
Kuva: Adobe Stock
Joulu juhlana on säilyttänyt paikkansa, vaikka kristillinen kulttuurimme on monelta osin laimentunut tai kadonnut. Jouluna kirkot vetävät ihmisiä luokseen. Monen perinteenä on joulukirkko, jossa hiljennymme seimen äärelle kuulemaan ilosanomaa maailmaan syntyneestä Vapahtajasta. Jeesus-lapsen syntymä on tuttu kertomus.
Monen jouluun kuuluu myös luovuttamattomana perinteenä hautausmaalla vierailu. Pimeässä illassa on omanlaisensa rauha ja tunnelma, kun viedään kynttilöitä ja hiljennytään muistamaan jo edesmenneitä rakkaita.
Elämän ja kuoleman suuret teemat saavat näin värittää joulua. Näin se oli jo ensimmäisenä jouluna. Jeesus syntyi maailmaan kuollakseen. Ristin varjo piirtyi jo vastasyntyneen Jeesus lapsen seimen ylle.
”Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.” (1. Joh. 3:8)
Ensimmäisen ihmisen syntyessä Jumalan sanan voimasta ei maailmassa tunnettu kuolemaa, vain ainoastaan elämää Jumalan yhteydessä. Syntiinlankeemuksessa sielunvihollinen sai ihmisen valitsemaan elämän sijasta kuoleman. Synti, kuolema ja pahan valta tulivat ongelmaksi, jota ihminen ei voi itse murtaa. Tarvittiin vapauttaja, Vapahtaja. Herra Jeesus Kristus voitti ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan pahan vallan. Hän mursi ihmiskuntaa vallassaan pitäneen kuoleman kahleen.
”Koska lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä osalliseksi…” (Hepr. 2:14)
Koska ihmiset oli sidottu syntiin ja kuolemaan, tarvittiin ulkopuolelta tuleva apu. Jumala ei lähettänyt kuitenkaan enkeleitä, vaan ainoan Poikansa, joka tuli yhdeksi meistä. Hän syntyi, eli ja kärsi niin kuin me. Hän tietää, mitä on olla ihminen – kipuineen ja iloineen. Ihmisenä Hän eli koko ihmisen elämän, kuitenkin ilman syntiä.
”Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän vaan myös koko maailman.” (1. Joh. 2:2)
Kristuksen ihmiseksi tuleminen tähtäsi ristille. Jumalan Poika kantoi viattomassa uhrissaan syntimme ja kärsi meille kuuluvan rangaistuksen puolestamme. Tässä me olemme evankeliumin ytimessä: pelastus ei ole ansaittua, vaan lahjaa. ”Jumala ei palkitse ansioita, vaan lahjojaan”, sanoi kirkkoisä Augustinus. Kaikki, mitä meillä on – elämä, armo ja pelastus – on Jumalan lahjaa.
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa…” (Joh. 3:16)
Jumala ei jäänyt kaukaiseksi eikä jättänyt ihmistä oman onnensa nojaan. Isän sydämellä ei ole päällimmäisenä tuomio ja rangaistus, vaan rakkaus luotujaan kohtaan. Ihmiseksi tulleessa Jumalan Pojassa me näemme lihaksi tulleen Jumalan rakkauden. Hän ei tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan. Hän on armahtava, rakastava ja lähellä meitä. Jumalan rakkaus on niin suuri, että se ulottuu jokaiseen meihin – aivan varmasti sinuunkin.
Joulun lapsen, Jeesuksen syntymä ei ole vain historiaa tai kaunis kertomus. Hän tulee meidän luoksemme Sanassa ja armonvälineissä. Herra Jeesus puhuu meille Jumalan sanassa, kasteessa meidät liitetään Hänen kuolemaan ja ylösnousemukseensa, Hän antaa synnit anteeksi synninpäästössä ja syöttää ja juottaa meidät ruumiillaan ja verellään Herran pöydässä antaen itsensä ikuisen elämän lääkkeenä.
Näissä Kristus itse on läsnä – sama Herra, joka syntyi tallissa, kuoli ristillä ja nousi kuolleista. Jokainen joulu kutsuu meitä Hänen yhteyteensä: kuulemaan sanaa ja tulemaan palveltaviksi pyhässä ehtoollisessa. Näin saamme oikeastaan juhlia joulua joka sunnuntai.
Kun katsomme kynttilöitä rakkaiden haudoilla, niiden valo muistuttaa meitä ylösnousemuksen toivosta. Kristuksen tähden kuolema ei ole loppu, vaan tie elämään. Tyhjä hauta ja taivaan kirkkaus odottavat niitä, jotka turvaavat Häneen.
Siksi Jumala tuli ihmiseksi: voittaakseen pahan, ollakseen kanssamme ja antaakseen meille elämän. Meille on syntynyt Vapahtaja!
Teksti on julkaistu Pyhäkön lampun numerossa 5/2025.