Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Jyväskylä: Jesajan luterilainen seurakunta

JESAJAN LUTERILAISEN SEURAKUNNAN TIEDOTE 28. 11. 2020.

PIDETÄÄN HUOLTA TOISISTAMME – VIETETÄÄN MESSUA VASTUULLISESTI!

Jyväskylän kaupunki suosittaa kaikille seurakunnille enintään 20 henkilön sisätilaisuuksia kahden viikon ajaksi (30.11.–13.12.2020).

Jesajan luterilaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto kokoontui tarkentamaan seurakunnan turvallisuussuunnitelmaa. Seuraavassa tarkennetut ohjeet.

1.Tullaan kirkkoon vain terveenä ja oireettomana!

2.Pestään ja desinfioidaan kädet heti saavuttaessa sekä messun aikana aina, kun vähäisitäkin tarvetta ilmenee (esim. niistämisen yms. jälkeen)

3. Maskin käyttö on vahvasti suositeltavaa – ei kuitenkaan niille, joilla siihen liittyy terveydellisiä syitä. Oma maski mukaan. Maskeja tarjolla niille, jotka ovat unohtaneet omansa kotiin ja joilla ei ole mahdollista ostaa maskeja. Pidetään maski päällä koko messun ajan, ei ”päälle-pois-päälle-pois.”

4. Ulkovaatteet mukaan penkkiin, ettei naulakoilla synny ruuhkaa.

5. Pidetään 1-2 metrin turvavälit koko kirkossa olon ajan – myös ehtoolliselle tultaessa. Odotetaan omaa vuoroa penkeissä, ei käytävällä.

6. Suntio ohjaa tarvittaessa kirkkovieraita parvelle ja alasaliin, jossa messu kuuluu kaiuttimesta. Alhaalla on myös omat wc-tilat.

7. Kirkosta poistutaan ruuhkaa välttäen reippaasti ulos saakka. Ulkona raittiissa ilmassa on hyvä vaihtaa kuulumisia.

8. Riskiryhmäläiset tekevät päätöksen messuun osallistumisesta oman harkintansa mukaan.

9. Pastori palvelee sairaita, oireilevia ja karanteenissa olevia toimittamalla kotiehtoollisen. Ole rohkeasti yhteydessä!

TERVETULOA MESSUUN!

Yhteydenotot:

Pastori, Pekka-T. Hyppönen, p. 040 736 0862.

Seurakuntaneuvoston pj. Matti Hyttinen, p. 040 593 9504.


– Lähetyshiippakunnan valmiusryhmän tuore tiedote (27.11.)

Valmiusryhmän ohjeistus seurakunnille uusien kokoontumisrajoitusten johdosta 27.11.2020

-Jyväskylän kaupungin tiedote

https://www.jyvaskyla.fi/uutinen/2020-11-27_jyvaskyla-koronan-kiihtymisvaiheessa-katso-uusimmat-rajoitukset

-Aluehallintoviraston sivuilta tietoa Koronasta, säädöksistä ja torjunnasta

http://www.avi.fi/web/avi/aiheet;jsessionid=F13837E20366D206489F374A75E8FC29


Seurakunta

Jyväskylän seudulla toimiva Jesajan luterilainen seurakunta on ollut aiemmin osa Luther-säätiön jumalanpalvelusyhteisöjen verkostoa Suomessa. Maaliskuussa 2013 perustettiin Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta, jonka jäseneksi myös silloinen Jesaja-yhteisö liittyi. Vuonna 2014 seurakunnan nimeksi tuli Jesajan luterilainen seurakunta.

KasteTyönäkynämme on rakentaa raamatullista luterilaista jumalanpalvelusyhteisöä, jossa saamme virvoitusta sanan saarnassa ja ehtoollisen sakramentissa. Koska Kristus kohdataan näissä armonvälineissä, jumalanpalvelus on hengellisen elämämme keskus. Siellä ylösnoussut ja läsnä oleva Kristus palvelee ja ravitsee meitä.

Viikon kohokohta

Evankeliumin saarna ja ehtoollinen on tarkoitettu yhteen. Ilman ehtoollista evankeliumi voitaisiin ymmärtää vain yhtenä uskonnollisena viestinä muiden joukossa. Ilman evankeliumin saarnaa ehtoollinen voitaisiin ymmärtää vain yhtenä uskonnollisena riittinä maailmassa. Mutta evankeliumi ja ehtoollinen ovat jotakin enemmän. Molemmat sisältävät saman lahjan, syntien anteeksiantamuksen. Ne eivät ole ainoastaan viesti ja seremonia, jotka kertovat anteeksiantamuksesta. Niissä ON itse anteeksiantamus! Siksi sunnuntai ja silloin vietettävä messu on meille viikon kohokohta.

Lue ehtoollisen vietosta Jesajan luterilaisessa seurakunnassa: Jumalan perheväen ateria

Kristittyjen yhteyttä…

Me haluamme olla sitä, mitä uskovat ovat aina olleet apostolien ajoista (Apt. 2:42) lähtien: raamattu-, rukous- ja ehtoolliskristittyjä. Ehtoollisella Kristus liittää meidät itseensä, toinen toisiimme sekä pyhään, yhteiseen kristilliseen uskoon ja kirkkoon aina ja kaikkialla. Ehtoollisyhteys on ilmaus syvimmästä mahdollisesta yhteenkuuluvuudesta ja yksimielisyydestä. Tahdommekin piirtää esiin seurakunnassamme Jumalan lasten perheyhteyttä.

…vauvasta vaariin

Haluamme elää seurakuntana, jossa jokaisella jäsenellä on oma paikkansa, ja jossa kristittyjen yhteys voi ulottua messun jälkeen arkielämään asti. Lähtölaukaus tähän on messun jälkeen kirkkokahveilla. Kirkkokahvien yhteydessä järjestetään opetus- ja keskusteluhetkiä.

Seurakunnan ikäjakaumaa voisi luonnehtia laajaksi ja nuorekkaaksi: kävijöitä on vauvasta vaariin.

Seurakunnan toimintaa

Seurakunnan toimintaa kehitetään seurakunnan tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaisesti.

Keväällä 2018 käynnistyivät seurakunnassa nuorten illat. Nuorille aikuisille, nuorille, rippikoululaisille sekä lapsille järjestetään lisäksi  vuosittain eri puolilla Suomea erilaisia valtakunnallisia leirejä, joissa on hieno mahdollisuus tutustua toisiin samanikäisiin kristittyihin. Tule rohkeasti mukaan! (Katso lisää: https://www.lhpk.fi/nuoret/)

Paimenen virkaa lukuun ottamatta kaikki muut seurakunnan tehtävät kahvittamisesta kanttorin, suntion ja pyhäkoulunopettajan tehtäviin hoidetaan vapaaehtoisvoimin.

Paimen Sinua varten

Paimen on Jumalan lahja seurakuntalaisille, annettu avuksi uskonelämän eri vaiheisiin ja haasteisiin.  Käytä arkailematta tätä Sinulle tarkoitettua lahjaa! Jos Sinulla on asiaa hengellisestä elämästä tai seurakunnasta, ota yhteyttä rohkeasti seurakunnan pastoriin Pekka Hyppöseen.

Messun jälkeen tarjottavilla kirkkokahveilla on mahdollisuus tutustua ja keskustella paimenen kanssa kasvokkain. Sinulla on myös mahdollisuus halutessasi ripittäytyä pastorille. Hänet tavoittaa myös puhelimitse tai sähköpostilla.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Tule mukaan virvoittumaan anteeksiantamuksen ja pelastuksen lähteellä ja myös osallistumaan seurakuntamme toimintaan ja rakentamiseen!

joulukuu 2020
Su 06.12.2020
klo: 11:00 Messu
Pekka Hyppönen
  Jyväskylä, Ilmarisenkatu 18
Su 13.12.2020
klo: 11:00 Messu
Pekka Hyppönen
  Jyväskylä, Ilmarisenkatu 18
Su 20.12.2020
klo: 11:00 Messu
Pekka Hyppönen
  Jyväskylä, Ilmarisenkatu 18
Su 27.12.2020
klo: 17:00 Messu
Jarno Gummerus
  Jyväskylä, Ilmarisenkatu 18

Seurakunnan kesäkirje:

Jesaja_Seurakuntakirje_kesä_2020

Seurakunnan kannatus

Seurakunnan talous rakentuu kokonaisuudessaan vapaaehtoisen kannatuksen varaan. Kannatus muodostuu kolehdeista ja kannatustilisiirroista.

Jos haluat tukea seurakuntamme työtä, voit tehdä sen oheisilla tiedoilla.

Tilisiirron tiedot

Saaja: Suomen Luther-säätiö

Tili: FI59 1023 3000 2354 52

Viite: 9001

Tilisiirtolomake: PDF

Virtuaaliviivakoodi: 459102330002354520000000000000000000000000009001000000

Jyväskylä, Jesajan seurakunta: 94025

Lisätietoa taloudenpidosta ja rahankeräyslupatiedot löydät Lähetyshiippakunnan sivuilta kohdasta Kannatus.