
Istanbulin luterilainen kirkko sai uuden pastorin viime sunnuntaina. Kuva: Mikko Tiira
Hyvän Paimenen sunnuntaina vietettiin suurta juhlaa Izmirin luterilaisessa seurakunnassa Turkissa. Kolmetoista vuotta sitten perustettu seurakunta Raamatun Smyrnana tunnetussa kaupungissa sai ensimmäisen paikallisen pastorin, kun piispa Feymi Madjirov Istanbulin luterilaisen kirkon muiden pastoreiden avustaessa vihki Sinan Demircin paimenvirkaan.
Päivään mahtui kovasti jännitystä. Kaupungissa järjestetyn pyöräilytapahtuman vuoksi liikenne oli kaaoksessa ja moni ehti kirkolle vasta viime tingassa. Sinan itse kertoo:
– Muistan, kuinka kastepäivänäni vuosia sitten Istanbulissa, kirkkoon saapuessani meinasin 5-6 kertaa kääntyä kannoillani ja luopua koko asiasta. Vielä viimeisessä kadun kulmassakin epäröin, olenko nyt tekemässä oikein. Mutta muutaman sekunnin päästä näin kirkon ovella hymyilevän pastorin ottavan ihmisiä vastaan ja odottavan juuri minua. Olihan kastepäiväni. Jotenkin onnistuin astumaan kirkon ovesta sisään ja niin minut kastettiin. Nyt kävi aivan samoin. Kaikki tiet olivat tukossa. Jouduin samanlaisten epäilysten valtaan. Vaikka olin osallistunut messuun satoja kertoja ja itsekin palvellut eri tehtävissä, tämä oli aivan eri tilanne. Saapuessani paikalle vain hetki ennen messun sovittua alkua, kuinka tarvitsinkaan taas tuota samaa lämmintä kohtaamista ovella: Sinan, kaikki on hyvin. Tämä on Herran työ.
Uusi pastori sai aloittaa viranhoitonsa Herran työssä heti saarnaamalla Hyvästä Paimenesta.
– Vaikka kuinka haluaisin, en voi päästä eroon synneistä, joita itse teen. Vain Kristus, yksin armostaan, tarjoaa ja antaa meille synnit anteeksi ilmaiseksi. Tämä on ainoa tarkoitus, miksi Hän tuli maan päälle olemaan keskuudessamme ja uhraamaan itsensä ristillä syntiemme tähden. Pelastaakseen meidät synnin kynsistä ja antaakseen meille iankaikkisen elämän.
Vihkimyksen toimitti huhtikuussa piispaksi vihitty Feymi Madjirov (toinen oikealta). Lähetyshiippakuntaa pappisvihkimyksessä edusti pastori Ville Typpö (kolmas vasemmalta), joka aiemmin työskenteli Istanbulissa lähettinä. Kuva: Ville Typön arkisto
Ennen ehtoollisen viettoa Sinan-pastori toimitti myös kasteen ja konfirmaation. Pieni seurakunta sai näin samassa messussa kaksi uutta jäsentä. Seurakunnan kokoontumispaikkana toimivaan roomalaiskatoliseen kirkkoon oli saapunut paikalle myös muutamia perheenjäseniä, ystäviä ja työtovereita, joista moni oli nyt ensi kertaa kristillisessä jumalanpalveluksessa.
Opetusmatkansa päätteeksi juhlaan osallistunut rovasti Ville Typpö iloitsee:
– Tämä päivä oli jälleen suuri muistutus Jumalan hyvyydestä ja uskollisuudesta. Herra on pitänyt piskuisesta laumasta huolen ympäröivän yhteisön paineessa, pandemian puristuksessa, erilaisten ristiriitojen keskellä ja siitäkin huolimatta, että seurakunta on ollut lähes viisi vuotta ilman omaa pastoria.
Paikallisille kristityille suuri ilon ja helpotuksen aihe onkin juuri se, että oman pastorin myötä seurakunta pääsee jatkossa ehtoolliselle säännöllisesti.
Oli turvallista kuulla uuden pastorin julistavan:
– Tämä lauma, johon te olette liittyneet, uskovien seurakunta, on Kristuksen Jeesuksen lauma. Hän on se Hyvä Paimen. Ilman Häntä emme löydä tietämme, me kompastelemme heikkoudessamme. Mutta älkäämme unohtako, että Hän on kanssamme joka tilanteessa. Vaikka papit ja saarnaajat ovat vastuussa Kristuksen lahjojen jakamisesta ihmisille, Hyvä Paimen on itse Jeesus Kristus.
Istanbulin luterilaisten kirkon työ on pitkään ollut rukousaiheena useissa Lähetyshiippakunnan seurakunnissa. Kirkkojemme välillä on parhaillaan meneillään keskustelut virallisen kirkollisen yhteyden solmimisesta. Pyrimme jatkossakin tukemaan kirkon työtä erityisesti teologista koulutusta järjestämällä ja mahdollisuuksien mukaan taloudellisissa haasteissa auttamalla.