Muut tapahtumat
La 20.10.2018 - LHPK henkilöstö ja hallinto
Seurakunta-akatemia II - Seurakuntaneuvosto seurakunnan kehittäjänä
klo: 10:00
Koinonia-keskus Kalevankatu 53, 00180 Helsinki

Seurakunta-akatemia

II Koulutuspäivä

Seurakuntaneuvosto seurakunnan kehittäjänä

Lähtökohta:

Seurakunta-akatemia perustettiin vuoden 2017 hiippakuntakokouksessa vastaamaan Lähetyshiippakunnan seurakuntien vastuunkantajien koulutuksesta. Koulutussisällöt käsittelevät seurakuntaa ja sen hallintoa ja johtamista monipuolisesti eri näkökulmista. Tavoite on antaa koulutettaville tietoa ja taitoja, joita he voivat viedä eteenpäin seurakuntiinsa ja joiden avulla he itse voivat palvella seurakuntaansa tehtävässään.

Jokaiselta seurakunnalta toivotaan edustusta, esimerkiksi 2-3 osallistujaa, joiden toivotaan tällä kerralla olevan seurakunnan hallituksen (seurakuntaneuvoston) jäsen. Seurakunta-akatemian opetussisältö on tarkoitettu jaettavaksi seurakunnissa, esimerkiksi seurakuntapäivän yhteydessä tai muuten. Tämän vuoksi on hyvä, jos yhdestä seurakunnasta saadaan mukaan useampi edustaja.

Seurakunta-akatemian koulutukset jatkuvat myöhemmin niin, että koulutuksia pyritään järjestämään muutama vuodessa ja koulutussisällöt laaditaan vastaamaan seurakuntien ja hiippakunnan tarpeita.

Aika: 20.10.2018 klo 10:00 – 16:00

Ohjelma:

10:00 – 11:00        Ilmoittautuminen ja kahvi

11:00 – 12:30        Läntisen Kristuksen ruumiin terveydentilasta, Jari Kekäle                          

12:30 – 13:30        Ruokailu

13:30 - 15:30         Seurakuntaneuvoston toiminta seurakuntakodin kehittäjänä
- Ennakkotehtävä. Seurakuntaneuvostojen erilaiset roolit ja tavat toimia.
- Ennakkotehtävän pohjalta tehdyn koosteen esittely
- Aiheen käsittely

15:30 – 16:00        Yhteinen keskustelu ja lopetus

Ennakkotehtävä:

Ennakkotehtävän vastausten palautus maanantaihin 8.10 mennessä yhteenvetoa varten

Ilmoittautumiset:

Ruokailuun varautumisen takia ilmoittautumiset mahdollisine ruoka-ainerajoituksineen 15.10.2018 mennessä Sami Niemelle: [email protected]  

Kustannukset:

Koulutus on maksuton. Ruokailu Koinonia-keskuksessa.

Tervetuloa mukaan!


Sulje ikkuna