Musiikkityön verkkotapaaminen 18.5.24
24.4.2024
Loimaan peltomaisemat kutsuvat vieraita Kesäjuhlaan. Kuva: Eevakaisa Lankinen
Juhannus ja Lähetyshiippakunnan Kesäjuhla lähestyvät. Tämänvuotinen teema ”Hän toi minut avaraan paikkaan” nousee psalmista 18 (Ps. 18:20). Millainen maisema kristilliseen elämään sinulle tänään avautuu näiden sanojen kautta? Saatko olla avarassa paikassa armon aarteet omistaen?
Joskus aikanamme ympäröivä maailma välittää erilaisia oppejaan ja kuviaan kristillisestä kirkosta. Säännöllisesti voi törmätä vaikkapa mediassa tai joillakin keskustelupalstoilla sellaiseen kuvaan, jossa kristillinen kirkko ja sen elämä halutaan kuvata jonkinlaisena ahtaana karsinana. Jonakin sellaisena, joka ei kutsuisi avaralle paikalle, vaan suorastaan toimisi sitä vastaan. Tässä kuvassa Kirkkoa kuvataan paikkana, jossa seurataan vain ahtaita sääntöjä ja ihmisiä ajetaan samaan muottiin. Tämän vastakohtana tarjotaan erilaista vapautumista, jossa tulisi päästää irti kaikesta pidäkkeistä elämän eri osa-alueilla. Mutta eikö tämä ihmiseen itseensä käpertyminen ole lopulta kovin ahdas karsina?
Todellisuudessa kristillinen kirkko on aidosti universaali, maailmanlaaja. Vapahtajan pelastustyö kokoaa sunnuntai toisensa jälkeen erilaiset ihmiset. Se yhdistää sukupuolet, kielet, kansanheimot ja sosioekonomiset taustat. Kaikki ovat saman armon varassa. Heitä yhdistää pelastussanoma Jeesuksesta. Kaikki elävät tämän riemuviestin äärellä. Tämän perustan yhteydessä kulkevaan joukkoon mahtuu monenlaista kulkijaa elämän eri tilanteista, ja hyvä niin. Kirkko ei edusta politiikkaa eikä ideologiaa, vaan se kutsuu kaikkia ja kaikilta elämänalueilta synnintunnustajan paikalle ja tarttumaan armolupaukseen Jeesuksen täytetyssä työssä.
On totta, että Vapahtajan seuraaminen tuo oman hintansa. Kristittynä eläminen on sunnuntaista toiseen ylösnousemuksen lahjojen äärellä kulkemista, mutta usein se ei ole tässä maailmassa vain ”sunnuntaiajelua”. Jokainen, joka haluaa ojentautua perinteisen kristillisen uskon ja elämän mukaan elämässään, on yhtenään vaarassa myös näyttäytyä tässä maailmassa jonkinlaisena kummajaisena.
Kun maailmassa asiat ovat usein väärinpäin, niin hän, joka seisoo tukevasti vahvemmalla perustalla, näyttää erilaiselta. Samalla on kiusaus niin seurakuntalaisille kuin pastoreille seurata ajan trendejä ja väsyä kulkemasta vastavirtaan. Kirkon tulee kuitenkin elää Vapahtajan sanasta. Sen myötä kirkko on aina tavalla tai toisella vastakulttuuri ajassaan. Siksi Vapahtajan seuraamisella on aina hintansa ajassa tavalla tai toisella, oli se sitten väkivallan uhkaa, taloudellista hankaluutta, vaikeutta ihmissuhteissa tai jotakin muuta. Usein saatetaan kokea raskaana myös ympäröivän yhteiskunnan paine, vaikka varsinaisesta vainosta ei voitaisikaan puhua.
Näistä syistä saatamme olla elämässämme ahtaalla, mutta Jumala on kutsunut ja kutsuu meitä avaraan paikkaan. Hän ei kutsu piiloon, puristuksiin ja kaltereiden taakse, vaan avaraan paikkaan, ilosanoman lujalle kalliolle, valtakuntansa yhteyteen, jossa saa omistaa syntien anteeksiantamuksen lahjan ja uuden elämän toivon.
Joskus tässä maailmassa ovet sulkeutuvat edessämme, mutta Jumalan valtakunnan yhteydessä on tilaa elää, hengittää ja etsiä paikkaansa Jumalan kuvaksi luotuna ja osana hänen kirkkoaan. Siksi rukoilemme, että olipa tässä ajassa kirkolla edessään miten tukalat vaiheet tahansa, keskellämme saisi yhä enemmän sijaa Jumalan evankeliumin avaruus sekä ilo ja ymmärrys siitä, että meidät on tuotu avaraan paikkaan.
Joskus kirkko ja kristityt joutuvat kulkemaan tässä ajassa niin sanotusti nisunjyvän tietä. On monta selittämätöntä asiaa, vastausta vaille jäävää kärsimystä. Mutta kaikissa niissä kanssamme kulkee Jeesus. Jeesus sanoo: ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33) Jeesuksen kanssa ei ole mitään hätää. Hänellä on valta johdattaa sinutkin sen pimeän läpi, jossa nyt elät. Hänen kärsimisensä ja ylösnousemuksensa kautta sinulle on avattu pääsy ikuiseen elämään, vapauteen ja rakkauteen, Jumalan yhteyteen.
Kerran kaikki kansat polvistuvat Vapahtajan edessä. Me saamme tehdä niin jo sunnuntai toisensa jälkeen syntisten joukkona yhteisessä ehtoollispöydässä. Siinä saat tulla armahdettuna Jeesuksen pöytään. Siitä sinut lähetetään siunattuna jatkamaan tietä. Ja millainen nisunjyvän tie se tässä ajassa onkaan, sinä saat taittaa sitä mestarisi kanssa.
Joel Kerosuo,
Lähetyshiippakunnan dekaani
Lähetyshiippakunnan konsistori kokoontui 21.1.2022.
– Kokouksessa vahvistettiin uuden liturgiaa käsittelevän työryhmän perustaminen. Työryhmän jäseninä toimivat Esko Murto, Samuli Siikavirta ja Joel Kerosuo. Työryhmän tehtävänä on laatia lyhyehkö, mutta silti riittävän yksityiskohtainen ”kuoriohjesääntö” nykyisen messuliturgian toimittamista ajatellen. Ohje annetaan tavalla, joka myös sisältää vapauden niissä asioissa joissa perustellusti on erilaisia toimintatapoja.
”On ollut kirkollemme suuri voimavara, että missä vain on mennytkin Lähetyshiippakunnan messuun, on voinut mennä luottavaisin mielin ja osallistua tuttuun liturgiaan. Samalla pienet variaatiot ovat kasvaneet. Tietty vapaus on ihan hyvä ja luterilainen periaate, mutta hyvä tarkastella ja vaalia myös yhtenäisyyttä”, hiippakuntadekaani Kerosuo kommentoi.
Työryhmän tehtävänä on tehdä papiston käyttöön myös muuten liturgista materiaalia kirkollisten toimitusten toteuttamiseen. Lisäksi työryhmän tehtäväksi annettiin ehdotuksen laatiminen ns. ehtoollispykälästä. Hiippakuntajärjestyksen päivityksen yhteydessä edellinen hiippakuntakokous esitti, että konsistori kävisi vielä tämän pykälän läpi ja tekisi ehdotuksen seuraavaan kokoukseen.
– Konsistorin kokouksessa vahvistettiin Marko Kailasmaan aiemmin pyytämä ero pappiskollegiosta henkilökohtaisiin syihin vedoten. Lähetyshiippakunta kiittää Kailasmaata kaikesta palvelutyöstä ja toivottaa hänelle Jumalan siunausta uusiin haasteisiin.
– Konsistori käsitteli osallistumista Marssi elämän puolesta -työhön. Marssilla mukana olleet kirkot ja järjestöt kokoontuivat syksyllä ideoimaan yhteistyön jatkoa ja perustamaan verkoston marssille. Seurakuntia kehotetaan rukoilemaan elämän puolesta tulevana Marian ilmestyspäivänä 27.3.2022.
Lähetyshiippakunnan sääntömääräinen hiippakuntakokous järjestettiin 20.11.2021. Kokouksessa käsiteltiin myös seurakunnasta noussut aloite, jossa toivottiin selvitettävän Lähetyshiippakunnan uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymiseen ja rekisteröitymättä jättämiseen liittyviä näkökulmia. Tämä aloite hyväksyttiin. Yleinen toivomus oli, että saataisiin lisää konkreettista tietoa keskustelun tueksi. Mitkä olisivat todelliset vaikutukset, mitä kaikkea rekisteröityminen tarkoittaisi ja mitkä taas olisivat turhia pelkoja asiaan liittyen? Tämän hyväksytyn aloitteen pohjalta hiippakuntaneuvosto nimitti kokouksessaan 9.12.2021 työryhmän, joka kokoontui ensimmäisen kerran 13.1.2022.
Työryhmään nimettiin: piispa Juhana Pohjola (pj), dekaani Joel Kerosuo (vpj), Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Savolainen, pastori Esko Murto, pastori Otto Granlund, hiippakuntaneuvoston jäsen Pauliina Pylvänäinen, hiippakuntasihteeri Sami Niemi ja asiantuntijajäseneksi lainopillinen asessori Jyrki Anttinen.
”Aluksi kartoitettiin maastoa ja hahmoteltiin aikataulua eteenpäin. Tarkoitus on toki antaa toimeksiannon mukaisesti raportti seuraavassa hiippakuntakokouksessa, mutta luultavammin kyseessä on jonkinlainen väliraportti. Selvitettävää on paljon. Toisaalta on hyvä katsoa ihan teologiset perusteet järjestäytymisen oikeudesta. Sitten on paljon erilaisia käytännön kysymyksiä. Miten on mielekästä järjestää suhde valtioon? Täytyykö suhde ev.lut.kirkkoon jotenkin vielä käsitellä? Samoin täytyy selvittää miten kaikki vaikuttaisi jäsenistöön ja mitkä ovat konkreettiset vaihtoehdot? Yksi kysymys myös on, miten kirkon talous halutaan järjestää. Vaikka Lähetyshiippakunta päättäisi järjestäytyä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, niin sekään ei suoraan tarkoittaisi, että nykyisestä säätiömallista tulisi luopua. Nämä kaikki on kuitenkin käytävä tarkkaan läpi, jotta tiedetään mistä puhutaan kun asiasta keskustellaan”, dekaani Kerosuo kommentoi.
Työryhmä alkaa tuottaa materiaalia eri osa-alueisiin liittyen ja antaa raportin seuraavassa Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokouksessa. Se on tarkoitus järjestää 19.11.2022.
Perhepäivä Parikkalassa
On aurinkoinen lauantaipäivä. Iso joukko vanhempia ja lapsia kokoontuu Parikkalan Lähetyskappelille viettämään yhdessä perhepäivää. Päivä on merkittävä, sillä perhepäivä järjestetään ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun korona-aika alkoi. Päivä alkaa yhteisellä ruokailulla, jonka jälkeen on alkuhartaus. Seuraavaksi lapsille ja vanhemmille on luvassa omaa ohjelmaa. Lapset jakaantuvat vielä isompien ja pienempien ryhmään, joissa on mm. toiminnallista raamattuopetusta Nooan kertomuksen pohjalta ja ulkoleikkejä. Aikuiset jäävät kappelille tutkimaan yhdessä Raamattua, sekä jakamaan arjen iloja ja huolia. Kun virallinen ohjelma on ohi, kokoonnutaan yhteiseen loppuhartauteen, jonka jälkeen on vielä kahvi. Moni jää vaihtamaan toistensa kanssa kuulumisia. Lapsilla on mukavaa yhteisten leikkien myötä.
Yhteistyötä eri seurakuntien välillä
Etelä-Karjalan ja Savonlinnan yhteisiä perhepäiviä ehdittiin viettää syksyn 2019 ja talven 2020 aikana neljä kertaa, ennen kuin pandemia esti päivien viettämisen. Perhepäiviä on vietetty Parikkalan lisäksi Imatralla ja Savonlinnassa. Idea niihin lähti alun perin halusta tukea lasten kristillistä kasvatusta. Toinen kantava ajatus on ollut siinä, että Etelä-Karjalan ja Savonlinnan seurakuntien lapset ja aikuiset voisivat paremmin tutustua toisiinsa ja jakaa toistensa kanssa yhteistä uskon perintöä. Yksi perhepäiviin aktiivisesti osallistuneista on ollut Jauhiaisten perhe Imatralta. Perheen äidin, Tiitan mielestä parasta Parikkalan perhepäivässä oli tällä kertaa se, että perhepäivä järjestettiin nyt pitkän tauon jälkeen. Tiitan mielestä perhepäiviä tarvitaan erityisesti siihen, että lapset ja aikuiset voisivat kohdata enemmän toisiaan: ”Muistan kuinka aurinkoisena elokuun päivänä, parisen vuotta sitten, olin Parikkalassa kummipoikani synttäreillä. Siellä keskustelimme kuinka lasten olisi hyvä tavata muita uskovien perheiden lapsia. Omat lapseni olivat usein ainoat lapset messussa ja pyhäkoulussa täällä Imatralla. Minulle tärkeintä perhepäivässä on lasten yhteinen kohtaaminen”, Tiita kertoo.
Perheissä ja lapsissa on tulevaisuus
Valitettavasti maamme kristillinen kulttuuri ohenee koko ajan. Tämän vuoksi meidän tulee seurakuntina yhä enemmän kantaa vastuuta seurakuntiemme lasten kristillisestä kasvattamisesta ja perheidemme hengellisestä hyvinvoinnista. Tällaiseen vastuunkantamiseen kutsutaankin meistä jokaista. Me saamme rukoilla perheiden ja lasten puolesta, järjestää pyhäkouluja, sekä varkki- ja nuorteniltoja. Voimme myös koota voimamme eri seurakunnista ja järjestää perheille sen kaltaista toimintaa, jossa saamme rakentua ja virvoittua yhdessä Jumalan hyvien lahjojen äärellä. Herra kutsuu meitä tämän kaltaiseenkin työhön. Toivottavasti alueen uusi avaus voisi olla rohkaisuna muillekin.
Matkustin junassa, jossa moni asia toimi upeasti. WLAN-yhteys pelasi ja bistrokärry kiersi. Oli leikkinurkkausta lapsille ja lukollisia säilytyslokeroita. Löytyi leveämpää penkkiä ja ravintolavaunua.
Matkustaminen oli pääosin aika mukavaa ja rauhallista. Joskus olin itsekin junan työntekijänä huolehtimassa tehtävistä yhdessä junan monista vaunuista.
Sitten jotakin dramaattista valkeni. Vaikka yksittäisissä vaunuissa matkanteko oli usein ihan mukavaa, niin junan suunnassa tuntui olevan jotakin kummallista. Tuntui että pysäkit olivat aivan erilaisia ja eri nimisiä, kuin varsinaisen suunnitelman mukaan piti olla. Asemat olivat vääriä, maisemat vieraita, kuulutuksista kaikui omituinen ja vieras ääni. Mitä oikein tapahtuu?
Keskustelin monissa vaunuissa olevien ihmisten kanssa junan tilanteesta. Selvisi, että yllättävän moni oli kiinnittänyt huomiota samaan asiaan. Jotakin oli pahasti pielessä. Junan suunta oli väärä. Mutta mitä pitäisi tehdä?
Osa sanoi, että ”onhan nuo kuulutukset aika kammottavia” ja että ”väärillä raiteilla ollaan, mutta meidän osastolla vielä bistrokärry käy ja penkitkin on ihan mukavia. Ehkä se siitä vielä kääntyy!”
Toiset taas sanoivat, että ”Ei hätää! Moukaroimalla muutaman kerran vuodessa vasaralla kaiuttimia, saa raivostuttavat kuulutukset hiljaisiksi omassa vaunussaan. Siten me voimme tässä vaunussa elää aivan omaa elämäämme keskenämme.” ”Mutta eikö juna silti kulje koko ajan väärään suuntaan? Aina vain kauemmas päämäärästä.” ”Nojoo, se on vähän joo hankalampi juttu.”
Monet totesivat, että tarjotut ratkaisumallit olivat aivan riittämättömät. Ratkaisuksi tarjottiin nopeaa juoksemista junassa taaksepäin. Mutta kuinka se oikein hyödyttäisi liikkuvassa junassa?
Minulle avautui paikka maailmassa toisessa junassa. Se on juna jossa on paljon haasteita ja paljon opeteltavaa. Junassa työntekijöitä on vain kourallinen aikaisempaan verrattuna. Tarvittaisiinkin oikeastaan kaikkien junassa olevien apua. Miten voitaisiin paremmin palvella lapsia ja nuoria, miten tehdä matkanteosta mahdollisimman mukavaa? Miten saadaan junan talous kuntoon pitkässä juoksussa?
Luopuminen monista mahdollisuuksista ja resursseista joita vanha juna tarjosi, voi olla vaikeaa. Leveällä penkillä istuminen lehti kourassa ja keksi suussa, kuulostaa joskus houkuttelevalta. Kuitenkin haasteista huolimatta itse olen valtavan kiitollinen uudesta junasta. Sillä junan suunta on selvä. Sillä on selkeä päämäärä, johon se tahtoo kuljettaa. Siitä turvallisuudesta käsin on myös ilo itse kamppailla ja tehdä lujasti töitä sen puolesta, että käytännön elämä saataisiin toimimaan mahdollisimman hyvin.
Samalla me toivomme, että se toinen juna kokisi ihmeenomaisen kääntymyksen ja palaisi aikaisemmille raiteilleen. Tätä me toivomme, samalla tunnustaen, ettemme voi rakentaa tulevaisuuttamme sen varaan. On oltava paikka, johon ihmisiä kutsua kun viimeisetkin vaunut suuremmassa junassa muuttuvat elinkelvottomiksi.
Pastori Joel Kerosuo, Joensuu.
