Blogi: ”Minä se olen”

Andrea Mantegnan maalaus noin vuodelta 1458-60 kuvaa Jeesuksen vangitsemista. Kuva: Wikimedia Commons

Silloin Jeesus, joka tiesi kaiken, mikä oli häntä kohtaava, astui esiin ja sanoi heille: ”Ketä te etsitte?” He vastasivat hänelle: ”Jeesusta, Nasaretilaista”. Jeesus sanoi heille: ”Minä se olen”. (Joh. 18: 4-6)

Tuo kiirastorstain ja pitkäperjantain välinen yö oli kummallisten vastakohtien yö. Kuinka moni koettikaan tuona yönä nujertaa Kristuksen, mutta yksi toisensa jälkeen he kaikki tulivat Herran nujertamiksi. Jeesus oli opetuslastensa kanssa Getsemanen puistossa Jerusalemin kaupungin muurien ulkopuolella. Siellä he olivat yöpyneet usein ennenkin. Siksi Juudas tiesi paikan ja hänen oli helppo johdattaa pidätysjoukko Jeesuksen luokse.

Kyseessä ei ollut mikään pieni ja mitätön partio. Joukon kärjessä marssi roomalaisten sotilaiden osasto Antonion linnakkeesta. Todennäköisesti sotilaita oli kolminumeroinen luku. Heitä johtamassa oli tuhannenpäämies, ilmeisesti koko linnakkeen päällikkö. Oli varauduttu siihen, että Jeesuksen pidätys saattaisi aiheuttaa paitsi yhdentoista opetuslapsen vastarintaa, myös kaupunkiin kokoontuneiden pääsiäisen viettäjien mellakointia. Lisäksi matkassa oli temppelipoliisin joukkoja ja ylipappien ja fariseusten henkilökohtaisia palvelijoita, joilla tarkoitetaan ilmeisesti Sanhedrinin eli juutalaisten oman oikeusistuimen henkilökuntaa. Jeesusta nujertamaan on lähtenyt siis hänen oman opetuslapsensa johdolla hänen oman kansansa ja koko maailman vallan edustajat.

”Ketä te etsitte?” He vastasivat hänelle ”Jeesus Nasaretilaista”.

Suunnitelmahan meni niin, että Juudas suutelisi Jeesusta ja tästä merkistä sotilaat tietäisivät pidättää oikean miehen. Näin tapahtuikin, mutta evankelista Johannes kertoo meille, kuinka asetelma kääntyi hetkeksi aivan päälaelleen. Jeesus, jota ollaan tultu pidättämään kuin suurta rikollista ei pakene, ei piiloudu, vaan astuu esiin. Ennenkuin tuhannenpäämies ennättää määrätä tai kysyä mitään, Jeesus ottaa tilanteen johdon omiin käsiinsä. ”Ketä te etsitte?” He vastasivat hänelle ”Jeesus Nasaretilaista”.

”Minä se olen”. Ego eimi. Jumalan pyhä nimi Jumalan Pyhän huulilta kaataa koko joukon maahan. Sotilaiden keihäät ja temppelipoliisien nuijat ovat aivan voimattomia Jumalan sanan edessä. Kovimmankaan koulutuksen saaneet valiosotilaat eivät pysy edes jalkeilla, kun Jeesus avaa suunsa. Kaikki polvet joutuvat notkistumaan Kaikkivaltiaan edessä.

Uudestaan Jeesus kysyy: ”Ketä te etsitte?” Vastaus on sama. Sotilaat ovat saaneet selvän käskyn. Heidän tehtävänään on pidättää ”Jeesus Nasaretilainen”. ”Minähän sanoin teille, että minä se olen” (Joh. 18:7-8). On kuin Jeesus kysyisi, te tiedätte tehtävänne, miksi ette jo pidättäneet minua? Tai vielä enemmän: On kuin hän sanoisi: ellen minä sitä salli, te ette voi pidättää minua. Kaikkivaltiaan käsirautoihin laittajat ovat täysin kaikkivaltiaan armoilla.

Jeesus jatkaa tilanteen johtamista. ”Jos te siis minua etsitte, niin antakaa näiden mennä” (Joh. 18:8). Teillä ei ole käskyä pidättää ketään muuta. Enkä minä anna teille lupaa pidättää yhtäkään näistä opetuslapsistani. Minä pidän tallella jokaisen, jonka Isä on minun haltuuni uskonut.

Paimen astui laumansa eteen, asettui itse sen suojaksi, ja valmisti lampailleen tien turvaan.

Jeesus ei yllyttänyt opetuslapsiaan tarttumaan aseisiin ja taistelemaan. Herra ei määrännyt palvelijoitaan puolustamaan itseään. Päinvastoin. Paimen astui laumansa eteen, asettui itse sen suojaksi, ja valmisti lampailleen tien turvaan. ”Antakaa näiden mennä” oli käsky sotilaille, mutta se oli myös kehoitus opetuslapsille. Tässä tilanteessa, teidän kuuluu nyt paeta paikalta. Vain minua etsitään, vain minut pidätetään, vain minut yksin viedään tuomiolle. Se riittää. Teidän ei kuulu tehdä sankaritekoja. Teidän ei tarvitse hankkia tuomiota omaan niskaanne.

Ainakaan Pietari ei tätä ymmärtänyt. Ehkä hän oli kovin vaikuttunut Jeesuksen sanan vihollisia kaatavasta voimasta. Sotisovassaan vaivalloisesti pystyasentoon kömpivät legioonalaiset eivät olleetkaan enää mikään kauhistuttava näky. Eikä kauaa ollut siitä, kun Pietari oli uhonnut olevansa valmis vaikka kuolemaan Herransa puolesta. Kun Jeesus sivaltaa sanallaan ja minä vähän autan miekalla, niin kyllä tästä selvitään.

Mutta ei Kaikkivaltias tarvitse Pietarin apua. Ei hän odota opetuslapselta oma-aloitteisuutta vaan kuuliaisuutta. Pietarin kustannuksista piittaamattomat ja uhrautuvat ponnistelut Herransa hyväksi, niin hurskailta kuin ne voivatkin aluksi vaikuttaa, ovat jotakin, mitä Jeesuksen täytyisi myös nujertaa tuona yönä. Sillä olihan taas kerran kyse siitä, että Pietari ei ajatellut sitä, mikä on Jumalan mielen mukaista ja Jeesuksen itse ilmoittamaa, vaan sitä mikä sopi hänen omaan ymmärrykseensä.

Ei Jeesusta tarvitse puolustaa vihollisia vastaan. Ei Jeesusta tarvitse pelastaa uhkaavalta tuomiolta ja kuolemalta. Päinvastoin. Hän on tullut puolustamaan meitä. Hän on tullut pelastamaan jopa omia vihamiehiään Kaikkivaltiaan tuomiolta ja iankaikkiselta kuolemalta. ”Pistä miekkasi tuppeen. Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?” (Joh. 18:11) Nytkö minä jättäisin työni kesken? Tällä kohtaako minä kääntyisin ja kieltäytyisin pyhän kutsumukseni hoitamisesta? Isäni tahdon minä tulin tekemään. Ja minun Isäni tahto on se, etten minä kadota yhtäkään niistä, jotka hän on minulle antanut. Siis että minä pelastan heidät. Että minä en jätä kesken tätä pelastustyötä, vaan vien sen päätökseen asti.