Takaisin
Piilota nuottikuva
zoom_in
879 Nyt eteen armoistuimen
1. Nyt eteen armoistuimen,
Isäni pyhä, ikuinen,
Jeesuksen rakkaan uskossa
ja Pyhän Hengen voimassa
polvistun taaskin kiittämään
ja apuasi pyytämään.

2. Maailma alla auringon
taas uuden päivän saanut on,
maa laaja, meri aaltoineen,
vuoristot, virrat kuohuineen,
savannit, kuivat aavikot
ja pellot, metsät, viidakot.

3. Sinulle linnut lauluillaan,
elävät meren sekä maan
tavoillaan tuovat kiitoksen,
miksi siis sitä minä en
sinulle Herra antaisi,
olenhan sinun kuvasi!

4. Kasteessa vanhurskautettu
ja pyhyyteesi puettu
omasi olen, Herrani,
Ylkäni Jeesus, rakkaani.
Kanssani luomakunta saa
päivääsi suurta odottaa.

5. Tämänkin päivän vaaroissa
suojele, auta, pelasta
Perkeleen julman kynsistä
ja murhaajien käsistä
syntyneet, tänään syntyvät
ja lapset syntymättömät.

6. Syntisen tunnet luontomme,
Kirkkosi suojaa, ettei se
Raamatun sanan kieltäen
ja puhtaan opin hyljäten
jättäisi ihmisjoukot maan
Jeesusta ilman hukkumaan.

7. Henkesi Pyhä vuodata,
sanasi miekka paljasta.
Vaikuta synnin katumus,
parannus, usko, uudistus
minussa, aivan kaikissa
Kristuksen valtakunnassa.

8. Se valtakunta levitköön,
Saatanan valta hävitköön,
kun Herran sana saarnataan
ja sakramentit jaetaan
äärissä maiden, merien,
joukossa kansan jokaisen.

9. Myös kaupungeissa maailman,
keskellä niiden kohinan
autuuden sana leviää,
synnyttää uskon elämää.
Näin nousee ihmisjoukoista
rukousta ja kiitosta.

10. Sieluni köyhä, iloitse,
pyhien kanssa riemuitse.
Ylistä niin kuin taivaat, maa
Isäsi pyhän kunniaa.
On tosi joka sanansa;
on Sana rakas Poikansa.

Sanat Anssi Simojoki (1944-) 2008
Sävelmä John B, Dykes (1823-1876) ”Navy hymn”
LSB 717
Kuuntele virsi