Pyhän Nehemian luterilaisen seurakunnan 10-vuotisjuhla 21.5.2017

Pyhän Nehemian seurakunnan kirkkotila ennen messun alkua

Pyhän Nehemian luterilaisen seurakunnan 10-vuotisjuhla alkoi piispanmessulla. Piispa Risto Soramies saarnasi messussa ja liturgiassa palveli hänen lisäkseen seurakunnan pastori Joel Kerosuo.

Kirkkovuodessa vietettiin Rukoussunnuntaita. Piispa saarnasi evankeliumitekstistä (Matt. 6:5–13) ja kertoi rukouksen ja erityisesti Isä meidän -rukouksen merkityksestä. Piispa opetti mm., että myös rukous niin kuin elämä muutenkin Jumalan kanssa on yksinkertaista, Jumalan tiet ovat suorat.

Messun jälkeen oli juhlalounas ja lounaan jälkeen alkoi 10-vuotisjuhla. Juhla alkoi seurakunnan jäsenistä kokoonpannun yhtyeen esittäessä hengellistä musiikkia. He soittivat ja lauloivat puheenvuorojen välissä. Mukana oli myös seurakunnan muutaman jäsenen itse säveltämiä ja sanoittamia hengellisiä kappaleita.

Ensimmäisen puheenvuoron piti seurakunnassa alusta asti mukana ollut ja seurakunnan vapaaehtoisena suntiona toimiva Rauno Timonen. Rauno kertoi seurakunnan vaiheista ja historiasta. Seurakunnan perustaminen lähti liikkeelle Kalle Väätäisen toimesta. Hän piti tunnustuksellista piiriä, johon myös Rauno liittyi mukaan ja jossa oli mukana opiskelijoita. Luther-säätiöön otettiin yhteyttä jumalanpalvelusyhteisön perustamiseksi ja seurakunnan järjestäytymiseen kului 1-2 vuotta. Järjestäytymiskokous pidettiin 25.5.2007. Seurakunnan pastoriksi löytyi kenialainen Richard Ondicho, jonka myötä seurakunnassa kävi alkuaikoina paljon afrikkalaisia kristittyjä.

Toisen puheenvuoron piti seurakunnan pastori Joel Kerosuo. Joel kertoi, että seurakunnassa on aina ollut vahva opiskelijapainotus, mikä on tuonut omat haasteensa ja ilonsa. Joensuun seurakuntaelämän jälleen rakentamista Joel vertasi Jerusalemin muurien rakentamiseen:  ”Olisi rakennettava uudestaan luterilaista seurakuntaelämää, että luterilaisilla voisi olla tulevaisuus myös Suomessa.” Seurakunnan nimeen liittyen Joel kertoo, että profeetta Nehemian kirjasta löytyy kuvauksia uskonpuhdistuksesta. Hän muistutti myös, että vaikka rakentamisen teema voi tuntua joskus raskaalta, meidän täytyy ymmärtää, että rakennamme itsellemme kotia. Joel kertoo myös, että häntä innoittaa työssä se, että on mahdollista elää luterilaisena ja rakentaa eläviä ja kasvavia luterilaisia seurakuntia. Richardin jälkeen seurakuntaa palveli Kuopiosta käsin Kalle Väätäinen. Joel itse aloitti Nehemian seurakunnan vastuupastorina vuonna 2011. Puheensa lopuksi Joel totesi, että on rakennettava paikka, jossa on hyvä ja turvallista olla, ja että myös törmäyksiä ja väärinkäsityksiä tapahtuu kaikkialla, missä syntiset ihmiset rakentavat. On kuitenkin mahdollista jatkaa jos perustus on kunnossa – kun on Kristuksen evankeliumi ja pyhät sakramentit.

Viimeisen puheenvuoron piti piispa Risto Soramies. Piispa kertoi, että hän on itsekin ollut mukana seurakunnan aloittamisessa Istanbulissa. Istanbuliin perustettiin seurakunta ja kävijät olivat alussa melkein yksinomaan suomalaisia. Hänet kutsuttiin sinne pastoriksi. Aluksi hän saarnasi pienelle seurakunnalle suomeksi, mutta kun turkkilaisia vieraita alkoi tulla lisää, kieli päätettiin vaihtaa turkiksi reilun puolen vuoden jälkeen. Päätettiin perustaa kirkko ja tehdä kirkkojärjestys. Piispa totesi, että Nehemiankin seurakunnassa rakenteista –asioista, jotka on sovittu, pidetään kiinni. Rakenteiden varassa yhteinen hengellinen elämä pystyy elämään. Piispa kuvaili rauhassa elämistä ja kokemista virren 735 sanoin: ”On lepopaikka suloinen Jeesuksen haavoissa, Golgatan ristin juurella saan niitä katsella.” Piispa kertoi, että ensin on perustaminen ja nykyhetki on lepopaikka. Sitten piispa muistutti ehtoollisen tärkeydestä ja merkityksestä ja kysyi: ”Missä on Golgatan ristin juuri? Missä se on oikein konkreettisesti? Se on ehtoollisalttarilla. Missä on Jeesuksen veri? Jeesuksen veri, mitä Jeesus sanoo siitä? ’Tämä on minun vereni, teidän edestänne vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi.’ Siinä on Jeesuksen veri oikeasti. Sitä tarkoittaa luterilainen raamatullinen oppi: ehtoollisessa emme juo vain viiniä vaan juomme todellisesti Jeesuksen veren.” Lopuksi piispa puhui herätyksestä ja siitä, kuinka me uskovaiset toivomme herätystä. Hän sanoi, että suurin herätys on sellaista herätystä, josta ei puhuta, koska se ei ole dramaattista. Hänen mielestään herätys, jossa vanhemmat siirtävät uskon lapsilleen on pysyvintä. Hän sanoi, että kun viljelemme Jumalan sanaa, Jumala pitää seurakunnastaan huolen.

Tilaisuus päättyi yhteiseen loppuvirteen.

Satu Pihlajakangas