Kotka: Luterilainen Siilas seurakunta

Seurakuntamme kutsuu kaikkia Paavalin ja Siilaan sanoin: ”Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi” (Ap. t. 16:31). Kaikki toimintamme tähtää siihen, että ihmiset pääsisivät Vapahtajan yhteyteen ja saisivat elää Hänen lapsinaan.

Toimintamme perustuu Jumalan Pyhään Sanaan, Raamattuun. Tunnustamme sitä apostolista ja luterilaista uskoa, jota Suomessa on tunnustettu uskonpuhdistuksesta lähtien. Meillä ei ole mitään erityisoppeja vaan haluamme uskoa niin kuin Kristuksen Kirkko on aina ja kaikkialla uskonut.

Toiminta Kotkassa alkoi vuoden 2013 alussa ja maaliskuussa 2019 se järjestäytyi Luterilaiseksi Siilas-seurakunnaksi.

Siilas oli Paavalin läheinen työtoveri, jonka kanssa he tekivät lähetysmatkan nykyisen Turkin ja Kreikan alueille. Tällä matkallaan he julistivat evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta (2. Kor. 1:19). Sen seurauksena he joutuivat vankilaan ja heitä vainottiin. Iloisesti he kuitenkin ylistivät Jumalaa jopa vankilassa (Ap. t. 16:25).

Seurakunta kodiksi

Seurakunnan on tarkoitus olla kristityn ihmisen koti, jossa hän saa itselleen ravintoa, lämpöä ja suojaa. Jumalan sana ja pyhä ehtoollinen ruokkivat ihmisen sielua ja vahvistavat elämään uskossa kaikissa elämänvaiheissa. Seurakunnassa opettelemme myös kantamaan toistemme taakkoja ja jakamaan keskenämme ilot ja surut.

Monille on aivan uusi elämys päästä seurakuntaan, joka on kodinomainen yhteisö.

Jumalanpalvelus elämäksi

Toimintamme ytimenä on jumalanpalvelus, jota vietetään luterilaisen perinteen mukaan. Pikku hiljaa jumalanpalveluksen rikkaus on avautunut monille ihmisille. Sen syvät aarteet ovat alkaneet hoitaa ihmisten elämää. Muodostuu hyvä tapa tulla kirkkoon vastaanottamaan aina uudelleen Jumalan runsaita lahjoja.

Jumalanpalvelus ei ole suoritus tai esitys vaan se on Jumalan perheväen yhteinen juhla. Saamme tuoda sinne syntimme ja taakkamme ja saamme sieltä anteeksiantamuksen ja avun.

Pastori käytettävissä

Seurakunta on pohjimmiltaan yhteisö, joka muodostuu paimenesta ja laumasta. Paimen tuntee laumansa ja voi näin hoitaa sitä parhaalla tavalla. Myös lampaat tuntevat paimenensa ja voivat kertoa hänelle tarpeensa. Yhdessä pyydämme apua Hyvältä Paimenelta, jonka varassa ovat sekä paimenet että lampaat.

Seurakunnan pastori hoitaa tarvittaessa myös kirkolliset toimitukset, hautaan siunaamisen, avioliittoon vihkimisen tai siunaamisen, kastamisen, konfirmoimisen ym. Hän on käytettävissä myös yksityiseen sielunhoitoon ja rippiin.

Yhdessä elämistä

Seurakunta ei toimi verovarojen tai ulkopuolisten tukien varassa vaan kaikki perustuu vapaaehtoiseen kannatukseen. Käytössä ei myöskään ole pastorin lisäksi muita palkattuja työntekijöitä vaan teemme kaiken yhdessä. Siksi jokaisen on helppo löytää paikkansa ja tehtävänsä seurakunnasta.

Yhdessä tekemällä seurakunta hioutuu yhteen ja puhaltaa yhteen hiileen. On iloinen asia saada kantaa yhdessä vastuuta Jumalan valtakunnan työstä!

Kokoontumispaikkana on Kotkan adventtikirkko Karhulassa osoitteessa Kalervonkatu 1.

Toiminnasta vastaa pastori Petri Hiltunen p. 050-3070050. petri.hiltunen(ät)lhpk.fi

Tapahtumat

Pastori

Tilisiirron tiedot

Saaja: Suomen Luther-säätiö

Tili: FI59 1023 3000 2354 52

Viite: 2710

Tilisiirtolomake: PDF

Virtuaaliviivakoodi: 459102330002354520000000000000000000000000002710000000

 
Kotka: 56371

Seurakunnan vastuunkantajille:

Seurakunnan tapahtumien kolehtitilitykset, muut tulot ja kirjamyynnit tilitetään tilille:
Saaja: Suomen Luther-säätiö
Tili: FI19 1012 3000 2092 60
Viitteet
Kolehdit: 2723
Muut tulot: 2736
Kirjamyynnit: 4200