Blogi: Kuolemisen taito

Blogin kirjoittaja Joel Kerosuo kysyy, oletko valmis kuolemaan. Kuva: Janne Koskela

Eikö joissakin stereotypioissa kristittyjä kuvata vain synkkinä kuolemasta muistuttajina? Nykykulttuuri työntää kuolemaa usein pois silmistä, vaikka se samalla usein hieroo silmillemme väkivaltaa ja kärsimystä. Kohtaamme kuoleman, mutta yhä harvemmin kysymyksen kuoleman merkityksestä tai siihen valmistautumisesta. Synkkä ei tarvitse olla, mutta kirkon esittämä kysymys on edelleen todellinen: oletko valmis kuolemaan?

Aikoinaan ”kuolemisen taito” oli suorastaan oma lajinsa: ars moriendi. Mitä voisimme siitä oppia ja muistaa? Maailma on aika erilainen kuin keskiajan kilvoittelijoilla, mutta ihminen on sama. Kysymys kuolemanjälkeisestä elämästä on sama, kamppailu syntien kanssa on sama – ja Jumalan armon tarve on sama.

Kysymys voi kalvaa sisimmässä: miten minun käy? Miten minun käy, jos maailma muuttuu vielä hullummaksi? Mitä jos tulee vainoja? Mitä jos väsyn ja joudun ahtaalle uskossani? Mitä jos minusta ei ole taistelemaan? Lutherin pelko oli aikoinaan: mitä jos kuolinvuoteellani menetän uskoni?
Oikeastaan juuri tämän meidän kipumme ja heikkoutemme kautta kysymys evankeliumista tulee jatkuvasti tärkeäksi. Minkä varassa minä täällä oikein olen ja minkä varassa minä täältä kerran lähden? Miten käy minulle, joka tiedän, ettei minusta ole lopulta julistamaan teoillani? Jeesuksen omat vaelsivat kolme vuotta tiiviisti hänen kanssaan, mutta eivät voineet nähdä Jumalan synnittömässä Pojassa syntiä eikä syytä. Jos meidän kaikkein lähimmiltämme kysyttäisiin, niin vastaus olisi erilainen.

Juuri näiden kysymysten tähden kuolemisen taito on niin tärkeää. Luterilainen kuolemisen taito haluaa palauttaa sinut pois ihmisen perustalta, hiekalta, ja asettaa meidät Jumalan tekojen varaan kallioperustalle. Reformaation ars moriendin perusajatus oli auttaa ihmistä löytämään pelastusvarmuutensa Jeesuksen täytetyssä työssä. Viimeistä päivää ja viimeistä tuomiota saa lähestyä ilman pelkoa, koska Kristus on jo kärsinyt rangaistuksen ja tehnyt ihmisestä autuuden perijän. Emme katso ihmisen kokemukseen, vaan kysymme: Onko Jeesus luotettava, kun hän sanoo, että sitä joka hänen luokseen tulee, hän ei ikinä heitä pois? Ja persoonansa ja ylösnousemuksensa kautta hän vakuuttaa meidät, että hänen jokainen sanansa on luotettava. Siksi sinä saat jäädä myös tähän varaan. Kristuksen ristinvoiton perusteella ja siihen turvaten saa pelko väistyä. Hän on tullut etsimään syntisiä, myös sinua!

Tämän lupauksen varassa me kuljemme osana seurakuntaa kohdusta hautaan, kastemaljasta maan multiin. Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa sinut on liitetty kerran pyhässä kasteessasi. Yllesi on lausuttu sanat: ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Tämän nimen suojissa sinut on kutsuttu elämään päivittäin. Saat tehdä ristinmerkin aamuin ja illoin ja pyytää, että sen nimen suojissa saisit olla jokaisena päivänä, ja että myös synteinesi saisit jäädä sen pelastavan nimen turviin. Ja kerran, kun täältä lähdet, sinut siunataan maan multiin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen odottamaan ylösnousemuksen aamua ja sitä, että Kristus sinut haudastasi kutsuu.

Nämä kaikki ovat tärkeitä horisontteja kristityn elämässä. Me nojaamme aina Jumalan tekoihin historiassa ja niihin hetkiin ja asioihin, joissa olemme saaneet tulla niistä osallisiksi. Siksi me haluamme muistaa ja pitää kalliina kastepäivämme. Samoin me odotamme viimeistä päivää ja tähyämme kohti tulevaa Jumalan valtakuntaa. Mutta niin pitkään kuin aikaa annetaan, meidät on kutsuttu elämään Jumalan nimen suojissa ja maailmaan lähetettyinä.

Samalla tässä voi olla myös nykyajalle ars moriendi, kuolemisen taito, kaikkein yksinkertaisimmillaan. Se on syvimmiltään sitä, että juuri nyt saat uskoa itsesi ja elämäsi Herran Jeesuksen käsiin, jolta mikään valta tai voima ei voi sinua riistää. Tätä me saamme saman nimen suojiin kastettuina yhdessä myös seurakuntana ja kirkkona sunnuntai toisensa jälkeen opetella.

Teksti on julkaistu Pyhäkön lampun numerossa 4/2025. Lue lehti täältä.