Pyhän Kolminaisuuden luterilainen seurakunta perustettiin Vantaalle

Uutiset
2.2.2016

Vantaan perustamiskokousVantaalla kokoontuva Lähetyshiippakunnan messuyhteisö järjestäytyi seurakunnaksi sunnuntaina 31.1. Seurakunnan nimeksi annettiin Pyhän Kolminaisuuden luterilainen seurakunta. Nimellä tahdotaan suunnata huomio siihen, että jokaisessa messussa kolmiyhteinen Jumala palvelee omiaan.

Seurakunnan missiona on tarjota elävä seurakuntayhteys hengellistä kotia vailla oleville etsijöille.

Perustamisasiakirjan allekirjoittivat 35 henkeä, joista suuri osa on aiemmin käynyt Markuksen luterilaisessa seurakunnassa Helsingistä ja ollut jäsenenä siellä. Seurakunnan perustamisen myötä monen kirkkomatka lyhenee riemullisesti.

Viikottaisia messuja on vietetty yhteisössä jo kahden kuukauden ajan, mutta nyt otetun askeleen myötä seurakunta järjestäytyi rekisteröimättömäksi yhdistykseksi ja hakee virallisesti Lähetyshiippakunnan jäsenyyttä. Hiippakuntaan kuuluu yhteensä kolmekymmentäyksi seurakuntaa eri puolilla Suomea.