Joonas Konstigin teos Vuosi herrasmiehenä (2017) kertoo 40-vuotiaan, aiemmin pääasiassa punk- ja anarkiaorientoituneen perheenisän matkasta hyveiden maailmaan ja gentlemannin rooliin. Kirja kuljettaa lukijansa Aristoteleen ja Sokrateen filosofiasta ritariromantiikan kautta tähän päivään ja lapsiperheen luonnetta koettelevaan arkeen.
Kirjoittaja ottaa projektinsa tosissaan ja alkaa sekä tutustua herrasmiehen maailmankuvaan ja sen taustoihin että harjoittaa käytännössä herrasmiehen elämää: ruumiin ja hengen jalostamista, käytöstapoja ja pukeutumista. Konstig kirjoittaa avoimesti puutteistaan ihmisenä ja tähän liittyvä tuska ja turhautuminen toimivatkin kimmokkeena etsiä elämään radikaalisti uutta lähtökohtaa. Hyvin pian tulee selväksi, ettei herrasmies ole herrasmies vain julkisilla paikoilla, vaan muutoksen on tultava sydämestä asti. Tähän liittyen hän laittaa suitset suuhunsa ja siivoaa päätään eli tekee päätöksen lopettaa kaiken alatyylisen puheen, toisista selän takana puhumisen ja oman perheen parjaamisen.
Läpi tekstin kulkee vuoropuhelu teorian ja käytännön soveltamisen välillä. Kirja kuvaa aikalaiskriittisesti 2000-luvun ihmisiä, joiden elämä on arvo- ja sukupuolineutraalia mihinkään ankkuroitumatonta ajelehtimista. Aikamme korostaa yksilönvapautta ja yksilöllisyyttä yhteisön kustannuksella. Rajattoman yksilönvapauden yhdistäminen henkilökohtaisen vastuun puuttumiseen tuottaa tuhoisat kerrannaisvaikutukset ympärillemme. Herrasmiehen perinteisiin velvollisuuksiin kuului ennen kaikkea vastuu itsestä, perheestä ja oman kansakunnan menestymisestä.
Yksi kirjan kantavista teemoista on tehdä vähemmän sitä mikä tuntuu hyvältä ja enemmän sitä, minkä tiedän hyödylliseksi (esim. sipsien syöminen sohvalla vs. rugbyharjoitukset räntäsateessa). Kristillisestä hyve-etiikasta ponnistaa myös kirjassa analysoitu faabeli, joka kertoo metsäpaloa sammuttavasta kolibrista. Vahvempien eläinten pilkatessa ja väheksyessä pisara kerrallaan vettä kuljettavaa kolibria tämä perustelee kuitenkin tekevänsä sen minkä pystyy ja mikä on oikein.
Konstig järjestää 5- ja 7-vuotiaille tyttärilleen pitkän kaavan prinsessaillalliset opettaakseen heille hyviä käytöstapoja. Tyttäret ovat mukana innokkaina ja syövät kuin syövätkin heille tarjotut simpukat ja katkaravut lisukkeineen. Illallisella opitaan sekin sääntö, että jos joku mokaa, niin siihen ei tule kiinnittää mitään huomiota, pikemminkin päinvastoin.
Herrasmiehen luonteva vastinpari on lady tai daami, jolle on hankala löytää kotimaista ilmaisua. Konstigin avioliitto kulkee kirjassa mukana: alkuun vaimo suhtautuu herrasmiesvuoteen epäileväisesti, mutta loppua kohti aletaan jo löytää tärkeitä vihjeitä pitkäikäisen avioliiton salaisuuksista. Tämä ei ole vähäinen ansio ajassa, jossa miehen ja naisen välistä avioliittoa lyödään kuin vierasta sikaa.
Kirjan teksti on monin paikoin ilahduttavaa luettavaa ja kirjan arvomaailmassa on monia yhtymäkohtia kristilliseen hyve-etiikkaan ja sen käytännön toteutukseen.
Sanna Niemi
Pyhän Matteuksen luterilaisen seurakunnan jäsen
