Ruotsinkielisiä messuja Kokkolassa

Uutiset
13.1.2025

Kokkolassa on viime vuoden aikana kokoonnuttu ruotsinkielisiin raamattupiireihin. Viimeksi syyslukukaudella 2024 järjestettiin raamattuopetusta ja keskustelutilaisuuksia kirkon tuntomerkeistä. Tämän ajan kuluessa on Kokkolasta ja lähialueilta muodostunut 20-30 henkilön ryhmä, joka haluaa aloittaa ruotsinkielisen jumalanpalveluselämän Kokkolassa. Nyt on päästy siihen pisteeseen, että Lähetyshiippakunnan messuja aletaan viettää.

Kokkolan messutilan alttari.

Ensimmäinen messu 19.1.

Jos Jumala suo, ensimmäinen ruotsinkielinen messu vietetään 19.1. klo 13, Toisena sunnuntaina loppiaisesta. Suunnitelmana on jatkossa viettää messua kolme kertaa kuukaudessa. Jumalanpalvelukset pidetään osoitteessa Asentajantie 13, Heinolan alueella. Samassa tilassa Andreaksen luterilainen seurakunta jatkaa suomenkielistä toimintansa.

Jumalanpalvelukset järjestetään tämän rakennuksen toisessa kerroksessa. Samassa tilassa toimii suomenkielinen Andreaksen luterilainen seurakunta.

Jumalanpalvelusyhteisön pastoraalinen vastuu on pastori Lennart Ahlvikilla. Myös muut pastorit tulevat avustamaan messujen toimittamisessa. Lisäksi monet kristityt kantavat vastuuta erilaisissa palvelutehtävissä.

Lähetyshiippakunta

Lähetyshiippakunta on luterilainen kirkko Suomessa, joka haluaa välittää ja ylläpitää raamatullis-luterilaista uskoa ja seurakuntaelämää, joka on ollut Suomessa vuosisatojen ajan. Työmme keskipisteessä on pelastava ja eläväksi tekevä evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta.

Visiomme ”Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi” ilmaisee sen, mitä pidämme Lähetyshiippakunnassa tärkeänä. Haluamme kutsua ihmisiä Kristuksen yhteyteen jumalanpalvelusta viettävään seurakuntaan. Kristus antaa itsensä Jumalan sanassa ja ehtoollisessa. Näiden lahjojen äärellä syntyy kodikas yhteysö jossa paimen tuntee laumansa ja lauman jäsenet tuntevat paimenensa ja toisensa.

Lähetyshiippakunnassa tarjotaan seurakuntayhteys, jossa voi elää ja vaeltaa taivastietä pyhästä kasteesta alkaen aina hautaan ja viimeiseen lepoon asti. Siksi haluamme Lähetyshiippakunnassa, nimemme mukaisesti, kutsua ihmisiä seurakuntayhteyteen ja Kristuksen tuntemisen iloon.

Tervetuloa mukaan!

Etsitkö alttaria ja saarnastuolia, jossa itse Herra Jeesus Kristus palvelee sinua? Kaipaatko kristillistä yhteyttä? Ehkä tämä jumalanpalvelusyhteisö voisi olla sinun paikkasi? Tervetuloa tutustumaan, osallistumaan messuihimme ja tulemaan osaksi yhteisöä! Tutustu Kokkolan ruotsinkieliseen toimintaan täällä.

Lennart Ahlvik

Pastori

Jakobstad , Karleby ,