Piispa Juhana Pohjolan kirjoittama blogi käsittelee ystävyyttä seurakunnassa. Kuva: Kari Puustinen

Luin Yhdysvalloissa tehtyä tutkimusta, jossa kartoitettiin syitä seurakunnasta poisjäämiseen. Onhan siellä ja varmasti muissakin länsimaissa meneillään historiallisen kokoluokan kirkkojen tyhjentymiskehitys. Kyse ei ole vain niistä, joiden maailmakatsomus ei enää vastaa uskontunnustuksen sisältöä. On monia, jotka uskovat kristillisen opetuksen mukaan, mutta ovat seurakunnattomia (de-churched).

Tutkimuksessa kävi ilmi, että suuri syy seurakunnattomuudelle on niinkin arkinen asia kuin muuttaminen tai perheen elämänrytmin muutos. Toisille henkilökohtaiset kriisit ruohottavat messupolun. Kolmansille sysäys jäädä pois on se, ettei ole löytänyt omaa paikkaa seurakunnasta tai kokenut sitä rakastavaksi yhteisöksi. Mielenkiintoista oli lukea myös syitä, miksi monet tulisivat takaisin seurakuntaan. Kolmannes vastasi näin: Jos minulla olisi ystävä, joka kutsuisi seurakuntaan, tulisin mukaan. Toisin sanoen on monia niitä, jotka kyllä tulevat, jos vain pyydetään mukaan. Elävän Jumalan kohtaamisen lisäksi monet yksinäisten maailmassa kysyvät ystävää, jonka kanssa elämää seurakunnassa jakaa. Seurakunta on enemmän kuin ihmisyhteisö, mutta se ei ole vähempää kuin yhteisö, jossa ystävyyssuhteet ja elämän jakaminen merkitsevät paljon. Voisiko tämä rohkaista meitä omalla paikallamme niin kutsumaan kuin elämäämme jakamaan?

Mitä Jeesus sanoikaan opetuslapsille: “Ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.” (Joh.15:15) Seurakunta ei ole kaverikerho, jossa meidät liittää yhteen yhteiset mieltymykset ja jutunaiheet. Pyhä Henki kokoaa eri ikäisiä, eri kulttuureista tulevia, eri elämäntilanteissa olevia, eri persoonallisuuksia ja eri elämän haavoilla lyötyjä yhdeksi perheeksi samaan ruokapöytään. Seurakunnan olemassaolo on jatkuva ihme! Meitä yhdistää Jeesuksen ystävyys. Hänen ystävinään elämme yhdessä hänen sanansa ja armonsa varassa. Häneen me kiinnitymme kuin oksat ruonkoon ja jäsenet ruumiiseen. Häneen ei tarvitse pettyä. Mutta seurakunnan jäsenten keskinäinen yhteys ja ystävyys ovat myös olennaista. Me jaamme elämän matkaa. Me jaamme yhteisen tehtävän. Me jaamme yhteiset ilon ja kivun aiheet. Me jaamme sunnuntait sekä monet muut tilaisuudet ja juhlat vuosi vuodelta. Me jaamme rukousaiheita. Me uskallamme ajoittain jopa jakaa heikkoutemme ja taistelumme. Tätä todellisuutta ei yksinäiset lampaat voi kokea eikä digimaailma tarjota.

On selvää, ettei kukaan meistä voi seurakunnassa olla kaikkea toisille. On luonnollista, että toiset jakavat vaikkapa ikäryhmittäin enemmän aikaa toistensa kanssa. On synnin todellisuudessa totta, että vaikea on kaikkien kanssa samalla tavalla tulla juttuun. Liian moni haluamattaan jää ja välillä myös jättäytyy yksin. Kuinka usein loukataan tai loukkaannutaan syystä ja syyttä. Mutta kaikesta rosoisuudesta huolimatta seurakunnassa vallitsee ystävyys, jota maailma ei tunne.

Itseäni on puhutellut tähän ystävyyteen liittyvät kaksi näköalaa. Ensinnäkin kerran Jumalan tuomioistuimen edessä sinulla ja minulla on sama tunnus lausuttavana. Näin samassa luterilaisessa seurakunnassa uskoimme, opetimme ja tunnustimme. Kuinka monen sadan miljardin ihmisten joukosta juuri me teemme tiliä tästä samasta uskosta ja toivosta. Me olemme tunnustusystäviä! Toinen näköala on, että juuri näiden seurakunnassa kohtaamiemme ihmisten kanssa vietämme yhdessä ikuisuuden. Pelikaverimme, lapsuuden tuttavamme ja rakas sukulaisemme ovat ystävinä  kalliita ajallisia lahjoja. Mutta jotkut voivat jäädä taivaan hääjuhlan ulkopuolelle. Jumala yksin tietää! Mutta vaikka olisimme seurakunnassa toisillemme enemmän kirkkokahvituttuja kuin sydämen uskottuja, meitä yhdistää iankaikkisuuteen ulottuva uskonyhteys. Olemme ikuisuusystäviä! Tämä ystävyys ei lopu haudalle vaan jatkuu ja syvenee. Vaikka olisimme seurakunnassa olleet puolituttuja, niin Jeesuksen ystävyyden kodissa sinä tunnet minut ja minä sinut läpikotaisin.

Katsele seuraavana pyhänä seurakunnassasi ympärillesi ja ihmetelle!  Juuri nämä Jeesuksen ystävät on annettu sinulle ikuisuusystäviksi ja tueksi kotimatkallamme.

Voisitko siis jo nyt istua sinulle vähemmän tutun ikuisuusystäväsi viereen ja kuunnella hänen matkakertomustaan?

Juhana Pohjola

Lähetyshiippakunnan piispa