Katsaus vuoteen 2017

Uutiset
6.4.2018

Lähetyshiippakunnan toiminta kasvoi ja vahvistui jälleen vuonna 2017. Jumalanpalveluksia pidettiin enemmän kuin edellisvuonna ja niissä oli enemmän kävijöitä. Seurakunnan pääjumalanpalveluksia, eli kirkollisina pyhäpäivinä pidettyjä messuja ja sanajumalanpalveluksia, oli yhteensä 1 556 ja niissä oli kävijöitä yhteensä 73 133. Kasvua edellisvuoteen oli molempien lukujen osalta noin 7%. Seurakunnissa oli jäseniä vuonna 2017 yhteensä 1 952, kasvua edellisvuoteen oli noin 6%.

Viime vuonna Lähetyshiippakuntaan ei liittynyt uusia jäsenseurakuntia, mutta säännöllinen jumalanpalvelustoiminta alkoi Parikkalassa, Hyvinkäällä ja Utsjoella. Näiden uusien paikkakuntien lisäksi Seinäjoella siirryttiin pitämään kaksi jumalanpalvelusta joka sunnuntai.

Lähetyshiippakuntaan kuului vuoden 2017 lopussa jäsenenä 32 seurakuntaa. Seurakunnat ovat erikokoisia. Kolmessa suurimmassa seurakunnassa (Helsinki, Pori ja Seinäjoki) kävijäkeskiarvo on noin 100. Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Kuopiossa ja Oulussa käy keskiarvollisesti yli 60 henkeä jumalanpalveluksessa. Kahdeksassa seurakunnassa messuvieraita on 40-60 henkeä ja lopuissa seurakunnissa kävijäkeskiarvo on alle 40.

Tänä vuonna uutta jumalanpalvelustoimintaa toimintaa on käynnistynyt Forssassa, Salossa on alkanut opetussarja kirkon tuntomerkeistä ja Meri-Lapin jumalapalvelusyhteisö on järjestäytynyt Vapahtajan luterilaiseksi seurakunnaksi ja on hakenut jäsenyyttä Lähetyshiippakunnasta. Hienoa!

Oheisesta taulukosta on nähtävissä tilastot tarkemmin. Edellisvuosien tilastot löytyvät osoitteesta: www.lhpk.fi/tilastot
 

Tilastot 2017

Paikka-
kunta
Seura-
kunta
Messuja Messu-
vieraat
Kävijä-
keski-
arvo
Tulot Jäseniä
1 Espoo Tuomas 50 2 861 57 48 251 96
2 Helsinki Markus 63 6 268 99 106 789 182
3 Hämeenlinna Matteus 52 3 547 68 56 625 91
4 Iisalmi Daniel 36 939 26 19 122 17
5 Imatra Joosua 28 718 26 21 047 23
6 Jakobstad Jakob 32 1 382 43 21 732 64
7 Joensuu Nehemia 51 2 395 47 25 811 77
8 Jyväskylä Jesaja 51 1 762 35 21 704 46
9 Kajaani Filippus 55 2 050 37 35 399 44
10 Kokkola Andreas 52 2 726 52 43 245 78
11 Kouvola Paulus 57 3 563 63 54 786 137
12 Kuopio Pietari 55 3 593 65 47 951 75
13 Lahti Samuel 55 2 030 37 31 545 33
14 Laitila Aamos 61 1675 28 35
15 Lappeenranta Joona 37 639 17 14 396 28
16 Lohja Risti 44 1 033 23 15 588 30
17 Loimaa Hyvä Paimen 35 1 296 37 18 467 22
18 Mikkeli Tiitus 54 3 119 58 47 923 65
19 Oulu Timoteus 55 4 336 79 56 594 130
20 Pori Sakkeus 54 5 303 98 79 671 159
21 Pyhänkoski Simeon 25 785 31 15 228 35
22 Rauma Maria 47 1 629 35 26 143* 28
23 Rovaniemi Stefanos 57 1 634 29 36 003 34
24 Savonlinna Jaakob 27 630 23 9 058 17
25 Seinäjoki Luukas 87 5 714 104 72 563 149
26 Sodankylä Elia 41 542 13 10 272 9
27 Tampere Johannes 56 2 890 52 64 578 87
28 Turku Paavali 54 2 460 45 34 371 37
29 Vaasa Mikael 51 1 524 30 34 944 39
30 Vantaa Kolminaisuus 46 2 133 46 51 205 54
31 Vasa Immanuel 51 1 342 26 25 538 17
32 Åbo Gabriel 37 615 17 7 923 14
Seurakunnat Yhteensä 1 556 73 133 47 1 154 472 1 952


Rauman tulot on ilmoitettu maaliskuun alusta lukien, jolloin seurakunta tuli Suomen Luther-säätiön talouden piiriin.
LAitilan tuloja ei ole ilmoitettu, sillä se ei ole Luther-säätiön talouden piirissä.
Vuonna 2017 Lähetyshiippakuntaan ei liittynyt uusia jäsenseurakuntia.
Messu-ja kävijätiedot sisältävät pääjumalanpalvelusten tiedot
Lisäksi säännöllistä kappeliseurakuntatoimintaa oli seuraavilla paikkakunnilla: Hyvinkää, Kitee, Kotka, Meri-Lappi, Nurmes,Parikkala, Utsjoki