Parikkala: Pyhän Ristin luterilainen seurakunta

Parikkalassa toimii Pyhän Ristin luterilainen  seurakunta, joka järjestäytyi 19.1.2020 itsenäiseksi seurakunnaksi Lähetyshiippakunnan yhteyteen. Tätä ennen jumalanpalvelustoiminta Parikkalassa oli Imatran Joosua seurakunnan kappeliseurakunta toimintaa. Toimintamme perustuu Pyhään Raamattuun ja sitä oikein selittäviin luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Vastuupastorinamme toimii Oskari Nummela.

Miksi tarvitaan luterilaisia jumalanpalveluksia? Suomen evankelisluterilaisen kirkon viime vuosikymmenien kehitys on ollut sen kaltaista, että se on jättänyt monia seurakuntien toiminnan ulkopuolelle. Kuitenkin juuri seurakunnan yhteydessä ja ennen kaikkea messussa Jeesus Kristus palvelee meitä armonvälineillä, joissa meille lahjoitetaan syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä.

Kokoonnumme messuun kuukauden kolmena ensimmäisenä sunnuntaina klo 11 Parikkalan keskustassa osoitteessa Petäjikönkatu 1 59100 Parikkala. Lapsille pidetään saarnan aikana pyhäkoulu ja messun jälkeen juodaan kirkkokahvit. Olet sydämellisen tervetullut kulkemaan yhteistä matkaa kanssamme Herramme Jeesuksen Kristuksen opetuslapsena.

Tapahtumat

Pastori

Tilisiirron tiedot

Saaja: Suomen Luther-säätiö

Tili: FI59 1023 3000 2354 52

Viite: 1410

Tilisiirtolomake: PDF

Virtuaaliviivakoodi: 459102330002354520000000000000000000000000001410000000

 
Parikkala: 10762

Seurakunnan vastuunkantajille:

Seurakunnan tapahtumien kolehtitilitykset, muut tulot ja kirjamyynnit tilitetään tilille:
Saaja: Suomen Luther-säätiö
Tili: FI19 1012 3000 2092 60
Viitteet
Kolehdit: 1423
Muut tulot: 1436
Kirjamyynnit: 4200