Takaisin
Piilota nuottikuva
zoom_in
713 Riemuitkaa aina Herrassamme
Psalmi 33

1. Riemuitkaa aina Herrassamme,
kiittäkää häntä, vanhurskaat.
Veisatkaa nytkin psalmeillanne,
soittakaa hälle, uskovat.
Soikoot kanteleenne,
torvet, trumpettinne
uutta veisuuta
helisevin kielin,
pasuunoiden äänin
Herran kiitosta.

2. Sanallaan teki Jumalamme
taivaan, maan, meren joukkoineen.
Elämän hengen hältä saimme,
se syttyköön nyt kiitokseen
hänen voimastansa,
laupeudestansa
meille, lapsilleen.
Autuas se kansa,
jonka Jumalansa
tuntee omakseen.

3. Hän pakanoiden neuvot kaikki
tyhjäksi tekee ajallaan,
lyö voiman, viisauden rikki,
sokaisee suuret sanallaan.
Hän on pelottava,
aivan kauhistava
vihollisilleen,
hyvä, armollinen,
hellä, uskollinen
uskovaisilleen.

4. Hän katsoo alas taivaastansa
ja näkee joka ihmisen.
Hän tarkkaa aina lapsiansa,
pelastaa heistä jokaisen
nälän, tuskan alta,
sielun kuolemalta
armoon, elämään.
Sanan lupaukset,
vahvat todistukset
kaikki hän täyttää.

5. On Herra omiensa kilpi,
apumme hädän ajalla.
Vaarojen tullenkaan en siksi
epäillä voisi Jumalaa.
Toivon, ilon antaa,
meitä suojaa, kantaa
Jeesus-nimensä.
Laupeutensa peittää,
siunauksin täyttää
pelkääväisensä.

Sanat Anssi Simojoki, Suomi 2010 (1944-)
Sävel 1543, Geneve 1551, Komitea muok.
Kuuntele virsi