”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?” Mitä Jeesus tarkoitti? Tarkoittiko hän ehkä samaa, kuin entinen tanssimuusikko: ”Tärkeintä on, ettei menetä tyyliänsä.” Uuden arkkipiispan Tapio Luoman virkaanastumissaarnasta Turun tuomiokirkossa 3.6. voisi saada tällaisen käsityksen.
Kun Jeesus puhui sielusta (psyche), hän käytti Raamatun kieltä tarkoittaen koko ihmistä iankaikkisena olentona, joka on elämästään vastuussa Pyhän Jumalan edessä. Sielunsa iankaikkinen kadottaminen on se äärettömän vakava kohtalo, jota ei edes koko maailman omakseen voittaminen voi korvata – ei omaisuuden, ei kunnian ei edes ehjän perhe-elämän eikä harmonisten ihmissuhteiden saavuttaminen.
Luoma taas puhui sielusta nykypäivän kielenkäytön mukaisesti. Hänen mukaansa pahinta ”sielunsa” menettämisessä on, ettei enää osaa kulkea toisten rinnalla eikä olla läsnä. Luoma, teologian tohtori, oli unohtanut teologiansa. Kyllä hänen olisi pitänyt tietää, mitä Jeesus ”sielulla” ja ”menettämisellä” (vanha käännös ”kadottaa sielunsa”) tarkoittaa. Mutta arkkipiispa ohitti teologiset opintonsa ja otti käyttöön nykypäivän pinnallisen kielen ja puhui sitten Suomen kansan uskonnollisena johtajana samaan tyyliin kuin joku konsultti firmojen johtajien innostuspäivillä. Kristusta ei tähän tarvita, iankaikkisuutta kaiketi ei ole, koska siitä ei tarvitse puhua edes sellaisen saarnatekstin pohjalla, joka nimenomaan viittaa iankaikkisuuteen.
Olemme kuin junassa, joka on matkalla syvän rotkon yli johtavalle sillalle, ja silta on romahtanut. Varma tuho on edessä, ellei junaa pysäytetä. Junassa istuu kuitenkin viihdyttäjä, joka tietää, mitä edessä on, mutta ei raski pelästyttää veturinkuljettajaa eikä matkustajia, vaan opettaa meitä vain istumaan mukavasti ja tulemaan toimeen matkatoverin kanssa samassa vaunuosastossa.
Näin katkeraa on, kun teologit unohtavat teologian. Teologin tehtävänä on tietää, mitä Jeesus tarkoitti, ja saarnata avatakseen ihmisten silmät kauhealle totuudelle: me olemme synteinemme matkalla iankaikkiseen kuolemaan. Sitten hänen tulee avata korvat ihmeelliselle riemuviestille: Jeesus Kristus on verellään sovittanut kaikki synnit, joiden takia meidät tuomittaisiin. Hänen nimessään, Hänen tekojensa tähden meidän tekomme on hukutettu merten syvyyksiin. Hänessä on suurimmallekin syntiselle täydellinen anteeksiantamus. Ilman Kristusta ei kirkolla ole mitään annettavaa, mutta Kristuksen myötä kaikki, koko iankaikkinen elämä ja Jumalan ystävyys.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa
