Nuorten leiri + jatkis Mustajärvellä 12.9.-14.9.2025
18.6.2025
Blogissa piispa Juhana Pohjola käsittelee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen hyväksymää pastoraalista ohjetta samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä. Kuva: Janne Koskela
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous Helsingissä 3.6.2025 hyväksyi pastoraalisen ohjeen tuomiokapituleille samaa sukupuolta olevien avioliittoon kirkollisesta vihkimisestä tai siunaamisesta. Päätös meni läpi äänin 8-2. Pastoraalisen ohjeen taustalla oli kirkolliskokouksen 7.5.2025 torjuma piispainkokouksen esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittomallista. Kun lainsäädännön ja vihkikaavan hyväksymisen tasolla kirkolliskokouksessa samaa sukupuolta olevien vihkimystä ei saatu läpi, arkkipiispa Tapio Luoman esityksestä piispainkokous hyväksyi pastoraalisen ohjeen kahdesta rinnakkaisesta avioliittoon vihkimisen tai siunaamisen käytännöstä. Aivan oikein media on lukenut päätöstä: piispainkokous käveli kirkolliskokouksen yli.
Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on oikeus tehdä omat linjauksensa, vaikka Lähetyshiippakunnassa katsoisimme niiden olevan teologisesti vääriä sekä kyseisen kirkkokunnan oman Raamattu- ja tunnustusperustan ja kirkkojärjestyksen vastaisina laittomia. Piispainkokouksen päätös on ilmaus laajemmin ajastamme ja sen kehityksestä. Tälle kukaan kansankirkon ulkopuolellakaan ei ole immuuni. Lisäksi piispat edustavat virkansa puolesta yhteyttä maailmanlaajan kirkkoon, joten ohjeistuksella on myös kirkkoyhteyksiä koskevia ulottuvuuksia. Kiinnitän huomion kolme ongelmaan piispainkokouksen ohjeesta.
Ohjeistuksesta käy ilmi, miten sukupuoli-ideologian sokaisemina kuljetaan kohti laittomuutta. Suomen eduskunta hyväksyi vastoin luonnollista lakia ja ihmiskunnan yhteistä perintöä avioliittolainsäädännön muutoksen 1.3 2017. Tämä takasi avioliito-oikeuden samaa sukupuolta oleville. Piispankokous toteaa aivan oikein, että Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksenkin (KHO:2020:97) mukaan Suomen ev.lut. kirkolla on itsenäisesti oikeus määritellä avioliittokäsityksensä. Eduskunnan päätös ei siis velvoita pappeja vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Tämän vapauden – puhumattakaan Raamatun antamasta jumalallisesta oikeudesta ja vapaudesta – piispat ovat tietoisesti jättäneet käyttämättä. He eivät ole antaneet seuraamuksia papeille, jotka ovat vihkineet samaa sukupuolta olevia, vaan ovat jopa tukeneet seurakuntia antamaan kirkkotiloja niin sanotuille sateenkaarivihkimyksille.
Keskeisenä perusteluna päätökselleen piispainkokous lausuu: ”Kirkolliseen avioliittoon vihkimisen oikeustila on muutoksessa.” Tämä näyttää olevan se teoreettinen taikatemppu, jolla päätös viedään maaliin. Aikaisemmin saatettiin perustella Raamatulla ja luonnollisella lailla, mutta nyt perusteiksi riittää pragmaattinen havainto ”oikeustilan muutoksesta”. Mitä tämä epämääräinen käsite ”oikeustilan muutos” merkitsee? Miten tämä ”muutos” on tapahtunut? Siihen vastataan näin: ”vihkimisiä tapahtuu; vihkimiset ovat yhteiskunnan lainsäädännön mukaan laillisia; papeille ei koidu seuraamuksia vihkimisistä; kirkko ei ole lisännyt kirkkojärjestykseen avioliittolain mahdollistamaa ”erityistä ehtoa” eli rajausta että vihitään vain miehen ja naisen muodostamia pareja.” Vihkimyksiä tapahtuu, koska niiden sallitaan ja halutaan tapahtuvan! Suomeksi sanottuna piispat ovat itse olleet luomassa edellytykset oikeustilan muutokselle sallimalla ja edistämällä samaa sukupuolta olevien siunaamisia ja vihkimisiä, vaikka Raamattu ja kirkon oma järjestys eivät niitä hyväksy eivätkä tunnusta. Pastoraalisella ohjeella sementoidaan ”oikeustilan muutos”, minkä syventää laittomuutta.
Ensin luomisjärjestyksen ja Raamatun ilmoittama avioliittokäsitys ohitettiin, kun piispainkokous ehdotti kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallia. Kun se ei mennyt läpi, nyt ohitetaan kirkolliskokouksen oikeus päättää asiasta. Aikamme sukupuoli-ideologisessa paineessa ei Jumalan sana eikä kirkkojärjestyksen päätöksentekojärjestys saa tulla esteeksi. Perusteeksi näyttää riittävän oma ylemmyydentunto, varmuus oman asian oikeutuksesta sekä halusta olla ”historian oikealla puolella”. Jumalaa ei pelätä, Raamatun sanaa ei seurata eikä edes omaa kirkkojärjestystä noudateta.
Tätä on laittomuuden henki, josta Jeesus varoittaa: ”Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” (Matt. 24:11)
Piispainkokouksen päätös on ilmaus jälkimodernista ajastamme, jossa vastakkaiset asiat ovat sovussa rinnakkain ja totuus suhteellistettu. Piispainkokouksen ohje yhtäältä toteaa: ”Kirkkojärjestyksen avioliittoa käsittelevään kohtaan ei tehty esitettyä muutosta.” Toisin sanoen avioliittoon vihkiminen koskee yhä edelleen yhtä miestä ja yhtä naista. Toisaalta piispat ohjeistavat toimimaan päinvastoin: ”…papin ja muiden kirkon työntekijöiden on tärkeä kohdata kaikki vihkimis- tai siunauspyynnön esittävät kirkon jäsenet avoimesti ja arvostavasti. Avioliittoon vihkimiseen tulee sisältyä lain edellyttämät kysymykset ja liiton vahvistaminen. Kirkollisella avioliittoon vihkimisellä ja avioliiton siunaamisella on hengellinen tarkoitus, joka ilmenee Raamatun lukemisena, sanan julistuksena, rukouksena, Jumalan kiittämisenä ja vihittäville häneltä siunauksen pyytämisenä. Myös musiikki ja yhteinen virsi ovat kristittyjen tapoja juhlistaa elämän käännekohtia.” Piispat, joiden vastuulla on kirkon uskon opetus ja sen säädösten noudattamisen valvominen, ohjeistavat, miten kaikki – myös samaa sukupuolta olevien vihkiminen tai siunaaminen – tulee toimittaa Jumalan sanalla ja rukouksella.
Tämä ei ole selkeää ja suoraa vaan hämärää ja hämmentävää puhetta. Mitä Vapahtajamme sanoo? ”Olkoon teidän puheenne: ’On, on’, tai: ’ei, ei’.” (Matt.5:7) Näin jälkimodernin ajassa kirkkotaistelussa käydään, ei argumenttirivistöjä kooten kohti suurta julkista päätöstä vaan hivuttautuen, sulautuen ja käytännön ratkaisulla asiantilaa vähitellen muuttaen. Muutoksia ei viedä totuus, vaan totuttelu edellä.
Miten tämä näkyy? Yksinkertaisesti kysymällä: Onko Suomen evankelis-luterilainen kirkko siis hyväksynyt samaa sukupuolta olevien vihkimisen? Ei ole periaatetasolla, jos kirkolliskokoukselta kysytään. Kyllä on käytännön tasolla, jos piispainkokouksen pastoraaliohjeistusta luetaan ja seurakuntien elämää katsellaan.
Tämä epäselvyys tuo vaikeuden myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa toimiville konservatiivisille liikkeille. Monissa kyselyissä on kartoitettu, luopuisivatko ne asemasta lähetysjärjestöinä ja jättäisivätkö useat jäsenet jäsenyyden kansankirkossa, jos kirkko hyväksyy samaa sukupuolta olevien vihkimisen. Suuri joukko liikkeissä on vastannut, että raja menee juuri avioliittokysymyksessä. Mutta miten tässä hämärässä nähdään raja, joka ei ole kiveen hakattu, vaan nestemäisen liikkuva?
Voisiko näinä rauhattomina aikoina käyttää sotaisaa kuvaa. Monet aivan oikein varjelevat uskonperintöä ja ovat valmiudessa pakenemaan yhtä suurta luopumuksen ohjusta ja pamausta. Mutta vaarana on, ettei samalla huomata, miten jo nyt drooniparvet ja pienet tussahdukset toinen toisensa jälkeen tuhoavat totuusperustaa ja uskon perintöä.
Sosiaalisessa mediassa kommenttiseinillä onkin aivan oikein todettu, että vaikka isot otsikot ja suuret mittelöt jäivätkin piispainkokouksen byrokraattisen ohjeistuksen kätköön, tosiasiassa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa piispojen kaitsennassa ja ohjeistuksen mukaisesti nyt siunataan samaa sukupuolta olevat parit. Jos jollekin tämä kysymys oli raja, se on jo viimeistään nyt ylitetty.
Piispat käyttävät sanaa ”pastoraalinen ohje”. Pastoraalinen ohje voi liittyä uskonelämän harjoituksen ja kirkollisten pelisääntöjen täsmentämiseen, ei niiden sisällön muuttamiseen. Pastoraalisuuteen kuuluu olla aidosti ihmisen vierellä ja puolella, mutta piispoilla ei voi olla mitään omavalintaista Kirkon Herrasta erillistä ”pastoraalisuutta.” Oikea pastoraalisuus (pastor=paimen) on aina paimenhoitoa syntiselle ihmiselle eli kokonaisvaltaista hengellistä apua lauman jäsenelle. Vain Ylipaimen Jeesus Kristus antaa sitä Jumalan sanan kautta rohkaisten ja ohjaten, ruokkien syntien anteeksiantamuksen aterialla ehtoollisessa ja kantaen rukouksissa lauman keskellä.
Murheellisesti koko kristikuntaa jakava eksytys, joka on kapinaa Jumalan hyvää luomisjärjestystä ja ihmiskäsitystä vastaan, on vallannut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon. Hyvän Paimenen ääntä ei valitettavasti piispainkokouksen pastoraalisesta ohjeesta kuulunut. Siksi oman paimenvirkani puolesta joudun sanomaan, ettei siinä ole oikeaa pastoraalisuutta eikä siten ohjeistusta tule seurata vaan kavahtaa ja paeta.
Jokainen meistä tarvitsee pastoraalista hoitoa ja ohjeistusta kirkossa myös seksuaalisuuden rikkinäisyyden kysymysten keskellä, mutta ei irrallaan Jeesuksesta ja hänen äänensä kuulemisesta vaan häntä seuraten ja hänen sylissään leväten. Hänen armonsa varassa ja rakkautensa ympäröimänä saamme jokainen erotuksetta elää ja valkeudessa vaeltaa Totuuden Hengen johtamina. Tässä Herra meitä kaikkia armahtakoon!
+Juhana Pohjola
piispa
Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunta
“Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.” (Joh 16:13)
Mutta kun piispat opettavat ja määräävät sellaista, mikä sotii evankeliumia vastaan, niin seurakunnalla on tukenaan Jumalan käsky, joka kieltää tottelemasta heitä: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja” (Matt. 7:15). (Augsburgin tunnustus XXVIII)
Piispan lupaus
Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä toimittaessani N:n hiippakunnassa piispan virkaa, jonka nyt olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä, puhtaassa sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. Tahdon myös tehdä parhaani, että kaikki muutkin, sekä sananpalvelijat että sanankuulijat hiippakunnassani niissä pysyisivät ja niiden mukaan eläisivät. Niin tehdessäni tahdon asettaa itselleni ohjeeksi Pyhän Raamatun opetukset oikean seurakunnan kaitsijan virasta ja velvollisuuksista. Tahdon huolehtia siitä, että minulle uskotussa hiippakunnassa Jumalan sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentteja oikein Kristuksen asetuksen mukaisesti jaetaan. Tahdon vihkiä ja asettaa virkaan pappeja, jotka havaitaan siihen kelvollisiksi. Tahdon myös edistää maan rauhaa sekä kuuliaisuutta laillista esivaltaa kohtaan, noudattaa kaikessa kirkon lakia ja järjestystä ja vakavasti kehottaa ja velvoittaa hiippakunnan pappeja samoin tekemään. Kaiken tämän minä tahdon rehellisesti tehdä, niin että voin siitä vastata Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän auttakoon minua Jumala.” Kirkkojärjestys 4. luku 3 §
