Blogi: Kaksi kolmatta varten

Blogi
24.5.2022

Olin hiljattain ystäväni häissä vieraana. Hääjuhlassa sulhasen bestman piti puheen, joka oli kaunis ja viisas. Hän puhui sulhasesta ja morsiamesta, näiden luonteenpiirteistä ja tavoista toimia sekä siitä, miten hienosti nämä kaksi erilaista ihmistä täydentävät toisiaan. Onpa hienoa, ajattelin. Heille ja heidän ympärillään oleville ihmisille on varmasti hyvä näin.

Jumala näyttää suunnitelleen ihmisen niin, että tämä tuntee vetoa ihmiseen, joka on erilainen kuin hän itse, joskus jopa hänen vastakohtansa. Ujo ihastuu sosiaalisesti taitavaan, suurpiirteinen pedanttiin, rationaalinen impulsiiviseen. Erilaisuus kiehtoo ja viehättää; se tekee uteliaaksi ja ajaa ottamaan selvää toisesta. Parisuhteessa se syventää ja rikastuttaa elämää lukemattomilla tavoilla. Kahdella hieman eri suuntaan katsovalla on yhdessä laajempi näkökenttä kuin kahdella samaa pistettä tuijottavalla, ja kahdella eri lahjoin varustetulla on laajempi valikoima välineitä tuoda yhteiseen työkalupakkiin kuin kahdella täysin samoissa asioissa kunnostautuneella.

Tämä oli siis se ensimmäinen ajatukseni bestmanin puhetta kuunnellessani. Joudun kuitenkin myöntämään, että heti toinen, auttamattoman epäromanttinen ajatukseni oli tämä: nuo eroavaisuudet ovat myöhemmin varmasti myös se, mistä nuo kaksi tulevat kiistelemään eniten. Rajallisen elämänkokemukseni ja viisaampien kertoman perusteella parisuhteet näyttävät nimittäin seuraavan melko lailla samaa kaavaa, jossa erilaisuus ja vastakohdat viehättävät parisuhteen alussa, mutta vähitellen toive samankaltaisuudesta ajattelussa ja toiminnassa kasvaa. Vuosien vieriessä toisen erilainen näkökulma ei aina kiehdo vaan pikemminkin kismittää.

Näyttää siis siltä, että naisen ja miehen välisessä avioliitossa erilaisuus on toisaalta suuri lahja ja rikkaus, toisaalta taakka. Se voi tuoda parisuhteeseen laaja-alaisuutta, positiivista jännitettä ja monipuolisuutta, mutta se voi myös ajaa puolisoita erilleen.

Miksi Jumala sitten on suunnitellut asiat näin? Miksi Hän on luonut vetovoiman, joka kohdistuu erilaiseen? Miksi Jumala tahtoo saada aikaan yksiköitä, jotka koostuvat kahdesta erilaisesta? Olen pyöritellyt tätä asiaa jo jonkin aikaa ja päätynyt hiljalleen ajatukseen, jonka voisi tiivistää jotenkin näin: kahden erilaisuus on kolmatta varten.

Puolisoiden välinen erilaisuus, miehen ja naisen välinen erilaisuus, on nähdäkseni ennen kaikkea jotakin kolmatta varten. Parisuhteessa, joka on olemassa itseään ja omaa onnellisuuttaan varten, erilaisuudesta ei ole välitöntä hyötyä. Vapaa-aika on nimittäin mukavinta viettää ihmisen kanssa, jolla on samansuuntaiset ajatukset siitä, millainen tekeminen on hauskaa, yhteisten projektien toteuttaminen on helpointa ihmisen kanssa, jonka tapa työskennellä on samankaltainen, keskusteleminen on sujuvinta ihmisen kanssa, joka ilmaisee itseään samalla tavalla – yhdessä kulkeminen on yksinkertaisesti helpointa ihmisen kanssa, joka kulkee samaa tahtia.

Mutta kun jokin kolmas tulee mukaan kuvioon, asetelma muuttuu täysin. Tämä kolmas voi olla lapsi, ja uskonkin, että Jumala on luonut erilaisuuteen kohdistuvan vetovoiman ennen kaikkea lasten parasta ajatellen. Kun suhteeseen tulee lapsi tai lapsia, puolisoiden erilaisuus saa yhtäkkiä luonnollisen selityksen ja tarkoituksen. Lapsen kannalta on hyvä, että hänellä on kaksi erilaista vanhempaa. Yhden sovittelevuus tasapainottaa toisen jyrkkyyttä, yhden hidastempoisuus toisen nopeatempoisuutta, yhden seurallisuus toisen tarvetta vetäytyä. Yksi on taitava kädentöissä ja toinen terävä ajattelussa, yksi ulkoilmaihminen ja toinen sisäkissa, yksi taiteellinen ja toinen urheilullinen. Vanhemmat ovat lapselle pienoismaailma, jonka kautta he opettelevat tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja ymmärtämään heitä. Vanhemmat ovat myös lapsen ensimmäiset opettajat, jotka siirtävät hänelle omia taitojaan ja varustavat häntä selviämään elämän haasteista.

Kahden suhde kolmanteen ei kuitenkaan tyhjene vanhemmuuteen. Parisuhteen kolmannen ei tarvitse olla lapsi. Aviopuolisoiden erilaisuus on hyödyksi ja siunaukseksi kaikille, jotka ovat heidän kanssaan tekemisissä ja heidän vaikutuspiirissään: sukulaisille, ystäville, naapurustolle, seurakunnalle. Avioliitto ei myöskään ole ainoa järjestys, jossa kahden erilaisuus suhteessa kolmanteen toteutuu; kaksi erilaista voi tehdä yhteistyötä kolmannen hyväksi myös ystävyyden tai työtoveruuden pohjalta. Tämä voi toteutua erityisen kauniilla tavalla seurakunnassa.

Ihmisten välisistä suhteista löytyy usein yhtymäkohtia Pyhän Kolminaisuuden välisiin suhteisiin. Tämä ei ole yllättävää, sillä pohjimmiltaan kaikki suhteet maailmassa heijastavat noita ihmeellisiä ja ihmisymmärryksen ylittäviä jumalallisia suhteita. Niinpä ajatus siitä, että erilaisuus on aina jotakin toista varten, näyttää sopivan yhtä hyvin Jumalaan itseensä kuin ihmisiin.

Teologiassa puhutaan ekonomisesta Triniteetistä, joka tarkoittaa Jumalan Kolminaista olemusta sellaisena, kuin se on meille ihmisille ilmoitettu meidän pelastuksemme tähden. Jumalan olemuksessa eri persoonien erilaisuus muodostaa ainutlaatuisen harmonisen ykseyden. Siinä ei ole mitään kitkaa tai ristiriitaa. Silti Hänen rakastava olemuksensa ohjaa Häntä ulospäin: luomaan jonkin itsensä ulkopuolisen ja olemaan suhteessa sen kanssa. Tuo jokin on luomakunta. Ehkä Jumalan kolme erilaista persoonaa – Isä, Poika ja Pyhä Henki – ovat erilaisia ennen kaikkea meidän pelastuksemme tähden: jotta olisi Poika, joka sovittaa meidät Isän kanssa ja jotta olisi Henki, joka kutsuu meidät sovituksen osallisuuteen. Uskon myös, että on todella syvällä tavalla merkittävää, että Jumalamme on sekä meidän Isämme että meidän veljemme: Jumala, jolta voi etsiä apua ja turvaa mutta myös myötätuntoa ja ymmärrystä; Jumala, joka on yläpuolellamme mutta silti vierellämme.

Kahden erilaisuus kolmatta varten. Mitä tämän ajatuksen vaaliminen voisi tarkoittaa omassa avioliitossasi? Voisiko se auttaa sinua sietämään tai jopa arvostamaan puolisosi erilaisuutta? Voisiko se rohkaista sinua ajattelemaan, että sinun ja sinun erilaisen puolisosi yhteen kuuluminen ei ole vuosisadan vedätys vaan Jumalan hyvä suunnitelma? Voisiko se muuttaa ajattelusi painopistettä kahden ihmisen keskinäisen onnellisuuden tavoittelusta johonkin suhteenne ulkopuoliseen ja tämän tarpeisiin? Ja voisiko tämä ulkopuolisen tehtävän ja kiintopisteen löytäminen ehkä tuoda sivutuotteena myös onnellisuutta ja merkitykselliseen tunnetta? Sinusta en tiedä, mutta itse pidän tätä polkua tutkimisen arvoisena.

Ida Heikkilä