Blogi: Ristiinnaulittu ja ylösnoussut kristitty

”Pääsiäinen alkaa pulputa kastevedestä”, kirjoittaa piispa Juhana Pohjola blogissa. Kuva: Janne Koskela

Paavali ei ollut käynyt Roomassa. Paavali ei ollut perustanut Rooman seurakuntaa. Paavalia ei tuntenut montakaan Rooman kristityistä. Mutta yhden asian hän tiesi varmaksi. Vai ettekö tiedä, että me, kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut. Apostoli tiesi ja Rooman kristityt tiesivät, että on vain yhdenlaisia seurakuntia ja yhdenlaisia kristittyjä: Jeesuksen kuolemaan ja elämään kastettuja.

Kirjeen kuulijoissa oli todennäköisesti myös niitä, jotka olivat olleet paikalla ensimmäisenä helluntaina Jerusalemissa. Kertoohan Luukas näin: täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset. (Ap. t.2:10) He olivat kuulleet Pietarin silminnäkijätodistuksen: ”Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme.” (Ap.t.2:32) Tämä ylösnousemususko Jeesukseen, ei vain juutalaisten luvattuna Messiaana, vaan maailmankaikkeuden Herrana ja Jumalana, oli synnyttänyt seurakunnan Roomaan. Yli kahdenkymmenen vuoden aikana Rooman miljoonakaupungissa oli syntynyt pieniä ryhmiä, jotka jakoivat saman tunnustuksen, jonka Paavali kirjeessään kiteytti: ”Uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.” (Room.4:25)

Ylösnousemuksen ihme ei ollut vain se, että kuollut palasi elämään. Näinhän oli käynyt Lasarukselle ja Nainin lesken pojalle. Jeesuksen ylösnousemuksen merkitys on aivan toista luokkaa. Jeesus kantoi vapaaehtoisesti omassa ruumiissaan koko ihmiskunnan synnin ja syyllisyyden. Jokainen ruoskan isku, naulan lyönti ja tuskan minuutti ristillä roikkuessa julisti vain yhtä asiaa: rakkaudesta sinuun kärsin tämän, ettet sinä joutuisi kerran tuomituksi. Kun rangaistus oli kärsitty ja tuomio kannettu, kuolemakaan ei voinut enää pitää Jeesusta vangittuna. Herättämällä Poikansa kuolleista Isä julistaa koko maailmalle:  Kaikki on hyvin nyt. Kaikki on nyt kohdallaan. Kaikki on nyt valmista. Mitään ei jäänyt sovittamatta, yhden yhtäkään rikkomusta anteeksiantamatta.

Ruumiillisesti ylösnoussut Herra julistaa sinulle: Syyllisyytesi on verelläni pois pyyhitty. Syyttäjäsi on vaiennettu. Elämäni on niellyt kuolemasi.  Uusi aika on alkanut. Olet vapaa elämään Jumalan yhteydessä. Taivas on auki sinulle.

Mikä oli siis evankeliumi, joka levisi kulovalkean tavoin ympäri Välimeren maiden? ”Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan.” (1.Kor.15:3) Tähän ilosanomaan turvauduttiin Rooman kodeissa kokoontuvissa seurakunnissa vuonna 56 jKr., kun he kuuntelivat Paavalin heille lähettämää kirjettä.

Paavali alleviivaa kuitenkin heille lisäksi yhtä todellisuutta, jonka kuulijat tiesivät, mutta mikä saattoi olla hämärtänyt. Mitä risti ja tyhjä hauta ovat Kristukselle, sitä Pyhä Kaste on kristitylle. Mitä risti ja tyhjä hauta merkitsevät koko maailmalle, sitä Pyhä Kaste yksittäiselle ihmiselle. Mitä pitkäperjantai ja pääsiäinen sisälsivät, heijastuvat kastevedestä. Siksi varhaisen kirkon ajoista asti kasteet usein toimitettiin pääsiäisyönä.

Paavali kuvaa kasteen todellisuutta ja osallisuutta Jeesuksen kärsimykseen kolmella vaiheella. Ensinnäkin vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu. Toiseksi olemme hänen kuolemaansa kastetut. Kolmanneksi olemme hänen kanssaan haudatut kasteen kautta. Voiko enää rajummin kuvata Jeesuksen ja kristityn yhteyttä. Pitkäperjantai kasteveteen upotettuna! Siksi varhaisessa kirkossa ennen kastetta riisuttiin vanhat vaatteet, jotka kuvasivat aikaa erossa Jumalasta. Kastettava upotettiin veteen vanhan ihmisen surmaksi ja haudaksi. Meissä peritty vanha Adam eli itsekäs ja turmeltunut luonto, joka ei Jumalaa tunne eikä lähimmäistään rakasta, julkisesti teloitetaan ja kuopataan kastehetkellä. Kasteessa kuolemme tälle maailmalle! Siksi Paavali huudahtaa, miksi vielä olisitte synnin orjia, kun olette kuolleet tälle maailmalle!

Ja sitten pääsiäinen alkaa pulputa kastevedestä. Paavali kirjoittaa: Jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa. Kun Kolmiyhteisen Jumalan nimeen meidät valellaan tai upotetaan kolmasti, me Jeesuksen tavoin kolmantena päivänä nousemme ylös. Tästä ylösnousemuksesta seuraa uusi todellisuus: uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Jumalan sanan, Pyhän Hengen ja veden kautta nousemme uuteen elämään. Kasteessa synnymme uudesti Jumalan lapsen taivaalliseen elämään! Meidät puetaan viattomuuden ja puhtauden valkeisiin vaatteisiin. Siksi Paavali huudahtaa: Miksi antaisitte kuoleman pelon olla elämänne herra, kun Herranne Jeesus on voittanut kuoleman!

Paavali kuvaa kasteen hengellistä todellisuutta, mutta ajatelkaa Rooman seurakuntalaisia. He eivät tienneet, mitä kahdeksan vuotta myöhemmin keisarin Neron vainoissa Rooman palon jälkeen vuonna 64 jKr. tapahtuisi. Moni heistä, Pietari ensimmäisenä, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin muurien ulkopuolelle katakombeihin. Tacitus kertoo, miten heitä poltettiin, pedot raatelivat ja heidät naulittiin puuhun. Miksi he olivat valmiita tähän äärimmäiseen kärsimykseen ? Koska he uskoivat ruumiin ylösnousemukseen! He tiesivät, että Pyhä Kaste liittää Jeesuksen yhteyteen myös kaikissa kiusauksissa ja kärsimyksessä tässä ajassa. Kristityt ovat aina tienneet, ettei mitään ajallista menestystä tai kärsimystä voi verrata taivaalliseen iloon Jeesuksen yhteydessä. Kristuksen ylösnousemus on se perusta, jonka varaan he koko elämänsä, kutsumustyönsä ja iankaikkisuustoivonsa rakensivat. Kaikki ei ole tässä. Kaikki ei lopu kuolemaan. Kaikki ei pääty hautaan. Mitä kahdeksan päivän, kuukauden tai kahdeksan vuoden jälkeen onkaan vastassa, tiedämme, että Jeesus nousi kahdeksantena päivä ylös ja me kuulumme hänelle.

Rooman seurakuntalaiset elivät pienenä vähemmistönä ja kummajaisina. Heillä ei ollut kristillisen perinnön muovaamaa arvopohjaa, yhteistä kansallista muistia eikä historiallista perintöä kirkkorakennuksineen, juhlakalentereineen ja tapoineen. Tämän kristinuskon vuosituhantinen siunaus rapistuu Euroopassa silmiemme edessä, mikä saa monet maallistuneetkin kehitystä suremaan. Voi kunpa kulttuurikristillisyys voisi säilyä! Mutta mistään arvokeskustelusta tai museointitoiveista ei löydy voimaa yksittäisen ihmisen sydäntä tai kulttuurin suuntaa muuttamaan. Vain Kristuksen ylösnousemuksen ilosanoma voi sen tehdä!

Rooman kristityt aikanaan ja me tänä pääsiäisyönä elämme tästä todellisuudesta. Me olemme kahdeksannen päivän kansalaisia. Mitä murhetta, mitä pelkoa, mitä syyllisyyttä, mitä häpeää mukanasi kannatkaan, ne painukoon kasteesi hautaan! Kristus Jeesus elää! Koska hän elää, sinä elät. Koska hän on synnin voittanut, eivät syntisi voi sinua kukistaa. Koska hän elää, mitä sinä pelkäisit? Koska hän sinua rakasti kuolemaan asti, miten hän saattaisi sinusta luopua? Kuule Pyhän Kasteesi lupausta: olet Kristuksen oma elämässä ja kuolemassa, haudassa ja viimeisellä tuomiolla.

Iloitse ja elä Ylösnousseen omana! Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!