Seurakuntien musiikkityöstä kiinnostuneet kokoontuivat lauantaina Koinoniassa. Kuva: Janne Koskela

Lähetyshiippakunnan musiikkityön toimikunta kutsui seurakuntien kanttoreita ja muita musiikkityössä mukana olevia tapaamiseen Koinonia-keskukseen lauantaina 23.11.24. Yhteisellä lounaalla – kiitos emännille! –  aloitettuun päivään saapuikin parikymmentä musiikki-ihmistä pääasiassa pääkaupunkiseudulta, mutta muutamia myös eri puolilta maata, yksi Sodankylästä asti!

Lounaan jälkeen varsinainen ohjelma aloitettiin pastori Janne Koskelan toimittamalla Ad sextam -hetkipalveluksella.

Musiikkityön kuulumisia kertoi ja päivän ohjelmaan johdatteli toimikunnan puheenjohtaja Anneli Vaahtoranta. Samassa yhteydessä kiitoksin ja kukin muistettiin Miikkael Halosta, joka on toiminut ansiokkaasti Kesäjuhlan musiikkivastaavana niin säveltäjänä, sovittajana, muusikkona kuin yleisorganisaattorina viime vuosina. Syksyllä 2023 muodostetun Musiikkityön toimikunnan puheenjohtajan tehtävää Miikkael on hoitanut ensimmäisen toimintavuoden ajan. Miikkael on nyt siirtymässä toistaiseksi syrjään tästä vastuutehtävistä.

Uuden messuohjelman esittely

Janne Koskelan johdolla tutustuttiin uuteen messuohjelmaan, joka on tarkoitus ottaa seurakunnissa käyttöön uuden kirkkovuoden alkaessa tai lähiviikkoina sen alettua. Todettiin, että isoja muutoksia entiseen ei ole tulossa, mutta joissakin kohdin on entistä enemmän valinnan mahdollisuuksia. Pastorit ja seurakunnat voivat näin ollen paikallisesti päättää sopivista toteutustavoista.

Jussi-Pekka Rauha esitteli uusia virsisuosituksia. Kuva: Janne Koskela

Luterilaisia virsiä -kirjan käyttöä helpottamaan Musiikkityön toimikunta on laatinut kaksikin virsisuosituslistaa. Toisessa listassa on luetteloitu kirkkovuoden eri sunnuntaille ja pyhäpäiville sopivia virsiä, toiseen listaan on järjestetty virsiä raamattuviitteiden mukaan. Näitä apuvälineitä ovat olleet laatimassa lähinnä Jussi-Pekka Rauha Seinäjoelta sekä Mari ja Petri Hiltunen Kouvolasta. Raamattuviitelistauksen on tehnyt Marja Simojoki Seinäjoelta. Nämä dokumentit on tarkoitus saada kaikkien nähtäville Lähetyshiiippakunnan nettisivuille lähiaikoina. Virsisuosituslistoja kokoontuneelle väelle esitteli Jussi-Pekka Rauha.

Luterilaisen virsikirjan historiaa

Erkki Pitkäranta luennoi seurakuntaveisuun kehittymisestä. Kuva: Janne Koskela

Erkki Pitkäranta johdatteli tiiviissä ja erittäin opettavaisessa esityksessään ymmärtämään seurakuntaveisuun kehittymistä alkukirkon ajoista nykyiseen Suomen ev. lut. kirkossa käytössä olevaan virsikirjaan asti. Esityksen kuluessa laulettiin yhdessä eri aikojen virsiä. Ensimmäinen oli Aurelius Ambrosiuksen 300-luvulta peräisin olevaan tekstiin perustuva ja keskiaikaisella melodialla veisattava virsi 549. Viimeisenä laulettiin F. G. Hedbergin virsi 123 (sävelmä kansantoisinto Sortavalasta), joka on otettu suomalaiseen virsikirjaan v. 1938.

Kimmokkeena Erkki Pitkärannan esitykselle on ollut ensimmäisen luterilaisen laulukirjan (Achtliederbuch) julkaisemisen 500-vuotisjuhlavuosi. Myös Erkki Pitkärannan esitelmä on tarkoitus saada nähtäville Lähetyshiippakunnan nettisivuille.

Päivän aikana nautittiin musiikin lisäksi pöydän antimista. Kuva: Janne Koskela

Musiikkipäivän lopuksi oli halukkaille lyhyt opetustuokio. Vapaan keskustelun jälkeen iloittiin yhteisestä uskosta ja musiikin lahjasta harjoittamalla neliäänistä virsilaulua. Ennen kotimatkaa hiljennyttiin Vesper-hetkipalvelukseen.

Ehkä ensi vuonna uudelleen!

”Nyt laulan sydän täynnä iloa Kristuksen, kuninkaani kunniaa. Huuliltaan virtaa vapaa armahdus. Se kurjan ikuinen on omaisuus.” LV 803:1

Teksti: Vesa Vaahtoranta

Kuva:  LCMS Communications/Erik M. Lunsford

Kun luterilainen uskonpuhdistus lähti liikkeelle Wittenbergistä, yksi sen keskeisistä työkaluista evankelisen uskon opettamisessa ja juurruttamisessa oli kansankielinen virsilaulu. Latinankielisten laulujen rinnalle ja sijaan tehtiin syvällisiä tekstejä, jotka opettivat, julistivat, ylistivät, kiittivät ja rukoilivat uskonvanhurskauden opin sydänääniä resonoiden. Melodia auttoi lukutaidotontakin kansaa oppimaan tekstit, ja niiden mukanaan kantama usko sai laulettuna painua suun tunnustuksesta sydämen vakaumukseksi.

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. (Kol 3:16)

Tänä vuonna vietetäänkin ensimmäisen luterilaisten virsien kokoelman (Achtliederbuch, 1524 ) 500-vuotisjuhlaa. Luterilainen kirkko on siis alusta alkaen ollut laulava kirkko, veisaava seurakunta. Laulamaan eivät ole päässeet vain papit liturgiassa, vaan koko seurakunta, kirkoissa ja kodeissa. Luterilainen virsi on mitä väkevintä veljien ja sisarten keskinäistä rohkaisua, lohdutusta ja julistusta, kun yhdessä laulamme Jumalamme suurista teoista luomisessa, lunastuksessa ja pyhityksessä. Kun kirjanpainotaito toi Suomessakin kirjat hiljalleen tavallisen kansan tupiin ja kamareihin, ensimmäinen joka talon peruskirja oli virsikirja. Siitä löytyivät paitsi virret, myös katekismus ja rukouksia erilaisiin elämäntilanteisiin. Nämä rakkaat kirjat luettiin ja veisattiin nälkävuosina, vainoaikoina ja sairauksien keskellä puhki, kunnes ne osattiin monessa talossa ulkoa.

Kun olen ollut – vanhan virsikirjan otsikkoani lainatakseni – ”sairaita oppimassa” eli tehnyt sairaala- ja kotikäyntejä seurakuntani vanhusten luona, olen vuosien aikana huomannut, miten juuri virret ja liturgian rukoukset ovat niitä tekstejä, jotka kumpuavat sairauden tai dementiankin sumentamasta muistista ja mielestä kirkkaina. Joskus ihminen saattaa olla jo vastasyntyneen tavoin kokonaan itseensä käpertynyt, ilman kontaktia ulkomaailmaan. Ja silti, kun tuttu vanha virsi alkaa soimaan, silmät avautuvat, katse kirkastuu – ja niin, ihminen palaa yhteiseen todellisuuteen laulamaan virren selkeällä ja kuuluvalla äänellä. Kirkko laulaa hänessä, Pyhä Henki laulaa hänen kauttaan. Viimeisenä meissä kuolee virsi.

Mitä sinä laulat? Millaisia sanoja rytmi, melodia ja harmonia tallettavat sinun sydämesi arkkuun? Onhan joukossa paljon virsiä ja hengellisiä lauluja, liturgiaa ja rukouksia, jotta Pyhällä Hengellä olisi tarpeen tullen, mistä muistuttaa? Ettei käy niin, että kuolinvuoteella mieleen nousee vain ”Teuvo, maanteiden kuningas”.

Ambrosiuksen iltavirressä (VK 549) sanotaan kauniisti jotain tästä meissä vaikuttavasta uskosta, joka on enemmän kuin tietämistä ja aktiivista ajattelua. Se on Pyhän Hengen työtä sanan kautta, ja siinä myös virsi melodioineen meitä auttaa ja tukee:

Keskellä yön ja pimeän

Kristuksen armo vartioi

Yön lepo ruumiin virkistää

Vain usko valvoo, valaisee