Blogi: Sawubona – Sikhona

”Zulukielen perinteinen tervehdys sawubona merkitsee ’minä näen sinut’. Siihen vastataan sikhona, ’olen tässä’”, kirjoittaa pastori Janne Koskela blogissa. Kuva: Janne Koskela

Kun lapsi syntyy maailmaan, hän oppii hyvin nopeasti kääntymään ihmiskasvojen puoleen ja pian myös hymyilemään hymyileville kasvoille. Ja kun vauva saa juonesta kiinni, hän etsii kasvoja ja suorastaan metsästää hymyjä kotona, kaupassa ja kirkossa. Alusta asti toisten katseen on tarkoitus valaista meidän kasvomme. Me käännymme kohti kasvoja niin kuin kukka kääntyy kohti aurinkoa. Ei ole sattumaa, että Herran siunauksessa rukoillaan: ”Herra valistakoon/kirkastakoon kasvonsa sinulle; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi.”

Pekka Töllin kirjasta Minä näen sinut – arvostuksen psykologiaa (Tammi 2024) opin, että zulukielen perinteinen tervehdys sawubona merkitsee juuri tätä: Minä näen sinut. Siihen vastataan sikhona: Olen tässä. Onko olemassa parempaa tapaa kohdata toinen ihminen? Onko olemassa perustavampaa tarvetta johon saada vastaus? Nähdä ja tulla nähdyksi! Ihana nähdä sinut ystäväni. Ihana nähdä sinut, katsoa, miten valo lankeaa kasvoillesi, nähdä silmiesi tuike, hymynkare suupielessä, naurunrypyt silmäkulmassa, kesän ahava ihollasi, elämän jäljet, surujen ja huolien jättämät uurteet otsallasi ja kaulallasi. Minä näen sinut – ja iloitsen näkemästäni! Ja onko parempaa tapaa vastata kuin sanoa: tässä olen, katso minua suoraan, rohkeasti ja vapain mielin, en mene siitä rikki. Ja annas kun nyt vuorostani katson sinua. Onpa suloista nähdä sinut siinä ilmielävänä, rakas ystävä!

Useimmat meistä aikuisista kannamme jonkinlaista nähdyksi tulemisen vajetta omassa elämässämme, yleensä lapsuudesta asti. Vanhemmat olivat kiireisiä, heillä oli omat juttunsa, omat traumansa, liiasta kehumisesta olisi tullut vain ylpeäksi, heidän oma surunsa sai heidän katseensa kääntymään vain sisäänpäin tai päihteet veivät läsnäolon lahjan. Meillä kaikilla on oma tarinamme.

Käsittelemme aikuisina tätä vajetta eri tavoin. Joku tulee vihaiseksi omalle tarvitsevuudelleen ja yrittää katkaista kaikki nähdyksi tulemisen tarpeen ilmentymät heti kun ne huomaa. ”Minä en tarvi muita ihmisiä enkä heidän kiitoksiaan.” Kun tällainen ihminen saa kiitosta, hänen ensimmäinen reaktionsa on torjunta. Ei mitään kiittämistä, älä imartele, puhutaan jostain muusta. Nähdyksi tuleminen ja kiitoksen vastaanottaminen on liian suuri uhka, kun se saattaisi avata portit täyttämättömän tarpeen pohjattomaan kaivoon. Kuka sieltä selviäisi ylös? Parempi siis pitää kaivon kansi visusti säpissä.

Toinen on kuin irtonainen kanuuna sotalaivan tykkikannella. Kun aallot paiskovat laivaa, tykki heittelehtii laidasta toiseen ja ruhjoo kaiken mikä eteen sattuu. Kaikki huomio kelpaa ja minun juttuni, osaamiseni ja saavutukseni nostetaan aina esille, olipa tilanne sopiva tai sopimaton. Keskustelu pyritään ohjaamaan aina jossain vaiheessa omiin vahvuuksiin ja ylpeydenaiheisiin. Kun tällainen ihminen saa kehuja, hän avaa kaivonsa apposelleen, mutta jää lopulta aina tyhjäksi. Ulkopuolelta kaivoon kannettu vesi ei voi saada kaivoa täyttymään ja pysymään täynnä. Jos taas huomio jää saamatta, riittävä kiitos kuulematta, iskee pakokauhu. Enkö merkitse teille mitään, eikö minusta välitetä ollenkaan, miksi toisten asiat ovat aina kiinnostavampia kuin minun?

Suurin osa meistä on jossain näiden ääripäiden välissä. Kaipaamme hiljaa nähdyksi ja huomatuksi tulemista, positiivista palautetta, arvostusta omalle olemiselle ja tekemiselle. Mutta maltamme myös odottaa vuoroamme ja osaamme jatkaa elämää, vaikka emme tällä kertaa ehkä saaneet kiitoksia ja olleet jonkun mielestä maailman hienoimpia ja kiinnostavimpia ihmisiä. Kaivo ei ole täysin kuiva eikä myöskään säpissä. Silti me olemme auringonkukkia. Me kaipaamme nähdyksi tulemista ja puhkeamme kukoistamaan, kun tulemme oikealla tavalla nähdyksi. En tarkoita ylenmääräistä kehumista ja makeilevaa suitsutusta. Tarkoitan sitä tunnetta, että joku oikeasti näkee minut sellaisena kuin olen ja arvostaa minua. Kun joku näkee jonkun taitoni tai osaamiseni ja sanoo sen ääneen, antaa positiivista palautetta aiheesta. Sellainen tuntuu hyvältä. Sawubona – Sikhona. Minä näen sinut. Olen tässä.

Kuva: Leena Simojoki

Jumala itse vastaa Herran siunauksen siunauksiin ja rukouksiin. Hän puhuu meille ja meistä hyvää (siunata-sanan latinan- ja kreikankieliset vastineet benedictoo ja eulogeoo merkitsevät suoraan käännettyinä hyvän puhumista) kun luo meidät sanallaan ja pitää sanallaan kaiken elossa ja voimassa. Kristuksessa hän ilmoittaa meille olemuksensa armollisena Isänä – siis kirkastaa kasvonsa. Ja Pyhän Henkensä kautta hän kääntää armolliset kasvonsa meidän puoleemme sanassa ja sakramenteissa niin että saamme luottaa ja tuntea, että Hän on läsnä ja lähellä. Johannes kertoo Betesdan altaalta: ”Ja siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentä kahdeksan vuotta. Kun Jeesus näki hänen siinä makaavan ja tiesi hänen jo kauan aikaa sairastaneen, sanoi hän hänelle: ”Tahdotko tulla terveeksi?” (Joh 5:6-6) Jeesus näkee sinut. Ja vaikka hän näkee syntiä ja vajavaisuutta, tyhjyyttään kumisevia kaivoja ja umpeen laudoitettuja lähteitä, hän rakastaa sinua! Olen tässä, Herra!

Voisimmeko me, jotka Herra näkee, harjoitella kulttuuria, jossa sanoisimme kauniita ja oikeita asioita toisillemme? Jossa auttaisimme toisiamme kantamaan vettä kaivoihin ja näkemään kaiken sen hyvän, jota Jumala on itsekuhunkin meistä luonut? Voisimmeko ääneen nimetä taitoja, lahjoja, ja luonteenpiirteitä joista iloitsemme toisissamme? Voisimmeko antaa positiivista ja realistista palautetta lapsillemme ja tehdä parhaamme, että he tulisivat nähdyiksi ja arvostetuiksi sellaisina kuin ovat. Ettei heistä tulisi pohjattomia kaivoja joiden elämäntehtävä on tulla huomatuksi tai huolella lukittuja lähteitä, jotka eivät uskalla kaivata keneltäkään mitään etteivät taas pettyisi.

Hautajaisissa on tapana muistella vainajan persoonaa, saavutuksia ja lahjoja saattoväen kesken. Opetelkaamme viettämään myös (Jari Kekäleen sanoin) eläjäisiä. Puhukaamme hyvää toisistamme ja toisillemme kun vielä olemme matkalla; kun puheen kohde vielä voi kuulla ja ottaa vastaan kiitoksemme ja kehumme ja rohkaistua siitä. Kun siis huomaat syyn kiittää ja kehua – kiitä ja kehu! Silloin sanot veljellesi tai sisarellesi: sawubona – minä näen sinut – ja arvostan näkemääni! Ja kun saat kehuja, älä torju vaan ota ne vastaan. Ota koppi, sano kiitos. Sikhona. Olen tässä.