Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Lähetyshiippakunnan ensimmäiset kesäjuhlat Loimaalla

Juhlaportti kehoitti tulijoita: ”Nostakaa päänne” – kohti ristiä

Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta piti ensimmäiset kesäjuhlansa Loimaan evankelisella kansanopistolla 2.—4.8.2019. Juhlien teema Nostakaa päänne oli kirjoitettu juhlaporttiin. Juhlille tulleet saivat ensimmäiseksi nostaa päänsä kohti ristiä, joka oli portin yllä.

Juhlavieraita kokoontui eri puolilta Suomea yli odotusten. Opiston yhteyteen pystytetyt juhla- ja ruokailuteltat täyttyivät ääriään myöten. Lauantaina oli parhaimmillaan tuhat juhlavierasta ja sunnuntain messuun osallistui 750 henkeä. Samaan aikaan juhlien kanssa vietettiin nuortenleiriä lähellä sijaitsevassa leirikeskuksessa. Lauantai-illasta lähtien nuoret osallistuivat myös juhlakentän tapahtumiin.

Jykevää opetusta ja veisuuta

Kesäjuhlille kokoontui väkeä mukavasti eri puolilta Suomea – Kuva Kari Puustinen

Perjantaina avajaiseurojen jälkeen pastori Esko Murto keskusteli kansanedustaja Päivi Räsäsen kanssa siitä, millaista on elää kristittynä muuttuvassa yhteiskunnassa. Keskustelussa Räsänen toi esille, miten arvoilmapiiri on muuttunut ja koventunut Suomessa kristittyjä kohtaan, vaikka myönteisiäkin asioita on tapahtunut. Hän rohkaisi kristittyjä omassa kutsumuksessaan osallistumaan yhteiskunnallisen keskusteluun.

Lauantain raamattutunnin aiheena oli Nooan päivät. Pastori Anssi Simojoki nosti esille opetuksessaan Jumalan tuomion ja armon näköaloja Nooan päivistä näihin päiviin saakka.

Tänä päivänä suvaitsematon sateenkaari-ideologia käy kaikkialla kristinuskon, sen tuntomerkkien ja kristillisen elämän, jopa kielenkäytön kimppuun. Sateenkaarilipun perässä marssiminen on kapinaa Jumalaa, hänen vanhurskauttaan ja jumalallista elämää vastaan. Tällainen kapina kertoo, että rangaistus ja tuomio eivät voi olla kaukana. Samaan aikaan meidän on kiitollisina muistettava Jumalan sanoinkuvaamatonta pitkämielisyyttä, kun hän antaa maailman vielä säilyä. Kristus odottaa ja tekee kaikkensa, että vielä moni vastustaja kääntyisi, Simojoki julisti.

Juhana Pohjola – Kuva Kari Puustinen

Hiippakuntadekaani Juhana Pohjolan linjapuheen teemana oli: Minne menet Lähetyshiippakunta? Pohjola kuvasi yhteistä matkaa Suomen Luther-säätiön vaatimattomasta alusta Lähetyshiippakunnan perustamisen myötä itsenäiseksi luterilaiseksi kirkoksi.

Vaikka valtakirkossa näyttääkin sysipimeältä, Jumala vahvistakoon niitä, jotka pitävät siellä esillä elämän sanaa. Mutta niille, jotka etsivät vaihtoehtoa, haluamme sanoa: Lähetyshiippakunta on avoin mutta monin tavoin keskeneräinen kirkko. Mutta olemme luterilainen kirkko, jonka yhteydessä voi kulkea koko matkan pyhästä kasteesta hautaan siunaamiseen. Haluamme tarjota etsiville ja kodittomiksi jääneille raamatulliseen julistukseen, liturgiseen messuun ja yhteisöllisen elämään ankkuroituvat seurakunnat, Pohjola painotti.

Uudelle vuosikymmenelle hiippakuntadekaani asetti uuden tavoitteen: Vuonna 2025 25 uutta seurakuntaa ja paimenta sekä 2500 uutta jäsentä. Määrällinen kasvu ei ole kuitenkaan itsetarkoitus vaan uskollisuus vähässä ja Jumalan sanassa. Lähetyshiippakunnan tärkein tehtävä on saattaa ihmisiä taivaan juhlaan.

Lauantai-iltapäivällä oli useita kanavia ajankohtaisista aiheista. Professori Tapio Puolimatka käsitteli sukupuolikäsityksen muutoksesta ja sukupuolen vaihtamisesta aiheutuvia suuria ongelmia.

Kanaviin liittyen julkaistiin kaksi uutta kirjaa. Mari Niemisen Loputon lokakuu on suruun ja luopumisen kipuun liittyvä henkilökohtainen surupäiväkirja, joka avaa Kristuksen lohdutuksen todellisuuden. Pastori Harri Huovinen puolestaan on kirjoittanut kirjan Jumala vaikuttaa rukouksen – apuneuvoja huonolle rukoilijalle.

Lauantai huipentui koko perheen iltajuhlaan, joka tarjosi monipuolista opetusta ja ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisille. Lapsille oli päivällä järjestetty kahteen otteeseen omat kanavat ikäryhmittäin. Nuorten aikuisten ohjelma jatkui yömyöhään omilla jatkoilla.

Taivashetki juhlamessussa

Juhlamessu kokosi 750 juhlavierasta sanan ja sakramentin äärellle – Kuva Kari Puustinen

Kesäjuhlien kohokohta oli yhteinen juhlamessu, jossa avusti orkesteri ja kuoro. Lähetyshiippakunnan seurakunnissa kaikkialla käytössä oleva sama liturgia konkretisoitui voimakkaana yhteisessä rukouksessa ja veisuussa. Piispa Risto Soramies julisti saarnassaan kirkastussunnuntain ydinsanomaa.

Jumalan kirkkaus loistaa Kristuksen kasvoista, niistä kasvoista, joita syljettiin ja lyötiin ja joiden poskiparta revittiin. Jumala kohtaa sinut Vapahtajana. Hän näki hyväksi heittää sinun syntisi Jeesuksen päälle.

Pääjuhlassa siunattiin matkaan Tuomo ja Leena Simojoen perhe luterilaisen kirjallisuuden käännös- ja levittämistyöhön Itä-Afrikassa Lutheran Heritage Foundationin kautta. Piispa siunasi lopuksi juhlakansan. Kesäjuhlat päätettiin seisaltaan laulettuun kiitosvirteen Soi virteni kiitosta Herran.

Paljon vapaaehtoisia palvelemassa

Juhla-alue on valmiina vastaanottamaan juhlakansan

Kesäjuhlien operatiiviset johtajat, pastorit Harri Lammi ja Miika Nieminen, olivat kiitollisia ja tyytyväisiä juhlien onnistumisesta. Loimaan Hyvän Paimenen seurakunnan pastori Harri Lammin mukaan valmistelut aloitetiin marraskuussa 2017. Seitsemän hengen johtoryhmä kartoitti 20 eri vastuualuetta ja kokosi tiimivetäjät. Nämä tiimit vastasivat juhlaorganisaatiossa itsenäisesti omasta vastuualueestaan.  Eri tehtävissä oli palvelemassa noin 230 vapaaehtoista.

Minua on syvästi liikuttanut tiimiläisten halu tulla mukaan tämän vision toteuttamiseen, sitoutuminen, iloinen mieli ja käsittämättömän monipuoliset taidot. Varmaankin monet heistä ovat, vaikka ovatkin hyvin taitavia ihmisiä, yllättyneet ja ylittäneet sen, mitä he itse ajattelivat voivansa tehdä. Kesäjuhlassa puhutteli myös kirkas Jumalan sanan julistus, rippi- ja hetkipalvelukset, Lammi kertoo.

Miika Niemisen mukaan lopputulos oli moniulotteinen kattaus kristittyjen rohkaisemista, juurevaa raamattuopetusta ja kirkasta evankeliumin julistusta. Lauantain lasten ohjelmatkin toteutuivat laajalla repertuaarilla. Eri ikäisten lasten ja nuorten ohjelmiin osallistui kaikkiaan 210 lasta ja nuorta.

Sunnuntaiaamun kohokohta oli pyhä messu. Teltantäyden seurakunnan veisatessa ja orkesterin soittaessa silmäkulmat kostuivat. Saimme kokoontua Kristuksen hoidettaviksi. Messun jälkeen juhlakentällä oli aistittavissa kiitollinen mieli. Kotimatkalle lähtiessä monesta suusta kuului: ”Ensi vuonna uudestaan.”

Jos Jumala suo ensi vuoden kesäjuhlat pidetään myös Loimaan evankelisella kansaopistolla 31.7.—2.8.2020.