Piispa Juhana Pohjola kirjoittaa blogissa raamatullisen ja tunnustuksellisen uskon jatkuvuuden merkityksestä. Kuva: LCMS/Erik M. Lunsford
”Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Säilytä se hyvä, mikä sinulle on uskottu, Pyhän Hengen kautta, joka meissä asuu.” (2. Tim. 1:13–14)
Viime sunnuntaina vietimme Uskonpuhdistuksen muistopäivää. Meidän on hyvä muistaa, että Kristuksen kirkon elämää on alusta alkaen leimannut vastaanottamisen ja eteenpäin välittämisen periaate. Uskon sisältöä ei luoda ihmisen sisimmässä eikä kehitetä hengellisten kokemusten kautta, vaan se otetaan vastaan.
Kirkon sanoma ei nouse edes viisaimpien ihmisten ajatuksista, kulttuurin kehityksestä eikä ihmiskunnan edistyksestä. Ylösnoussut Kristus Jeesus on uskonut sanansa apostoleille, jotka Pyhän Hengen vaikutuksesta julistivat sitä ja välittivät sen eteenpäin sukupolvelta toiselle Pyhissä Kirjoituksissa. Meille on kertakaikkisesti annettu Kristuksessa lihaksi tullut ja lunastustyössä täytetty uskon talletus: ”…nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta.” (2. Tim. 1:10)
Pyhässä Raamatussa ilmoitettu uskontotuuksien perintö, joka tulee näkyväksi kirkon sakramentaalisessa ja liturgisessa elämässä sekä lähetystehtävässä, on tarkoitettu elettäväksi todeksi ja välitettäväksi eteenpäin kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina. Tätä tarkoittavat kirkon apostolisuus ja katolisuus.
Tämä oli Wittenbergin reformaattoreiden lähtökohta. Uskonpuhdistuksen isät eivät pyrkineet perustamaan uutta kirkkoa, vaan uudistamaan olemassa olevaa kirkkoa ja poistamaan historian kuluessa siihen pesiytyneitä väärinkäytöksiä. Augsburgin tunnustus ilmaisee selvästi tämän pyrkimyksen jatkuvuuteen sekä uskon totuuksien että kirkon elämän säilyttämiseen:
Siitä voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa Raamatun tai katolisen kirkon tai Roomankaan kirkon kanssa, sikäli kuin kirkon oppi on isien kirjoituksista meille tunnettua. (Augsburgin tunnustus, Yhteenveto.)
Halu elää kirkon pitkän historiallisen jatkumon osana näkyi myös siinä, että uskonopin säilyttämisen lisäksi pitäydyttiin kirkon historiallisiin liturgisiin muotoihin ja käytäntöihin aina silloin, kun se oli evankeliumin perusteella mahdollista. Erilaisuuksistakin huolimatta seurakuntien elämän tuli olla yhteisellä jatkumolla ja silmilläkin tunnistettavaa yhteistä perintöä.
Vielä vuonna 1541 tohtori Martti Luther kirjoitti kirjeessään:
”Jumalan kiitos, meidän kirkkomme on ulkonaisissa, sinänsä neutraaleissa asioissa järjestetty niin, että […] italialainen tai espanjalainen, joka ei ymmärrä saarnojamme, mutta näkee messumme, kuoromme, kellomme, liturgiset asusteemme ja niin edelleen, sanoisi, että kyseessä on aivan oikea paavillinen kirkko ja ettei siinä ole eroa – tai ainakaan kovin suurta eroa – verrattuna niihin eroihin, joita kirkkojen välillä on muutenkin.” (WA Br 9, 357.)
Totuuden tähden oli kuitenkin samalla ulkoisen yhteyden rikkoutumisenkin uhalla tunnustettava usko, jonka varassa ihminen voi seistä viimeisellä tuomiolla. Minkään ihmisten ajatusten tai ponnistelujen varaan ei voitu uskoa rakentaa, olivatpa ulkoiset puitteet kuinka kauniit, rakenteet kuinka vaikuttavat tai niitä edustavat ihmisjoukot kuinka suuret tahansa.
Kirkko voi perustaa julistuksensa ja opetuksensa ainoastaan Pyhän Hengen antamiin apostolisiin kirjoituksiin. Ihmisen omatunto voi löytää horjumattoman rauhan ja varmuuden meidän puolestamme ristiinnaulitun Kristuksen sovitustyöstä, syntiensä anteeksiantamuksesta.
Kuoleman edessä ja viimeisellä tuomiolla kaikki ihmislähtöinen uskonnollisuus karisee ympäriltä. Jäljelle jää ainoastaan Kristuksen Jeesuksen armo, joka lahjoitetaan meille hänen sovintoveressään ja puhdistavassa kastevedessä. Tänään ja huomenna, elämässä ja kuolemassa, saat turvautua Kristuksen Jeesuksen pelastavaan työhön ja hänen armoonsa, joka lahjoitetaan ja vastaanotetaan henkilökohtaisesti hänen palvelijoidensa käsien kautta, kun ne valelevat sinut elämän vedellä ja ojentavat elämän leivän!
Siksi pitäydymme nöyrinä ja kiitollisina uskon perintöömme ja julistamme kaikkialla maailmassa ”terveellisiä sanoja”, jotka ovat säilyneet raamatullisessa ja tunnustuksellisessa perinnössämme. On siunaus saada tunnustuksellisena luterilaisena vastaanottaa ja välittää eteenpäin apostolista ja katolista uskoa!
