
Kuva: Janne Koskela
Lähetyshiippakunnan nettikaupassa on alkanut kirjojen talvialennusmyynti. Varaston remonttityhjennysmyynnin vuoksi kirjoja myydään nyt reiluilla alennuksilla.
Myynnissä on sekä Lähetyshiippakunnan omia julkaisuja että muiden julkaisijoiden teoksia. Esimerkiksi Autuas toivo – Raamatun opetus lopunajoista sekä Herran ateria – ehtoollisen raamatulliset juuret -kirjoja voi tilata 10 euron hintaan. Seuraa minua – Kirkkovuosi Jeesuksen seurassa – hartauskirjaa voi nyt puolestaan tilata 3 eurolla.
Kaupastamme on mahdollista tilata myös lukuisia pastori Petri Hiltusen omakustanteita. Niistä tuorein on viime vuonna julkaistu 200 vastausta uskosta & elämästä. Nimensä mukaisesti kirjaan on koottu Hiltusen laatimia vastauksia seurakuntalaisten esittämiin kysymyksiin.
Teoksen juuret ulottuvat käytännössä noin kymmenen vuoden taakse, jolloin hän alkoi säännöllisesti laatimaan vastauksia seurakuntalaisten esittämiin kysymyksiin. Vuonna 2009 hän julkaisi kirjan 100 vastausta uskosta ja elämästä, jonka jälkeen kysymyksiä on tullut lisää. Niistä teoksessa on julkaistu seuraavat kaksi sataa.
– Kysymyksiä vain tulee ja tulee. Vastaaminen on minulle kiva ja mielekäs tapa koettaa vastata seurakuntalaisten tarpeeseen, Hiltunen kertoo.
Hän ei koe olevansa vastausautomaatti tai oraakkeli, joka laukoo vastaukset suoralta kädeltä. Pikemminkin pastori koettaa lähteä pohtimaan kysymystä ja etsimään vastausta. Eikä kaikkiin kysymyksiin edes ole olemassa vastauksia.
– Voimme vain jollakin tavalla hahmottaa maastoa ja miettiä, missä määrin pystymme vastaamaan kysymyksiin. Tietty nöyryys täytyy koko ajan olla mukana, hän toteaa.
Nettikaupan lisäksi myös seurakuntien kirjapöydillä kirjoja myydään yhä alennetuin hinnoin. Näin teemme tilaa tänä vuonna julkaistaville uusille teoksille. Nettikaupasta tilattuihin kirjoihin lisätään postitusmaksu, jonka hinta on pienimmillään kuusi euroa. Alennetut hinnat ovat voimassa 28.2. saakka tai niin kauan kuin kirjoja riittää. Pyydämme odottamaan tilauksia kärsivällisesti, sillä alennusruuhkan vuoksi tilausten toimittamisessa saattaa tulla viiveitä!
Tutustu valikoimaan ja tilaa täältä.