Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Blogi: Pyhäinpäivä

Mitä mahdamme sanoa ensimmäiseksi, kun pääsemme sinne, mistä Paavali sanoo ”kotiin Herran tykö” (2. Kor. 5:8)? Herra Jeesus on jo noussut esikoisena ruumiillisesti. Pyhät, jotka ovat kuolleet Herrassa, vasta odottavat pukemista kirkastettuun ruumiiseen, mutta jo siinä tilassa ollaan autuaita. Pyhät saavat katsella Herraa.

”On kaikkein kaunein kuitenkin Jumalan Karitsa. Hän ristin haavoin verisin julisti voittonsa.” (LV 897:3).

Olen lukenut pyhäinpäivän virsiä ja virsiä kuolemasta, ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Niistä olen löytänyt niitä riemunhuutoja, joita perille päässeitten huulilta varmaan nousee:

”Oi, Jeesus, kiitos nimellesi sun, kun pyhilles’ soit levon siunatun ja rauhan jälkeen tuskan, taistelun.” (Vk 142:1)

Luulisin, että nämä sanat lausutaan tai lauletaan pian siellä ”autuuden majoissa”, sillä Jeesuksen ansiota on, että olemme päässeet perille. Itse ajattelen, että aivan ensimmäinen huudahdukseni on Siionin Kanteleesta:

”Synnit poissa, autuutta oi! Synnin maassa ken käsittää sen voi!”

Vihdoinkin ilman tätä ”kuoleman ruumista”, vihdoinkin ilman minussa riippuvaa syntiä. Minä viheliäinen ihminen olen nyt päässyt viheliäisyydestäni, taistelu on loppu. Kaikki on pyhyyttä, iloa ja rauhaa.

Luulen myös, että sama huudahdus on päässyt ristin ryövärin suusta pitkänperjantain iltana, jolloin hän sai olla paratiisissa Herran kanssa. Koko kurja, väärin eletty elämä on poissa, kaikki synnit anteeksiannettu. Kaikki suun valheet ja kiroukset ja pimeys ovat vaihtuneet valtavaan kirkkauden tulvaan, joka säteilee Kristuksen kasvoista. On tullut yleiseksi ajatukseksi pitää itseämme uhreina, toisten syntien vaivaamina ja monenlaisten kompleksien rasittamina. Sitten perille päästyämme olemme päässeet pakoon maailman pahuutta ja elämän tuskaa ja rasitusta. Tietenkin tämäkin on totta. ”Maailmassa teillä on ahdistus”, sanoo Jeesus itse. On Pyhän Hengen armollista työtä, että joku näkee itsensä syntisenä, sillä syntisiä me olemme. Autuas se ihminen, jonka silmät Jumala on avannut totuudelle itsestämme. Ei niinkään pako maailman pahuudesta, vaan vapautus omista synneistä on käsittämätön ilon aihe.

”Sinä, Herra kutsuttusi, valittusi herätit ja armahdit. Näytit synnin kauhistuksen, kadotuksen, taivaan tielle johdatit. (LV 799:1)

”kun syntisyyteni, syyn kyyneleihini saan siellä vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen.” (LV 894:6)

Näiden virsien ja laulujen tärkeimpiä teemoja on tieto siitä, että kristityt saavat aavistuksen autuudesta jo tällä maailman matkalla. Heitä rohkaistaan monin sanoin ajattelemaan tulevaa onnea, nostamaan katseensa taivaan ihanuutta kohti ja kuuntelemaan jo nyt kaukaista voitonvirttä taivaasta.

”Jo täällä tuskassa ja vaivassa soi kaukaa voittovirsi taivaasta. Se antaa meille voimaa Herrassa.” (Vk 142,5)

Muuan saarnaaja kiinnitti huomion siihen, että Raamatussa vain ihmiset laulavat. Me puhumme enkelkuoroista ja enkelien laulusta. Mutta missään ei mainita enkelien laulua.

”Muut eivät oppia voi laulua kuin vain ne, jotka osti surun maasta jo kuolemallaan Jeesus, Karitsa. On voitto saatu, poissa synti, saasta.” (LV 800:3)

Vaikka tästä ei tule tehdä liian totisia johtopäätöksiä, voimme ajatella, että taivaassa kuuluu uusia ääniä ja säveliä sinne päässeitten ihmisten suista ja soittimista. Niitä säveliä taivaan joukotkin mielellään kuuntelevat ja ehkäpä oppivat itsekin laulamaan:

”Tutki siis todella tulevaa kirkkautta, sen ilonhuutoa ja harppuin helinää, autuuden hehkua ja voiton virttä uutta…” (LV 894:3)

Kun autuaat ovat ihastelleet ja ylistäneet teurastettua Karitsaa, voittoisaa Juudan Jalopeuraa, heidät valtaa ihmeellinen totuus ja riemun aihe: Ei vain ”osa Jumalaa”, vaan ”koko” Pyhä Kolminaisuus on heidän pelastuksensa Tahtoja ja Tekijä.

”Kasvoja Kolminaisuuden he katselevat riemuiten valkeissa vaatteissansa. He ovat päässeet vaivoista, maan taisteluista, vainoista ja ahdistuksistansa. Siellä, siellä autuudessa ikuisessa tuska haihtuu, usko näkemiseen vaihtuu.” (Vk 144:2)

Voi tietenkin ajatella, että täällä maailmassa lausutut sanat ja lauletut virret joutuvat aivan kuin häpeään Jumalan kirkkauden edessä. Ajattelen kuitenkin, että vaikka kaikki on siellä ihmeellisempää, kuin voimme täällä kuvitellakaan, evankeliumin synnyttämä usko on jo täällä synnyttänyt lauluja ja sanoja, joita emme häpeä ikuisuudessakaan. Sielläkin sanotaan, huudetaan suurella äänellä:

”Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu ja Karitsalta.” (Ilm 7:10)

Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa

Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies