Naistenpäivillä nautittiin Jumalan lahjoista niin Jumalan sanan kuin luonnonantimien muodossa. Kuvassa Päivi Raudasoja. Kuva: Sirkku-Marja Väätäinen

Lähetyshiippakunnan naistenpäiviä vietettiin Jyväskylässä, Kiponniemen toimintakeskuksessa 27.–29.9.2024. Päivien teema oli ”Ihmeellisesti tehty naiseksi”. Päiville kokoontui kolmisenkymmentä naista eri puolilta Suomea.

Jaettuja elämäntarinoita

Naisten elämäntarinat kertoivat Jumalan johdatuksesta. Kuva: Kaisa Nygård

Perjantai-iltana aloitimme kuulemalla Maija Laakson ja Sirkku-Marja Väätäisen elämäntarinat. Rohkaisevaa oli kuulla, miten Jumalan ihmeellinen johdatus on kantanut mahdottomiltakin tuntuvissa elämäntilanteissa.

Tämän jälkeen jakaannuimme ryhmiin, joissa saimme tutustua toisiimme ja jakaa omia elämäntarinoitamme. Ryhmäkeskusteluihin kuului aina myös yhteistä rukousta, mikä loi niihin luottamuksellisen ja sielunhoidollisen ilmapiirin.

Jumalan lahjojen äärellä

Tutut virret soivat kauniisti naisäänien laulamana. Kuva: Kaisa Nygård

Lauantaiaamun aloitimme pastori Elias Ikäläisen johdolla laudes-aamurukoushetkellä. Elias muistutti meitä uudesta armon päivästä Jumalan lahjana. Yhteinen virsilaulu soi hienosti tällä naisten porukalla.

Pauliina Pylvänäinen piti luennon ”Ihmeellisesti luotu naiseksi”. Pauliinan luento perustui hänen suomentamaansa John W. Kleinigin teokseen Ihmeellisesti tehty. Erityisen ajankohtaiselta tuntui Pauliinan luennossa ollut Luther-sitaatti:

Jumala jakoi ihmiskunnan kahtia, nimittäin mieheksi ja naiseksi… Sen takia meistä jokaisella on oltava sellainen ruumis kuin Jumala on luonut meille. En voi tehdä itsestäni naista etkä sinä voi itsestäsi miestä. Meillä ei ole valtaa siihen. Sen sijaan me olemme juuri sellaisia, kuin hän on meidät luonut. Minä olen mies ja sinä nainen. Lisäksi hän tahtoo, että hänen erinomaista käsityötään kunnioitetaan hänen jumalallisena luomistyönään eikä sitä halveksittaisi. Miehen ei pidä halveksi tai pilkata naista tai hänen vartaloaan eikä naisen miestä. Sitä vastoin jokaisen täytyy kunnioittaa toisen ulkonäköä ja vartaloa hyvänä jumalallisena luomuksena, joka on Jumalalle itselleen hyvin mieluinen.

Pauliinan luennon jälkeen pääsimme taas ryhmiimme pohtimaan syvällisemmin luennon teemoja. Ryhmän jäsenet uskaltautuivat puhumaan asioista, joista emme yleensä puhu: häpeästä ja syyllisyydestä.

Seksuaalisuuden ja identiteetin pohdintaa

Iltapäivän opetus oli Anna-Kaisa Leinon pitämä ”Kristityn naisen seksuaalisuus”. Anna-Kaisa lähestyi tätä herkkää ja haasteellista aihepiiriä laajasti ja monipuolisesti. Seksuaalisuus Jumalan antamana lahjana on vääristynyt monella tavoin ajassamme. Luento viitoittikin tietä tasapainoiseen ja naiseutta arvostavaan seksuaalisuuteen. Ryhmäkeskustelut syvensivät tätäkin teemaa.

Lauantaipäivän viimeinen luento oli Mari Hiltusen raamattutunti ”Kutsuttu kristityksi naiseksi”. Kuulimme Jeesuksen kylväjävertauksen pohjalta opetusta kristityn identiteetistä. Hyvään maahan pudonnut siemen tuottaa satoa. Itse emme voi kuitenkaan tuottaa satoa, vaan meidän tulee juurtua Jumalan Sanan peltoon. Juurtuminen tapahtuu elämällä seurakunnan yhteydessä Pyhän Hengen johdatuksessa sanan ja sakramenttien kautta.

Jäimme pohtimaan ”hengellisten äitien” merkitystä kristityn kasvulle. Jotkut osallistujat muistivat edelleen lapsuuden pyhäkouluopettajiensa opetuksia. Miten meistä tämän ajan naisista voisi kasvaa naisia, jotka ovat juurruttamassa seuraavaa sukupolvea Kristuksen yhteyteen? Tämä kysymys on entistä ajankohtaisempi, kun tilastojen mukaan erityisesti nuorten naisten uskonnollisuus on vähentynyt rajusti.

Kodassa oli tunnelmallista pimenevänä syysiltana. Kuva: Kaisa Nygård

Päivän päätteeksi oli mahdollisuus suunnata rantasaunalle löylyihin ja uimaan sekä kodalle makkaranpaistoon. Päivä päätettiin yhdessä completorium-rukoushetkeen.

Neljä vuodenaikaa naisen elämänkaaressa

Sunnuntaiaamun luennon piti eläkkeellä oleva psykoterapeutti Saara Kinnunen. Kuva: Kaisa Nygård

Sunnuntaiaamuna Saara Kinnunen luennoi naisen elämänkaaren neljästä vuodenajasta. Jokaisessa vuodenajassa on omat mahdollisuutensa, ja toki myös kipukohtansa. Kiponniemen luonnonkauniissa ympäristössä oli helppo eläytyä kuvittelemaan oma elämänsä vaihtuvina vuodenaikoina. Lopuksi saimme osallistua Jesajan seurakunnan Mikkelinpäivän messuun, jota vietettiin poikkeuksellisesti Kiponniemessä.

Lähetyshiippakunnan naistenpäivät osoittivat tällaisen työmuodon tarpeellisuuden: Seurakunnissamme saamme elää Jumalan meille antamaa ihmeellistä naisen elämän lahjaa todeksi. Toinen toistemme taakkoja kantaen, toisiamme rohkaisten ja lohduttaen. Naistenpäivillä saimmekin voimaantua paitsi levosta, maukkaista ja valmiiksi pöytään katetuista ruuista, myös toinen toistemme yhteydestä. Seuraavat naistenpäivät pyritäänkin järjestämään ensi syksynä, 26.–28.9.2025 Kiponniemessä.

Teksti: Mari Hiltunen