kohtaamaan yhä hämmentävämmän maailman.

Neljänneksi me saamme tarjota yhteistyön kättä kaikille niille ryhmille ja tahoille, jotka eivät halua mennä mukaan valtakirkon harhaan vaan etsivät luterilaista tietä eteenpäin.

Viidenneksi me saamme rukoilla kansamme puolesta. Presidentti Kyösti Kallion rukouksen alku talvisodan ajalta johdattakoon meitä siihen:

Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme Sinua: Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua. Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden tieltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä!

Juhana Pohjola
Hiippakuntadekaani

Sami Niemi

Hiippakuntasihteeri

Hämeenlinna ,