Nuorten leiri + jatkis Mustajärvellä 12.9.-14.9.2025
18.6.2025
Lähetyshiippakunnan pastori Manu Ryösö pohtii blogissaan naispappeuskysymystä. Hän vertaa paimenvirkaa isän kutsumukseen. Kuva: Pixabay
Naispappeuskysymys on vedenjakaja, joka ilmaisee monien kristittyjen suhdetta Raamatun sanaan. Nyt kirkoissa on toki puhuttu enemmän saman sukupuolen parisuhteista. Keskustelu palasi silti jälleen naisten toimimiseen paimenvirassa, koska sekä naispappeuden että homoseksuaalisten suhteiden hyväksymisen juurisyy on sama: Tarvitseeko Raamatun ohjetta seurata, jos se ei vaikuta minusta ymmärrettävältä?
Perinteiset herätysliikkeet ovat yhä pitäytyneet apostoliseen virkajärjestykseen. Nyt rivit tiivistyvät, koska Suomessa ollaan ajamassa myös homoseksuaalisia parisuhteita osaksi Suomen ev. lut. kirkon toimintaa. Ajan henki haastaa: Tarvitseeko Raamatun ohjetta seurata, jos se ei vaikuta minusta ymmärrettävältä? Siksi myös naispappeuskeskustelu on taas aktivoitunut. Liityn siihen mukaan, sillä olen ollut itse noin 14 vuotta naispastorin puoliso, kunnes vaimoni luopui virastaan.
Raamatun kantaa paimenvirasta nimenomaan miehelle varattuna ei ole kyetty kumoamaan (1. Tim. 3:2). Erilaisia tulkintoja sen sitovuudesta on toki esitetty. Näin kuvaisin viimeaikaista keskustelua pelkistetysti: Emerituspiispa John Vikströmin ajatus on purkaa miehen ja naisen välinen osaamisero, ikäänkuin muinaisen maailman näkökantana. Jos nainen on yhtä taitava kuin mies, hän voi toimia samoissa tehtävissä. Myös arkeologi-teologi Eero Junkkaala päätyy Vikströmin kanssa samaan lopputulokseen, vaikkakin erilaisella argumentilla. Junkkaalan mukaan kaikkien olisi parasta keskittyä kristinuskon ydinsanomaan, ja antaa virkakysymyksen olla toissijainen asia. Sleyn kotimaantyönjohtaja Juhana Tarvainen puolestaan liittyy Vikströmin ajatukseen siitä, ettei miehen ja naisen välillä ole mitään osaamiseroa, mutta Raamatun takia hän pitäytyy perinteisessä virkajärjestyksessä.
Haluan tarjota ymmärrystä etsivän uskon näkökulman, joka nojautuu omiin kokemuksiini.
Paimenvirka on kuin isän kutsumus. Äidin ja isän kutsumukset ovat yhtä tärkeitä, mutta erilaisia. Äiti on lapselle kuin lämmin syli ja isä kutsuu lasta tutustumaan ympäröivään maailmaan. Äidin rakkaus sulkee turvallisesti sisälle. Isä kutsuu ulos. Molempien tehtävät ovat luovuttamattomia ja täydentävät toisiaan. – Suuri osa isän ohjauksesta on sitä, että a) totutetaan lasta elämää suojeleville periaatteille, ja b) rohkaistaan ylittämään aiemmin opittujen taitojen rajoja. – Äiti mukautuu lapsen tarpeisiin, isä puolestaan haastaa lasta kirimään vaatimuksiin, joita on isän matkassa pakko kohdata.
Joskus isä voi toki olla varovainen ja äiti rämäpää. Fysiologisesti asetelma on silti selkeä. Äidillä on rinnat. Ne tarjoavat varhaisen symbioosin. Isällä on puolestaan käsivarret, jotka edustavat yleensä ensimmäisiä äidin sylin ulkopuolella olevia käsivarsia. Emme riitele siitä kumpi osaa asioita paremmin (vrt. Vikström), vaan toteamme äidin ja isän toisiaan täydentävän erilaisuuden.
Jos lapselta puuttuu isä, hänen on yleensä vaikeampi sisäistää moraalisia periaatteita. Jos/kun isän kanssa tehdään jännittäviä ja vaarallisiakin asioita, tällöin pelisäännöt opitaan käytännön kautta. Veneessä keikkuja putoaa järveen. Kaikkia sääntöjä ei voi oppia kodin lämmössä. Aina koti ei tarjoa näin selvää roolijakoa, mutta myöhemmin lapsen elämässä tämä käy entistä selvemmäksi. Miesten maailman moraalinen logiikka on hyvin yksiselitteinen. Mitä vaarallisempien olosuhteiden ja laitteiden kanssa ollaan tekemisissä, sitä vähemmän on varaa säännöistä neuvottelemiselle. Sirkkelin terä ei anna armoa. Se leikkaa tunarin tai kapinallisen sormet täysin vaikuttimista riippumatta. Tässä isä ja muut miehet ovat erityisesti pojille tarpeen. Entä uskonelämässä?
Kuka määrittelee Jumalan ja hänen seurakuntansa?
Jos Jumala on minun näköiseni, se on kuin loputon keskustelu, jossa rajaton lapsi saavuttaa päämääränsä uuvuttamalla kasvattajansa loputtomalla neuvottelullaan. Raamatun mukaan ihminen ei kuitenkaan määrittele Jumalaa. Elämämme tarkoitus on olla heijastusta Jumalan kuvasta ja sanassaan määrittämästä tahdosta. Tässä on jotakin samaa kuin isän/miesten antamassa mallissa. Pyhyyden tavoite on haastava (mahdoton), mutta niin lapsen kuin aikuisen tulee ponnistella sitä kohti. Sääntöjä ei määrää lapsi/ihminen, vaan isä/Jumala. Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, miehenä ja naisena. Paimenvirka on monella tavalla isän tehtävää muistuttava kutsumus, hengellinen isänvirka.
Jumalan ilmoitus määrittää hänen seurakuntaansa ja sen järjestyksiä. Naispappeuden omaksuneet kirkot kadottavat hengellisen isän tärkeän roolimallin osana uskonnonharjoitustaan. Raamatun sanaa ryhdytään lukemaan kuin neuvotellen, sen ehdottoman luonteen kustannuksella. Näissä kirkoissa ”isättömien lasten” vaatimukset uuvuttavat hengelliset kasvattajat, jotka taipuvat saman sukupuolen parisuhteiden siunaamiseen, sukupuolen ”korjaushoitoihin”, abortteihin ja eutanasiaan jne. Samat tahot, jotka ajoivat naispappeutta, ajavat nyt kristillisen perhemallin murentamista. Kun mitään ehdotonta Raamatun moraalia ei ole, synti lakkaa olemassa syntiä ja Kristuksen armolle ei ole enää käyttöä. Jäljelle jää vain loputon ja uuvuttava keskustelu, dialogi. Naisten paimenvirkaan astumisen jälkeen kristikunta neuvottelee jo kaikenlaisesta julkisynnin sallimisesta, kaikissa liberaali-protestanttisissa kirkoissa!
Luomisjärjestyksen horjuttaminen vaikuttaa aina kristinuskon ydinasioihin. Jumalan järjestyksillä on luonnolliset vastineensa eikä niiden ääneen sanomista tarvitse pelätä. Jeesus kehotti tarkkaamaan ilmiöiden hedelmiä (Matt.7:16-20). Joka ei noteeraa Jumalan luomisjärjestyksen periaatteita ja lainalaisuuksia, kääntyy vääjäämättä pois Pyhästä Jumalasta, pois kristinuskosta. Se on myös omiaan erottamaan suvun- ja perheenjäsenet toisistaan, tuottamaan yhä syvempää maallistumista ja pakanallista uususkonnollisuutta. Tämän kaiken me voimme jo havaita ympärillämme runsain määrin. Perinteinen raamatullinen kristinusko tarjoaa kuitenkin turvallisen vaihtoehdon pimenevän ajan keskellä. Rohkaisen pitämään siitä kiinni kotona, työpaikoilla ja seurakunnassa.
Blog on alun perin kirjoitettu 7.5.2025 ajankohtaiseksi kannanotoksi verkkosivulle Seurakuntalainen.fi, ja liittyy siellä sekä Kotimaa.fi -sivustoilla käytyyn keskusteluun. Kirjoittaja on teologian maisteri ja Lähetyshiippakunnan pastori Lappeenrannasta.
Tiituksen luterilainen seurakunta aloitti viime vuonna verkkoraamattuopetusten sarjan, joka saa pian jatkoa. Opetukset järjestetään suorina lähetyksinä Zoomin kautta, mutta niihin voi osallistua myös paikan päällä Mikkelin adventtikirkolla osoitteessa Mikkelin adventtikirkko Rouhialankatu 2.
Kevään aikana opetuksia järjestetään noin kerran kuukaudessa. Zoomin kautta mukana olevat opettajat ja opetettavat aiheet vaihtelevat joka kerta. Ilta alkaa reilun puolen tunnin mittaisella luennolla, minkä jälkeen on mahdollista keskustella yhdessä. Lähetyksiä ei tallenneta.
Seuraava opetus pidetään 19. helmikuuta klo 18 alkaen. Tuolloin aiheena on Elämän puolesta, ja vieraana Lähetyshiippakunnan tuore Elämän puolesta -yhteyshenkilö Hanna Brummer.
Mukaan ovat tervetulleita ensisijaisesti kaikki Itäisen rovastikunnan seurakuntalaiset, mutta jos linjoilla vain on tilaa, muutkin kiinnostuneet saavat toki liittyä mukaan. Tervetuloa mukaan!
Meeting ID: 865 3124 2853
Passcode: 889023
Tulevista opetuksista tiedotetaan esimerkiksi Tiituksen luterilaisen seurakunnan sivuilla.
Hei,
olemme kaksi miestä Lohjan Pyhän Ristin luterilaisesta seurakunnasta, joilla on kutsumus viedä evankeliumia maahanmuuttajien keskuuteen.
Sizar Jaghlassian, joka on syyrialainen pappi ja jolla on suuri palo viedä evankeliumia Suomessa asuvien arabien keskuuteen.
Jari Heiska, ravintolakoulun opettaja, jolla on 27 vuoden työkokemus maahanmuuttajien kanssa työskentelystä.
Aloitamme kokoontumiset Koinonia-keskuksessa noin kerran kuukaudessa. Ensimmäinen kokoontuminen on lauantaina 25.1. klo 15 osoitteessa Kalevankatu 53, 00180 Helsinki.
Kaikki, jotka ovat kiinnostuneita kokoontumaan Raamatun tutkimisen äärelle arabian tai englannin kielellä, ovat tervetulleita!
Terveisin,
Sizar Jaghlassian
0408677734
ja
Jari Heiska
0505597494
Joulun juhlimiseen on hyvä kiinnittää huomiota. Toki kaupat ja ravintolat pitävät huolen siitä, että vuodenvaihteen kulutusjuhla ei pääse keneltäkään unohtumaan. Emme tässä artikkelissa keskity arvostelemaan kaupallista joulua, vaan nyt keskitytään positiiviseen ja jaetaan muutamia käytännönläheisiä ideoita siihen, miten kristitty yksilö ja perhe voi viettää joulun juhlaa.
Adventti palvelee joulua kahdellakin tapaa: Toisaalta se on jouluun valmistava “pikkupaasto”, jota vasten joulun juhlinta tuntuu erityisen riemulliselta. Toisaalta adventti on joulun lupauksiin keskittyvää laulun, rukouksen ja Jumalan sanan kuulemisen aikaa, jolloin kristitty melkein kuin liittyy osaksi vanhan liiton Israelin toiveikasta messias-odotusta.
Adventtikranssi on vanha tapa adventtiajan mittaamiseksi. Tapa sai alkunsa hampurilaisesta orpokodista, jossa havuilla verhottu kärrynpyörä pantiin roikkumaan katosta ja siihen sytytettiin joka päivä uusi kynttilä – sunnuntaina suurempi kuin arkena. Katosta roikkuvan pyörän sijaan kristittyyn kotiin voidaan tehdä pöydälle tai lipaston päälle pienempi kranssi, jonka koristeluun kuuluu neljä kynttilää – yksi kullekin adventtisunnuntaille. Havupuun käyttö joulukoristeena palaa Saksaan 1500-luvulle, ja sen ajatellaan symboloivan ikuista elämää – neulaset kun eivät putoa edes syksyn tullen, toisin kuin lehtipuissa.
Adventtihartaudesta voidaan tehdä erityinen hetki koko perheelle. Normaalin aamu- ja iltahartauden lisäksi voidaan vaikkapa iltapäivällä juoda kahvit ja syödä mandariinit samalla kun lauletaan yhdessä adventtiajan virsi. Perheessä voidaan sopia, että tänä adventtina lauletaan aina sama virsi, kunnes se osataan ulkoa. (Saman voi tehdä pääsiäistä edeltävän paaston aikana.) Tällä tavoin vuosien varrella alkaa kertyä muistiin aikamoinen virsien arkisto!
Seimiasetelman tekemisen voi aloittaa jo adventtiaikana. Useimmiten puusta veistetyistä hahmoista sommitellaan sivupöydälle asetelma, jonka keskiössä on Jeesus-lapsi tallissa Marian ja Joosefin kera, paimenia lampaiden ja muiden eläinten kera, itämaan tietäjät lahjoineen yms.
Jos kodissa ei ole vielä seimifiguureja, voidaan niitä ryhtyä vähä vähältä hankkimaan, niin että joka vuosi asetelmaan tulee jokin pieni lisä; ulkomaalaisista nettikaupoista löytyy suuri valikoima kauniita käsintehtyjä hahmoja – ja asetelmaan voi myös itse askarrella puita, kiviä, ruohoa yms. Asetelma voi myös toimia “adventtikalenterina” siten, että siihen lisätään hahmoja adventtiajan edistyessä, tai hahmoja siirretään asteittain lähemmäs tallia ikään kuin he tekisivät matkaa Jeesus-lapsen luo.
Joululaulut ovat oleellinen osa joulunviettoa. Virsien lisäksi voidaan laulaa muita hyviä lauluja. Tontturallatukset voivat olla ihan viattomia ja niilläkin on ehkä paikkansa, mutta tärkeimmät joululaulut ovat ne, joissa kerrotaan Jeesuksen syntymästä ja sen merkityksestä meille. Näitä voi vaikka koota yhteen ennen joulua ja tulostaa pienen lauluvihon oman perheen käyttöön. Ei vain pienten lasten vaan aivan kaikkien kohdalla on usein parempi valita muutama hyvä kuin yrittää liian laajaa repertuaaria heti aluksi. Jos lapset osaavat soittaa soittimia, voi jonkin joululaulun tai -virren harjoitteleminen olla hieno adventtiajan projekti, josta jouluna sitten iloitaan. Joka tapauksessa erilaiset rytmisoittimet voivat olla pienille iso ilon aihe – eli tamburiini ja triangeli käyttöön!
Klassinen musiikki – käytettäköön sanaa nyt sen laajassa merkityksessä – pitää sisällään valtavia aarteita joulua ajatellen. Vain muutama suositus: Händelin Messias-oratorio on varsin helposti lähestyttävä, koska kielenä on englanti. J.S. Bachin Jouluoratorio (Weihnachtsoratorium) on upea, samoin esim. Michael Praetoriuksen Joulumessu (Christmette).
Joulu on seurakunnan juhla. Tätä seikkaa ei voi liiaksi korostaa! Tässä asiassa voi jopa käydä niin, että “hyvä on parhaan vihollinen”. Ei ole ollenkaan mahdoton tilanne, että hyvät ja hauskat perhetraditiot ja yhdessä oleminen niin täysin täyttävät joulun, etteivät hurskaatkaan kristityt ehdi tai jaksa tulla kirkkoon. Tässä asiassa kristitty koti tekee viisaasti suunnitellessaan joulunviettonsa niin, että siihen kuuluu oleellisena osana aattohartaus ja joulupäivän messu. Jos joulua vietetään poissa omasta kodista, on hyvä selvittää missä on lähin Lähetyshiippakunnan seurakunta ja mennä sinne vieraisille.
Joulukuusen koristelussa kukin seuraa omaa tyyliään, mutta on hyvä silti pysähtyä vaikkapa lasten kanssa puhumaan, mitä ovat koristeet, joita puuhun laitetaan ja mitähän niillä halutaan viestittää. Miksi puuhun pannaan tuota ja tätä? Kuusen latvassa oleva tähti on muistuttamassa Betlehemin tähdestä, joka ohjasi itämaan tietäjät Jeesuksen luo. Köynnökset kuvastavat tähdestä lähteviä säteitä. Kuuseen ripustettiin aiemmin omenoita ja muita hedelmiä muistutuksena siitä “elämän puusta”, jonka hedelmiä taivaaseen päässeet pyhät saavat syödä ja elää ikuisesti; nykyään tätä kuvastavat lasista tai muovista tehdyt pallot. Joulun kellot muistuttavat, että jouluna kuulutetaan ilosanomaa – kellojahan soitettiin ennnen vanhaan jumalanpalveluksen lisäksi jotain suurta tapahtumaa juhlistamaan. Valtioiden liput muistuttavat, että Jeesus on tullut pelastamaan ihmisiä kaikista kansoista. Kynttilät kertovat Jeesuksesta maailman valona. Joulukuusen alle voi halutessaan tehdä seimiasetelman, jonka ympärille joululahjat asetellaan, muistuttaen, kuinka kaikki hyvä tulee Jumalalta.
Joululahjojen avaaminen on monelle, varsinkin lapselle, joulun kohokohta. Tätä ei tarvitse nähdä ongelmana, kunhan joululahjat pannaan sille paikalle, mikä niille vanhastaan on tarkoitettu: ne ovat muistutus siitä kaikkein suurimmasta lahjasta, jonka Jumala antoi maailmalle. Joululahjojen avaaminen voidaan esimerkiksi rytmittää joululaulujen laulamisella: Kukin saa yhden paketin avattavakseen, ja sen jälkeen lauletaan pari säkeistöä Enkeli taivaan -virrestä, sen jälkeen avataan seuraava paketti jne.
Suomalainen puolipakanallinen joulu päättyy yleensä viimeistään tapaninpäivän iltana, kun lahojen käärepaperit on poltettu ja ruoansulatusvaivoista päästy yli. Tätä onkin edeltänyt jo marraskuussa alkanut pikkujoulukausi, joka ei juuri kristillistä adventtia muistuta.
Kristityn kodin joulu sen sijaan saa jatkua pitkälle tammikuulle. Jouluaatto ja -päivä ovat vasta juhla-ajan alku. Uudenvuodenpäivällä ja loppiaisella on omat, tärkeät sanomansa. Mikään ei estä jatkamasta joulua aina kynttilänpäivään asti (5.2.), jolloin muistetaan Jeesus-lasta temppelissä ja Raamatun kuvaukset Jeesuksen syntymän vaiheista viimein päättyvät.
Teksti on julkaistu Pyhäkön lampussa 5/2024.
Pastori Juuso Mäkinen on perehtynyt pelastusvarmuuden raamatullisiin perusteisiin. Kuva: Janne Koskela
Raamatussa kerrotaan Jumalan ennalta tietämisestä ja jopa ennalta määräämisestä. Siksi moni iankaikkisuuden todellisuuteen herännyt kysyykin: ”Miten minun käy? Kuulunko minä valittuihin, jotka Jumala on ennalta määrännyt pelastukseen? Ja jos en, onko minulla toivoa?”
Kristikunnassa näihin kysymyksiin on annettu ja annetaan erilaisia vastauksia. Hiljattain pastorimme Juuso Mäkinen on pohtinut esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia tuotteliaalla tavalla: Nyt on mahdollista nauttia Mäkisen selvitystyöstä sekä kirjan että kahden podcast-jakson muodossa. Oikeasti luterilainen -sarjan osissa 121 ja 122 Mäkinen keskustelee pastori Joel Kerosuon kanssa tahdonvapauden teemasta pelastuksen ja uskonpuhdistuksen näkökulmista käsin. Jaksot ovat kuunneltavissa täällä.
Lähetyshiippakunta julkaisi Juuso Mäkisen teoksen ”Kristuksessa valitut pelastukseen. Pelastusvarmuus ja ennaltamäärääminen” marraskuussa 2023.
Perusteellisemmin aiheen äärelle pääsee Kristuksessa valitut pelastukseen -kirjassa, jonka esipuheessa kirjoittaja Juuso Mäkinen toteaa, että teos voi antaa vastauksia kaikille, jotka etsivät Raamatusta perusteita pelastusvarmuudelle ja opille armovalinnasta Kristuksessa. Kirja auttaa myös suunnistamaan kristikunnan eri oppisuuntien viidakossa. Näin se voi parhaimmillaan tukea ihmisen autuutta Jeesuksessa. Kirja selventää, miksi ja miten pelastusvarmuus lahjoitetaan Kristuksen yhteydessä.
– Mutta jos ihmisellä on päällä omakohtainen hätä pelastuksestaan, kirjojen lukeminen ei yleensä riitä, vaan tarvitaan lisäksi keskustelua taitavan sielunhoitajan kanssa ja raitista seurakuntaa, jossa syntien anteeksiantamuksen evankeliumi kaikuu kirkkaana, pastori tarkentaa viisaasti.
Mäkinen kertoo monien kirjan jo lukeneiden maallikoiden sanoneen, että teos on selventänyt heille autuuden asiaa ja armovalintaa.
– Useampi lukija on kertonut, että kirjan luettuaan he ovat entistä iloisempia ja helpottuneempia siitä, että ovat luterilaisia, Mäkinen iloitsee.
Eräs teologian lukemiseen väsähtänyt teologikin oli kommentoinut Mäkiselle, että kirja oli ensimmäinen alan opus, jonka hän on vuosiin jaksanut lukea mielenkiinnolla.
Kristuksessa valitut pelastukseen -teoksen voit nyt hankkia itsellesi alennettuun hintaan: Kun tilaat kirjan Lähetyshiippakunnan kaupasta ja käytät tilatessasi tarjouskoodia Pelastukseen2024, kirjan hinta on 20 euroa sisältäen postikulut.
Jos lisäät samaan tilaukseen muita tuotteita, niistäkään ei postikuluja tule. Tarjouskoodi toimii vain Kristuksessa pelastukseen valitut -kirjan tilauksissa ja se on voimassa 27.10. saakka. Esimerkiksi isänpäivälahjaksi paketoituna kirja antaa lukunautinnon lisäksi autuuden ilon!
