Blogi: Onko identiteetti hakusessa?

Blogissa naistenpäiville osallistunut Ursula Pylvänäinen pohtii, miten kristityn identiteetti rakentuu. Kuva: Kaisa Nygård

Lähetyshiippakunnan naistyön toimikunta järjesti syyskuisena viikonloppuna naistenpäivät Kiponniemessä. Itse olin ensimmäistä kertaa mukana, enkä varmasti viimeistä. Naistenpäivien teeman mukaisesti pohdimme muun muassa kristityn naisen identiteettiä maallistuvassa yhteiskunnassa. Kristittyinä on selvää, että identiteettimme on Kristuksessa. Vai onko se selvää? Pienryhmäkeskusteluissa taisin ajatella ääneen: mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

Voisi sanoa, että ajassamme on meneillään varsinaiset identiteettimarkkinat. Tarjolla on oikeastaan melkein mitä vain eri elämänalueiden ja viiteryhmien mukaan. Myös ajallemme tyypillinen yksilökeskeisyys ja erilaiset identiteettiprojektit kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa. Erityisesti meille naisille markkinoidaan self-helpiä, ja ehkä olemme keskimäärin aika kiinnostuneita identiteettipohdinnoista. Onko ihmekään, että pieni ihminen on vähän hukassa? Itsensä etsiminen on tietysti perin inhimillistä ja on kai osa ihmisenä kasvamistakin. Kaikenlaista sitä on itsekin ehtinyt näkemään ja kokemaan neljänkymmenenkahden vuoden ikään mennessä. Välillä löydän itseni ajattelemasta: kunpa ei olisi tarvinnut eksyä sellaisille harhapoluille tässä elämässä, jotka enemmän rikkoivat kuin rakensivat. Onneksi Jumala voi armossaan myös opettaa meitä näiden kokemusten kautta.

Erilaisten kohtaamisten ja keskusteluiden kautta tuli esille, miten paljon me naiset kannamme kaikenlaisia epävarmuuksia ja haavoja mukanamme. Naistenpäivillä saimme tehdä näitä asioita näkyväksi, ja uskon, että se oli hyvin sielunhoidollista muillekin kuin minulle. Ulkoiset tittelit ja roolit heitettiin nurkkaan, ja saimme nähdä toisemme Kristuksen todellisuuden kautta – saman perheväen sisarina.

Miten tällaista identiteettiä kristittynä sitten voisi alkaa rakentamaan? Onko tähän kenties joku kurssi tarjolla ja mitä se maksaa? Voisiko vastaus olla niinkin yksinkertainen kuin meneminen messuun?

Aina asiat eivät ole ihan niin vaikeita tai monimutkaisia kuin oma mieli ne rakentelee. Messussa kristitylle on tarjolla Jumalan Sana, syntien anteeksipyytäminen ja -saaminen sekä ehtoollinen. Tarjolla on toivoa, iloa, lohdutusta ja sanomaa pelastuksesta. Jeesus on vapauttanut meidät kuolemasta elämään. Tällaisen identiteetin saa vastaanottaa lahjana. Siinä saa rakentua turvallisesti. Sitä ei tarvitse kyhätä kokoon ulkoisista elementeistä. Olemme arvokkaita Jumalan kuvia, aivan jokainen.

Jotain tällaista Lina Sandell lienee syvällä tavalla ymmärtänyt kirjoittaessaan tekstin vuonna 1861 rakastettuun virteen (Luterilaisia virsiä 822), jota me naistenpäivilläkin pariin otteeseen veisasimme:

”Nyt täysi on jo kaikilla lapsenoikeus,
kun Jeesus hankki meille sovituksen.
Niin turhaa oli pelkoni, turhaa ahdistus,
kun mietin, kuinka saisin armahduksen.
Kun eivät pyhitys, parannus tai kyyneleet
tai usko, kuuliaisuuskaan rauhaa tuottaneet,
saan Kristuksessa autuas jo olla.”

Teksti: Ursula Pylvänäinen