Mustajärvellä viihdytään riparilla

Nuorisotyö
8.6.2026

Lähetyshiippakunnan rippileiri on parhaillaan käynnissä Mustajärvellä. Tässä menossa yksi iltaohjelman suosikkipeleistä nimeltä ”Fyra på soffan”. Kuva: Pauliina Pylvänäinen

Tämän kesän ensimmäinen Lähetyshiippakunnan suomenkielinen rippileiri on käynnissä Mustajärven leirikeskuksessa Loimaan Mellilässä. Leiri alkoi tiistaina 2. kesäkuuta ja päättyy lauantaina 13. kesäkuuta konfirmaatiomessuun. Leirille on kokoontunut 17 rippikoululaista pääasiassa Etelä-Suomesta. Heistä suurin osa on Lähetyshiippakunnan seurakuntien nuoria. Leirillä on mukana myös isoset Ilona Lahikainen, Manta Seppänen, Onni Savolainen, Leevi Leino, Elisabet Brummer ja Eveliina Aho. Leirin isäntänä toimii Hannes Ihalainen. Leirin vetäjinä toimivat pastori Mikko Aho, Pauliina Pylvänäinen ja Simeon Nieminen.

Leiripäivä täynnä tekemistä

Aamupäivisiin kokoonnutaan lukemaan Raamattua pienissä ryhmissä. Kuva: Pauliina Pylvänäinen

Rippileirin ensimmäisellä viikolla tyypillisen leiripäivän ohjelma tuli kaikille varmasti tutuksi: Herätyksen ja aamupalan jälkeen vuorossa on lipunnosto ja laudes-aamuhartaus. Tämän jälkeen leiriläiset vetäytyvät pienissä ryhmissä raamattupiireihin isosten johdolla.

Raamiksissa Raamattua tutkitaan Ilosanomapiiri-kysymysten avulla. Kuva: Pauliina Pylvänäinen

Raamisten jälkeen on päivän ensimmäisten opetusten aika. Ne kestävät lounaaseen asti, minkä jälkeen kisaillaan ryhmissä. Iltapäivällä on vuorossa lisää opetusta sekä Kysymys & vastaus -tuokio, jossa leiriläiset saavat esittää vetäjille kysymyksiä kirjaimellisesti maan ja Taivaan väliltä. Sen jälkeen taas syödään.

Iltaohjelmissa olemme päässet nauttimaan taidokkaista roolisuorituksista sketseissä. Kuva: Pauliina Pylvänäinen

Leiri-illan ohjelma koostuu useimmiten uimisesta, saunomisesta ja isosten järjestämästä iltaohjelmasta. Iltaohjelmassa lauletaan, leikitään ja nauretaan isosten ja leiriläisten esittämille sketseille. Ohjelman lopuksi jaetaan leiriläisten toisilleen kirjoittamaa postia.

Mustajärven kappelissa vietetään aamuisin ja iltaisin hetkipalveluksia. Kuva: Pauliina Pylvänäinen

Lipunlaskun ja completorio-hartauden jälkeen päivä päättyy isosten ja vetäjien iltalauluun leiriläisten huoneiden ovien takana.

”Elämän parasta aikaa”

Leirin isäntä Hannes vastaa leiriläisten nukkumisrauhasta ja pastori Mikko Kristus-keskeisestä opetuksesta. Kuva: Pauliina Pylvänäinen

Varsinaisen ohjelman lisäksi aktiiviset leiriläiset ovat ehtineet puuhailla paljon muutakin. Mustajärvellä onkin pelattu lentopalloa joka päivä, uitu, soudeltu, soitettu ja laulettu. Moni nuorista on ollut leireillä aiemminkin, ja he pääsivät nopeasti mukaan leiritunnelmaan. Sanojensa mukaan he tulivat Mustajärvelle riparille, joka on ”elämän parasta aikaa”.

Nyt Mustajärvellä ripariaan viettävien nuorten rippikoulu alkoi varsinaisesti jo viime syksynä omassa seurakunnassa vietetyllä seurakuntajaksolla. Tällöin nuoret osallistuivat messuihin, ja oman seurakunnan pastori antoi heille opetusta. Nuoret myös opiskelivat rippikouluun kuuluvia ulkoläksyjä.

Lähetyshiippakunnan rippikoulussa opiskellaan Raamattua ja Katekismusta. Opetukset rakentuvat Raamatun pelastushistorian ympärille, jonka valossa Jeesuksen Kristuksen sovitustyön merkitys tulee ymmärrettäväksi. Rippikoululaisten esittämät kysymykset ja niihin annettavat vastaukset, muut keskustelut leiriläisten kanssa sekä jokapäiväiset hartaudet täydentävät rippileirin hengellistä antia.

Rippikoulu päättyy konfirmaatiomessuun, jota vietetään Turussa tämän viikon lauantaina. Mutta ennen sitä on vielä luvassa monta täyttä ja ikimuistoista leiripäivää!

Pauliina Pylvänäinen

Hiippakuntasihteeri