Joululahja seurakunnallesi

Uutiset
10.12.2022

Kohta juhlistamme seurakunnissa joulun suurinta lahjaa, Vapahtajamme syntymää. Joulunaika on monelle meistä ehkä rakastetuin kristillinen juhla-aika. Näin on varmasti osin myös takia, että joulu on perinteisesti myös yhdessäolon aikaa perheen kanssa. Tämän artikkelin aluksi haluankin toivottaa kaikille lukijoille siunattua adventinaikaa ja iloista ja rauhallista joulua kaikille! Pysähdytään yhdessä joulun ihmeen äärelle.

Lähetyshiippakunnan työ on kasvanut nopeasti ja tasaisesti ja yhä useammalla paikkakunnalla vietetään tänä vuonna joulua seurakuntamme yhteydessä. Tästä kiitos Jumalalle ja teille seurakuntalaisille. Yhteinen työmme vaatii toimiakseen myös riittävät varat toiminnan pyörittämiseen ja uuden toiminnan suunnitteluun. Moni seurakunnistamme on vasta matkalla kohti omien kulujen kattamista.

Toivon, että pysähtyisit hetkeksi pohtimaan mahdollisuutta osallistua ylimääräisellä lahjalla seurakuntasi kulujen kattamiseen myös näin joulun alla. Voisiko seurakuntasi saada joululahjan ylimääräisen kannatusmaksun muodossa? Halutessasi voit muistaa lahjalla esimerkiksi nuorisotyötä.

Tämän artikkelin lopuksi löydät seurakuntakohtaiset viitenumerot tilisiirtoa varten ja MobilePay maksulinkit. Avaa tiedot + merkistä.  Tiedot löydät myös www.lhpk.fi/kannatus sivulta.

Sami Niemi, hiippakuntasihteeri

Saaja: Suomen Luther-säätiö
Tili: FI59 1023 3000 2354 52

Viitenumerot
Lähetyshiippakunta: 3434
Lähetyshiippakunnan piispa: 8015
Lapsi- ja varhaisnuorisotyö: 1384
Nuorisotyö: 2341
Naistyö: 7715
Svenskspråkigt arbete: 5652
Kesäjuhlat: 1805
Studio Krypta / Mediatyö: 8222
Luterilainen.net: 7773
Lähetystyön yleisviite: 7171
Alajärvi: 8303
Espoo: 5885
Forssa: 4116
Helsinki: 1999
Hämeenlinna: 3366
Hyvinkää: 7728
Iisalmi: 2008
Imatra: 8400
Jakobstad: 2888
Joensuu: 7799
Juankoski: 3502
Jyväskylä: 9001
Kajaani: 3777
Kankaanpää: 4611
Kokkola: 8811
Kotka: 2710
Kouvola: 1517
Kuopio: 5775
Lahti: 5050
Lappeenranta: 5335
Lieksa: 5306
Lohja: 4747
Loimaa: 6622
Meri-Lappi: 4844
Mikkeli: 1232
Nurmes: 5380
Oulu: 6363
Parikkala: 1410
Pieksämäki: 5270
Pori: 2299
Porvoo: 1601
Pyhänkoski: 5115
Rauma: 7964
Rovaniemi: 8688
Salo: 1122
Savonlinna: 2422
Seinäjoki (ap): 4488
Seinäjoki (ip): 6130
Sodankylä: 6677
Tampere: 5995
Turku: 7430
Utsjoki: 5555
Vaasa: 1902
Vantaa: 3612
Vasa: 7375
Åbo: 5500

Lähetyshiippakunta

 Lähetyshiippakunta: 69918

 Lähetyshiippakunnan piispa: 20499

 Lapsi- ja varhaisnuorisotyö: 47356

 Nuorisotyö: 92674

 Studio Krypta / Mediatyö: 76225

 Luterilainen.net: 33303

 Lähetystyö: 40924

Seurakunnat

 Alajärvi: 40523

 Espoo, Tuomaksen seurakunta: 17763

 Forssa: 11429

 Helsinki, Markuksen seurakunta: 61247

 Hyvinkää: 35478

 Hämeenlinna, Matteuksen seurakunta: 18416

 Iisalmi, Danielin seurakunta: 58015

 Imatra, Joosuan seurakunta: 17347

 Jakobstad, Jakobs församling: 73991

 Joensuu, Nehemian seurakunta: 40167

 Jyväskylä, Jesajan seurakunta: 94025

 Kajaani, Filippuksen seurakunta: 32521

 Kitee: 16495

 Kokkola, Andreaksen seurakunta: 33871

 Kotka: 56371

 Kouvola, Paulus-seurakunta: 55681

 Kuopio, Pietarin seurakunta: 37769

 Lahti, Samuelin seurakunta: 23296

 Lappeenranta, Joonan seurakunta: 81401

Lieksa: 66254

 Lohja, Pyhän Ristin seurakunta: 84663

 Loimaa, Hyvän Paimenen seurakunta: 15846

 Meri-Lappi, Vapahtajan seurakunta: 80433

 Mikkeli, Tiituksen seurakunta: 68067

 Nurmes: 41544

 Oulu, Timoteuksen seurakunta: 25812

 Parikkala: 10762

 Pieksämäki:20761 10762

 Pori, Sakkeuksen seurakunta: 72209

 Porvoo: 92378

 Pyhänkoski, Simeonin seurakunta: 58618

 Rauma, Pyhän Marian seurakunta: 23711

 Rovaniemi, Stefanoksen seurakunta: 51770

 Salo: 36410

 Savonlinna, Jaakobin seurakunta: 10187

 Seinäjoki, Luukkaan seurakunta, iltapäivä: 88760

 Seinäjoki, Luukkaan seurakunta: 68723

 Sodankylä, Elian seurakunta: 21913

 Tampere, Johanneksen seurakunta: 21920

 Turku, Paavalin seurakunta: 95672

 Utsjoki, Joosefin seurakunta: 48836

 Vaasa, Mikaelin seurakunta: 46946

 Vantaa, Pyhän Kolminaisuuden seurakunta: 94640

 Vasa, Immanuels församling: 82842

 Åbo, Gabriels församling: 73009

Lähetyshiippakunta

 Lähetyshiippakunta: 69918

 Suomen Luther-säätiö: 97292

 Naistyö: 46315

 Nuoret aikuiset: 81448

 Nuorisotyö: 92674

 Lapsi- ja varhaisnuorisotyö: 47356

 Lähetystyö: 40924

 Lähetyshiippakunnan kesäjuhlat: 85184

Luvan saaja: Suomen Luther-säätiö
Luvan myöntäjä: Poliisihallitus Arpajaishallinto
Luvan numero: RA/2020/1666
Myöntämisajankohta: 23.12.2020
Myönnetty aloituspäivä:01.01.2021, voimassa toistaiseksi
Kerättävien varojen käyttötarkoitus:
Säätiön tarkoituksena on ylläpitää ja levittää tunnustuksellista luterilaista uskoa.
Kerätyt varat käytetään säätiön sääntöjen mukaisesta toiminnasta aiheutuvien kulujen kattamiseen, kuten työntekijöiden palkkauskustannuksiin, vuokrakuluihin, opetus- ja julistustyöhön, vanhus- ja nuorisotyöhön, diakoniatyöhön, leirien järjestämiseen, stipendien myöntämiseen, ilmaiseksi jaettavien painotuotteiden painatuskuluihin sekä säätiön määrittelemien lähetyskohteiden tukeminen ulkomailla ja lähetyskohteissa tapahtuvan opetus- ja julistustyön matka- ja materiaalikulut.

Sami Niemi

Avustava sihteeri

Hämeenlinna ,