Blogi: Lomailun teologiasta

Blogi
31.5.2022

Kesä on aistikylläistä aikaa. Värit, maut ja tuoksut ovat väkevästi läsnä niin luonnossa kuin ruokapöydässä. Kesä katkaisee työn ja koulujen vuosikierron. Lämmölle, lekottelulle ja loiskuttelulle on nyt paikka. On aikaa omille harrastuksille mutta myös puolisolle, lapsille, sukulaisille ja ystäville. Kesätuuli kantaa lupausta hemmottelusta, herkuttelusta, hersyvistä hetkistä ja toivottavasti hengellisistä kesäjuhlistakin! Mitä olisi siis lomailun teologia kesällä 2022?

Ensinnäkin tärkeää on ottaa kesän ja loman lahja vastaan. Siinä ei ole mitään kristillistä, että tuntee huonoa omaatuntoa, kun on lomalla vain lomalla jopa jouten tai tehden sellaista, mistä nauttii. Siinä ei ole mitään epäkristillistä, että käyttää lomarahoja makuiloihin notkuvassa saaristolaispöydässä, elämyksiin valoisassa kulttuuri-illassa tai mielihyvään heräteostoksista kirpputorilla. On turhanaikaista moralismia syyllistää itseään tai muita, kun kiinnittää turvavyön pitkään odotetulla lentomatkalla ulkomaille. Ei edes sodan ja kärsimyksen järkyttävä todellisuus merkitse sitä, ettei saisi luvan kanssa nauttia kaikilla aisteilla kesän lahjoista. Kristityn ei todellakaan tarvitse viran puolesta ja varmuuden vuoksi lomalla synkistellä, kieltäytyä tai olla tekotehokas. Iloitkaa iloitsevien kanssa ja lomailkaa lomailevien kanssa. ”Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan” (1.Tim.4:4).

Toiseksi on tärkeä nähdä, että kesän ja loman lahjat ovat vain katoavaista. Kesään ja lomaan ladataan odotuksia, jotka pandemia on moninkertaistanut. Lyhyessä ajassa pitäisi kokea, nähdä ja aistia mahdollisimman paljon ja vielä vähän päälle. Vähempi ei riitä kuin ikimuistoinen pyöräilyloma, ainutlaatuinen konsertti, paras vaellus ikinä ja tajunnan räjäyttävä näköala. Puolison pitää olla hyväntuulinen, perheen iloinen ja kaikkien suunnitelmien toteutua prikulleen. Pitää olla huippukuvia ja -muistoja muille jakaa. Jos on epäkristillistä nähdä loman lahjat liian vähäisinä, niin on myös nähdä ne liian suurina. Vaikka kuinka ahmisimme elämyksiä ja ostoksia, niin kuka koskaan on tullut niistä kylläiseksi. Jos heijastamme pohjattoman sisäisen onnen ja tyytyväisyyden kaipuumme kokemustehtailuun kesän aistimaailmassa puhumattakaan ihmissuhteissa, petymme yhä uudestaan. Kaikki luotu on vain lopulta luotua ja katoavaista, joka ei meille iankaikkisuusolennoille voi koskaan riittää. Meidän ei tarvitse nyt syödä ja juoda Pohjanmaan kautta ennen kuin huomenna kuolemme. Juoksemme vain varjojen perässä, jos tarraamme loman lupauksiin saadaksemme sydämeemme levon. ”Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis.” (Kol.2:16).

Kolmanneksi tärkeintä on ottaa kiitollisena kesän ja loman lahjat Herralta ja muistaa, että ne heijastavat tulevaa hyvää. Voisiko kesän jokainen hyvä lahja ja hetki olla sinulle muistutus Herrasta ja siitä, minkä hän on sinulle valmistanut. Kun nostat pääsi vedestä ja katsot tyyntä järven selkää, iloitse ja muista, että vielä kauniimpaa on elävän veden lähteellä taivaassa. Kun tunnet onnea kesähäissä hehkuvan morsiusparin puolesta, iloitse ja muista, että kuljet kohtia Karitsan hääjuhlaa. Kun kuulet upean konsertin säveliä, iloitse ja muista, kuinka ihmeellinen onkaan oleva enkelten laulu ja soitto perillä. Kun näet kauniin rakennuksen, idyllisen kylämaiseman tai koskettavan taideteoksen, iloitse ja muista, että ne kaikki ovat esimakua taivaallisen Jerusalemin suurenmoisuudesta. Kun tartut jäätelötötteröön tai maistat ensimmäiset makeat mansikat, anna makuhermojesi iloita, ja muista, että Kristus on valmistanut sinulle taivaassa pidot. Jos taas tunnet tyhjyyttä, surua tai osattomuutta, tiedä, että Herra on kanssasi täällä joka säällä. Pian murhe vaihtuu ikuiseen iloon.

Lomailusta Raamattu ei puhu mutta levosta kyllä. Alkakoon sinun lomasi Jeesuksen armokutsulla: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon” (Matt.11:28).

Siunattua kesälomaa ja lepoa loppumattoman suven toivossa!

Piispa Juhana Pohjola

Juhana Pohjola

Lähetyshiippakunnan piispa