Blogi: Ajatusvääristymiä

Kuvittele, että on olemassa Jumala. Mahdollisesti Jumalan olemassaolo on jo sinulle täysin selvää. Vaikka et edes olisi siitä niin varma, kuvittele hetki mielessäsi, että on olemassa jonkinlainen persoonallinen Jumala, joka on alkusyy kaikelle. Tämän jälkeen pohdi itseäsi. Olet mahdollisesti hyvinkin kouluttautunut, oppinut ja viisas ihminen. Onko tietomääräsi sellainen, että sillä voisi arvioida tuon persoonallisen Jumalan toimintaa – Jumalan, joka on luonut myös sinut itsesi? Noin pari vuotta sitten havahduin siihen, että olin haksahtanut ajatusvääristymään. Sain itseni kiinni ajatuksesta, jota olin joskus aiemmin kritisoinut jonkun muun sanomana. Tämä ajatus koski Jumalan oikeudenmukaisuutta. Olin alkanut käyttää samaa kieltä, jota monien ympärilläni kuulin käyttävän: Jos Jumala on täydellinen rakkaus ja hänen motiivinaan on aina hyvyys, tällöin jotkut Vanhan testamentin ajatukset eivät sovi yhteen Uuden testamentin Jumalan kanssa. Pohdin myös ajatusta helvetistä ja tuomiosta ja huomasin miettiväni, että nämä eivät sovi yhteen ajatukseni kanssa hyvästä, armollisesta ja oikeudenmukaisesta Jumalasta. Olin asettunut arvioimaan Jumalaa.

Juttelin näistä asioista oman isäni kanssa. Joku siinä keskustelussa sai minut hätkähtämään ja tajuamaan, että oma ajatteluni oli vääristynyt. Tämän keskustelun jälkeen luin C.S. Lewisin kirjan Suuri avioero, jota en itse asiassa ollut aiemmin lukenut, vaikka Lewis-fani olenkin. Luettuani kirjan, ajatteluni alkoi muuttua. Tai sanoisin pikemmin, että se palautui siihen, millainen se oli aiemmin ollut – ennen kuin oli lähtenyt kulkemaan sivuraiteille. Lyhyesti kuvattuna Suuren avioeron sanoma on se, että pelastus on tarjolla kaikille. Kristuksen sovitus koskettaa koko maailmaa. Jumala ei mielivaltaisesti sulje pois jotain ihmisiä taivaasta. Sen sijaan on ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti halua ottaa vastaan pelastusta, vaikka sitä heille tarjotaan. Näin ollen ihmiset valitsevat tietoisesti helvetin. Tyypillinen esimerkki fiktiivisessä teoksessa on piispa, joka mieluummin haluaa johtaa seminaaria helvetissä  kuin valita taivaan. Suuri avioero kuvaa siis taidokkaasti myös sitä, mitä synti on. Synti on jotain, joka erottaa meidät ihmiset Jumalasta siten, että me mieluummin takerrumme kiinni syntiin, vaikka meille aivan kasvojemme edessä tarjotaan pelastusta ja ikuista läsnäoloa Jumalan yhteydessä.

Tajusin, että olin lukenut paljon teologista kirjallisuutta, mutta liian vähän Raamattua. Päätin siis palata takaisin Raamattuun ja ottaa tavaksi sen, että aloitan joka aamun Raamatun lukemisella. Olin nimittäin lipsauttanut suustani myös jotain sellaista, mikä nyt jälkeenpäin kuulostaa mielestäni myös melko epäjohdonmukaiselta, ehkä vaaralliseltakin. Ajatus oli seuraava: “En usko Raamattuun, vaan Jeesukseen”. Ajatuskulkuni meni jotenkin niin, että uskoni kohde ei ole tuo kirjoitettu teksti, vaan elävä Jeesus. Nyt kun mietin tuota ajatusta – jonka noin kaksi vuotta sitten ääneen sanoin ja kirjoitin – mietin vain, kuinka älytön lause se oikeastaan on. Raamattuhan on Jumalan erityinen ilmoitus. Koko Raamattu kertoo Sanasta, eli Jeesuksesta Kristuksesta. Raamattu on se ilmoitus, jonka kautta Jumala on halunnut kertoa meille hyvästä tahdostaan ja rakkaudestaan ihmiskuntaa kohtaan. Raamatun sana herättää ihmisessä uskon.

Tämän ajatuskulun jälkeen aloin tutustua lähemmin myös vainottuihin kristittyihin Open Doors -työn kautta. Lukemalla ja kuuntelemalla kertomuksia vainotuista kristityistä tajusin, kuinka tärkeä kirja Raamattu on. Voisi sanoa, että nämä vainotut kristityn opettivat minulle sen. Lukemissani kertomuksissa ihmiset – joita vainottiin uskonsa tähden – sanoivat, että kun heillä on Raamattu, heillä on kaikki. Olin itse joskus lukioikäisenä alkanut ahkerasti lukea Raamattua. Minulla oli aina mukana laukussa Raamattu ja janosin lukea sitä. Tämä rakkaus Raamattua kohtaan oli sittemmin jotenkin väljähtänyt. Raamattu on kuitenkin siitä(kin) erityinen kirja, että mitä enemmän sitä lukee, sitä enemmän sitä haluaa lukea lisää. Ja vaikka lukisin kohtia, jotka osaan ulkoa, ne aina uudelleen liikuttavat jotain sielussani. Ajattelen, että ihminen ei voi koskaan kuulla evankeliumia ja Jumalan sanaa liikaa. Hindulaisuudessa on tapana toistaa meditoidessa om-mantraa. Ajatus on se, että om resonoi yhdessä Brahmanin, eli Kaikkeuden kanssa. Kuvailisin sitä jotenkin niin, että minun sieluni resonoi evankeliumin kanssa. Mikään ei läpäise sitä samalla tavalla kuin sanoma Jeesuksesta, joka ristillä ottaa kantaakseen meidän häpeän, synnin ja kivun ja tulee jumalanhylkäämäksi (Mark.15:34), jotta meillä olisi Jumalan kanssa rauha.

Onko Jumala oikeudenmukainen?

Palaan vielä alun kysymykseen eli siihen, onko meillä kykyä arvioida Jumalan toimintaa. Ihminen helposti lähtee määrittelemään sitä, millaiseen Jumalaan voi tai ei voi uskoa. Ikään kuin Jumala olisi meidän määriteltävissä. Meidän kykymme ymmärtää sellaisia käsitteitä kuin rakkaus tai oikeudenmukaisuus on varsin rajallinen. Me näemme maailmasta vain varsin kapean osan; yhden yksittäisen ihmisen perspektiivin. Luojamme, koko universumin Luoja, näkee kokonaisuuden ja tarkoituksen. Vanhan testamentin kertomukset saattavat yksittäisinä kohtauksina vaikuttaa siltä, että niitä on vaikea käsittää tai sovittaa yhteen Kristinuskon perussanoman kanssa. Laajemmassa perspektiivissä nämä kaikki tekstit saavat kuitenkin selityksensä Jeesuksen Kristuksen persoonassa. Kaikkea ohjaa Jumalan hyvä ja oikeudenmukainen tarkoitus. Sellainen oikeudenmukaisuus, jota meidän on ihmisinä edes mahdotonta käsittää, koska emme näe kokonaisuutta.

Vanhassa testamentissa minua on aina puhutellut erityisesti Jobin kirja. Koko kirja on pohdintaa Jumalan oikeudenmukaisuudesta sekä myös siitä, mitä me voimme Jumalasta tietää. Kirjan ytimessä on myös yksi teologian peruskysymyksistä, eli kysymys kärsimyksen ongelmasta. Jos siis on olemassa hyvä ja kaikkivaltias Jumala, miksi maailmassa on niin paljon pahaa? Vaikka Jobin kirjassakaan Jumala ei ole suoraan vastuussa pahasta – vaan Saatana – kuinka puolustaa Jumalaa, joka antaa Saatanan koetella Jobia niin, että häneltä viedään kaikki? Jobin kirjassa Jumala ei anna vastausta tähän kysymykseen. Ehkä siis meidän ihmistenkin kannattaa unohtaa kömpelöt vastausyrityksemme. Sen sijaan Jumala vastaa kysymykseen siitä, onko hän oikeudenmukainen. Tämä vastaus on Jumalassa itsessään. Hän on se, joka on. Jumalan ajatukset ovat täysin yläpuolella kaikkea meidän ymmärrystämme. Näyttipä Jumalan toiminta meidän silmissä miltä hyvänsä, hän on aina hyvä ja kaikkivaltias. Jobin kirja myös osoittaa sen, että meillä ihmisillä on taipumus hyväksyä Jumalasta vain sellaisia puolia, jotka sopivat meille. Jobin kirjassa hänen ystävänsäkin asettuvat sanomaan Jobille, että Jobin on nyt varmasti täytynyt tehdä jotain pahaa, koska Jumala häntä näin rankaisee. Jumala kuitenkin kirjan loppupuolella vastaa Jobille, että nämä ystävät ovat puhuneet Jumalasta valheita. He eivät ole tunteneet Jumalan oikeudenmukaisuutta ja hyvyyttä. Job vastaa Jumalalle:

Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa. Sinä kysyit: ´Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?’ Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä – ne ovat minulle liian ihmeellisiä. Job. 42:2-3

Millaista on Jumalan viisaus?

Jumalan viisaus voi toisinaan näyttäytyä meidän mielestämme suoranaiselta hulluudelta. Ihmisen paraskaan viisaus ei pysty sitä tavoittamaan. Sen sijaan ajatuksemme omasta viisaudestamme saattaa muodostua suorastaan esteeksi sille, että kykenisimme ottamaan vastaan evankeliumia. Ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille asiaa kuvataan näin:

Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. – – Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous on ihmisiä voimakkaampi (1.Kor.1:20-21, 25).

Vaikka kerroin edellä, että olin taannoin pohtinut Vanhan testamentin kuvaa oikeudenmukaisesta Jumalasta, oikeastaan kaikista suurin käsittämättömyys näyttäytyy juuri Kristuksen ristissä. Se mitä ristillä tapahtuu, on jotain sellaista, jota ihmisen paraskaan viisaus ei voi käsittää. Risti on niin voimakkaasti häpeän symboli, että esimerkiksi muslimit eivät hyväksy ajatusta siitä, että Jeesus olisi teloitettu ristille. Kuinka voisi olla mahdollista, että arvostettu, pyhä profeetta häväistään julkisesti pahimmille rikollisille kuuluvalla tavalla? Kristinuskossa tämä ei jää edes tähän, koska uskomme Jeesukseen ihmiseksi tulleena Jumalana. Tuo sama Jumala, joka Jobin kirjassa puhuu meille  – osoittaen samalla, että meidän on mahdotonta ymmärtää hänen suuruuttaan – roikkuu alastomana, ruoskittuna ja pilkattuna ristillä. Hän, josta kaikki on saanut alkunsa, tulee alas ja ottaa kantaakseen kaiken meidän pahuutemme. Hän, joka on rakkaus, tulee meidän kaiken vihamme kohteeksi. Hän kärsii täydellisesti sekä meidän että Isän Jumalan hylkäämänä. Hän on hylättyjen Jumala, sillä hän tulee itse hylätyksi. Hän on vainottujen Jumala, sillä hän tulee ite vainotuksi. Hän kärsii rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha ja sovinto hänen kanssaan. Tällainen on Jumalamme, josta Raamattu puhuu.