Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Kirkoksi kasvava kirkko?

Hiippakuntadekaani Juhana PohjolaOnko Lähetyshiippakunta kirkko? Tämän kysymyksen kuulen usein. Mitä vastaan? Kyllä, Lähetyshiippakunta on todellisesti kirkko, vaikkakaan se ei ole rekisteröitynyt uskonnollinen yhdyskunta. Mitä se tarkoittaa ja mitä siitä seuraa?

Lähetyshiippakunta on osa ”yhtä, pyhää, yhteistä ja apostolista kirkkoa”, …ja joka siinä hoidettujen armonvälineiden tähden ja voimasta on todellisesti kirkko. Näin hiippakuntajärjestys asian ilmaisee. Emme ole perustaneet uutta kirkkoa, vaan me olemme osallisia apostoliseen kirkkoon, kun vastaanotamme Kristuksen alttarin ja saarnatuolin äärellä seurakuntiemme messuissa. Miten voisimme olla olematta kirkko, kun ”leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, sillä me kaikki tulemme osalliseksi tästä yhdestä leivästä” (1. Kor. 10:16)?

Kun Suomen ev.lut. kirkon hengellisessä hätätilanteessa aloimme kokoontua jumalanpalveluksiin vuonna 2000, se merkitsi elämää kirkoksi kasvavana kirkkona. Yhtäältä olimme jo jumalanpalveluksissa täysin osallisia Kristuksen kirkon todellisuuteen, mutta toisaalta eri kirkollisten kriisien ja ”ulosheittojen” kautta kirkon muoto piirtyi yhä selkeämmin esiin keskuudessamme. Seurakuntien järjestäydyttyä Lähetyshiippakunnaksi vuonna 2013 ”kirkkoistumisen” kehitys vahvistui. Nyt meillä on Raamatun ja tunnustuksen julkilausuttu perusta, kasteeseen perustuva seurakuntalaisten jäsenyys, jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten osallisuus, paimenvirka ja vihkimys siihen, oma kirkollinen hallinto piispallisessa järjestyksessä ja itsenäinen päätöksenteko ekumeenisella kentällä. Onkin hyvä sanoa ääneen, että kun lähdet pyhänä Lähetyshiippakunnan messuun, tulet todella luterilaiseen kirkkoon sanan täydessä merkityksessä.

Yhteiskunnallisen lainsäädännön tarjoamaa mahdollisuutta rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi emme ole käyttäneet. Mutta vaikka yhteiskunnan tunnustamalla asemalla ja lain tarjoamalla suojalla on oma tärkeä paikkansa, rekisteröintipaperi ei tee kirkkoa kirkoksi. Patentti- ja rekisterihallitus ei määrittele kirkon tuntomerkkejä. Eläähän suuri määrää kristillisiä kirkkoja vainojenkin keskellä ilman yhteiskunnallista asemaa ja suojaa. Kun tätä paljon tunteita herättävää kysymystä pohdimme, se onkin tehtävä rauhassa seurakuntiemme toiminnan ja seurakuntalaisten tarpeesta käsin eikä kirkon nimen saavuttamisen takia. Kirkoksi kasvavana kirkkona suurin haasteemme on seurakuntiemme perustyön jatkuvuudesta ja kehittämisestä huolehtiminen.

Puhuttaessa Lähetyshiippakunnan kirkollisesta luonteesta etsitään usein vastausta, ei niinkään seurakuntiemme olemukseen ja tehtävään, vaan suhteeseemme Suomen ev.lut. kirkkoon. Useimpien mielessä ei ole teologinen määrittely kirkon olemuksesta vaan hyvin käytännölliset ja tunnepitoiset kysymykset. Tällöin on hyvä pitää mielessä kaksi perushorisonttia. Ensinnäkin Lähetyshiippakunta ei ole Suomen ev.lut. kirkon toimintaa, vaan se toimii täysin itsenäisesti kirkkona. Toiseksi Lähetyshiippakunta jatkaa ev.lut. kirkon hengellistä perintöä, palvelee myös ev.lut. kirkossa kodittomiksi jääneitä ja tukee siellä samaa uskoa tunnustavia työntekijöitä ja seurakuntalaisia.

Monet ovatkin pohtineet jäsenyyskysymystä ev.lut. kirkossa. Arkkipiispa Mäkisen linjaukset samaa sukupuolta olevien avioliitoista aiheuttivat monien perinteiseen uskonkäsitykseen pitäytyvien parissa jäsenyyskriisin. Joissakin herätysliikkeissä varoiteltiin eroamasta, mutta samaan hengenvetoon sanottiin, että mukana saa olla eronneenakin. Näin niiattiin kritiikille, mutta oman kirkollisen siteen ja toimintanäyn tähden rohkaistiin ev.lut. kirkossa pysymiseen.

Mitä Lähetyshiippakunnassa sanomme? Yhtäältä tunnustaessamme yhteisömme todellisesti seurakunniksi jäsenyys niissä vastaa jo kirkossa kuulumisen hengelliseen tarpeeseen ja velvoitteeseen. Jäsenyyden jättäminen ev.lut. kirkossa ei ole vain irrottautuminen sen epäraamatullisista linjauksista vaan myös ilmaus siitä, että oma seurakuntakoti on Lähetyshiippakunnassa löytynyt. Sen jäsenyydessä ja tukemisessa on kyllin. Toisaalta korostamme, että messuihimme osallistumisen ja seurakuntiemme jäsenyyden edellytys ei suinkaan ole ev.lut. kirkosta eroaminen. Syntyihän työmme ev.lut. kirkossa, sen jäsenien toimesta ja niitä varten.

Tässä jännitteessä nyt elämme. Omaa kirkollista luonnettamme ja tehtäväämme emme voi kieltää, mutta emme myöskään historiaamme ja vastuutamme heitteille jätetyistä. Muutoksen vauhti valtakirkossa on ollut järisyttävän nopea ja se vain tuntuu kiihtyvän. Äkkiväärien linjausten sijaan tarvitsemme edelleen levollista viisautta turvatessamme Kirkon Herran hyvään johdatukseen matkallamme kirkoksi kasvavana kirkkona.

Juhana Pohjola
Hiippakuntadekaani