Blogi: Vähemmän sanoja, enemmän tekoja

Kuva: Wikimedia Commons

Jeesuksen kasvatusisä Joosef oli rakennusmies. Hän oli tottunut näkemään vaivaa. Työ palkitsi tekijänsä. Sama sopii myös hänen uskoonsa. Mies kuului niihin, jotka odottivat Israelin lohdutusta ja Jerusalemin lunastusta. Tämäkin asia oli kuin rakennusprojekti. Oli oltava kärsivällinen, oli jaksettava uskoa ja toivoa. Tämän Joosef oli oppinut jo omasta suvustaan. 

Joosefin elinaikana Juudan kansan tilanne oli synkkä. Kaduilla kulkivat vieraan maan sotilaat, roomalaiset. Kerran Joosefin suku oli kuitenkin ollut ehkä vielä synkemmässä tilanteessa. Silloin oli oltu vankeina vieraalla maalla, Babylonian pakkosiirtolaisuudessa. Kun tästä oli selvitty, Joosefin esi-isä Serubbaabel oli aloittanut rakentamaan Jerusalemia ja sen temppeliä. Se oli ollut raskas ja vaikea työ. Monet olivat olleet lähellä heittää hanskat tiskiin. Silloin itse Jumala oli puhutellut kansaa sanoen: ”Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä?” (Sak. 4:10). Yhä Joosefin aikana esi-isä Serubbaalin aloittama temppelirakennus muistutti tästä kaikesta. Tämän esikuvan mukaan Joosef osasi arvostaa ammattiaan rakennusmiehenä. On Jumalan mielen mukaista rakentaa omaa maata. 

Unelma sirpaleina?

Joosefilla oli myös toinen unelma, perhe kihlattunsa Marian kanssa. Nyt asia oli kuitenkin saanut järkyttävän käänteen. Maria oli raskaana. Kaikista maailman ihmisistä oli kaikkein vaikeinta uskoa, että Maria odottaa lasta jollekin toiselle miehelle. Joosef ei halunnut uskoa Mariasta pahaa, eikä ainakaan rankaista häntä. Tässä maassa, jonka katuja astelivat vieraat sotilaat, nuori nainen saattoi tulla raskaaksi myös ilman omaa syytään. Avioliittoa Joosef ei kuitenkaan enää voinut Marian kanssa ajatella. Ehkä olisi parasta hylätä Maria kaikessa hiljaisuudessa? 

Joosefilla oli laillinen oikeus vaatia myötäjäisiksi antamansa rahasumma takaisin. Kihlaus kuului näet jo avioliittolainsäädännön piiriin. Kihlauksen purkaminen oli kuitenkin mahdollista vain virallisen erokirjan tai toisen osapuolen kuoleman perusteella. Joosef päätti, ettei hän käytä oikeuksiaan. Hän on valmis ottamaan tarinan rosvon roolin! Vaikka hän ei kestä ajatusta vaimosta, joka odottaa toisen miehen lasta, silti Joosef on valmis itse kärsimään vahingot ja väistymään takavasemmalle. Jos Joosef vetäisi Marian oikeuteen, tämä häpäistäisiin julkisesti, tai ehkä jopa tapettaisiin Mooseksen lain mukaisesti. Siksi Joosef haluaa ottaa syyllisyyden itselleen. Näin hän ajattelee toimivansa niin hurskaasti kuin on olosuhteisiin nähden mahdollista.

Jumala yllättää 

Kun Joosef miettii hurskainta mahdollista tapaa ratkaista kihlausskandaali, Jumala puuttuu yllättäen peliin. Hän puhuu Joosefille unessa: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä…(Matt. 1:20)” Joosefin osana ei ollut kantaa toisten syyllisyyttä. Se osa oli varattu lapselle, jota Maria kantoi kohdussaan. Jeesus Kristus tuli tähän maailmaan kantaakseen, ei vain Marian ja Joosefin syntejä, vaan sinun, minun ja koko maailman synnin. Joosefin tehtäväksi tuli sen sijaan lapsen nimeäminen eli omaksi tunnustaminen: ”sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.”

Näin Jumala vapahti Joosefin sydämen tuskasta. Hänen ei tarvinnut hylätä Mariaa, sillä tämä ei ollut tehnyt mitään väärää. Marian kohdussa varttuva lapsi ei ollut synnin, vaan Pyhän Hengen vaikutusta. Kun Joosefista näin tuli Jeesuksen kasvatusisä, myös hänen kohdallaan kävi toteen ”pienten alkujen päivä” eli Temppelin rakennus. Nyt pienestä Jeesus-pojasta, joka varttui Joosefin kanssa rakennustöissä, tuli kristillisen uskon perustava ”kivi” (1. Piet. 2:1-5).  

Teksti on julkaistu Pyhäkön lampun numerossa 5/2025.