Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Blogi: Matkalla vaan

Jenni Leino

Lapsuusvuosinani levysoittimessamme soi Kirkan musiikki. Muistan muun muassa kappaleen, jossa lauletaan: ”Minä oon matkalla vaan”. Kappale tuli minua vastaan viime vuonna, kun yksi lempiyhtyeistäni teki kappaleesta uuden hienon version. Olen miettinyt tuota lausetta paljon viime päivinä ja yllättänyt itseni unohtamasta tämän yksinkertaisen tosiasian: ”Minä oon matkalla vaan”. Tämä maailma ei ole kotimaani, vaan oikea isänmaani on minun Isäni valtakunta. Sitä valtakuntaa lähestyn askel askeleelta, päivä päivältä. Syventyessäni ajattelemaan taivaan valtakuntaa, riemu täyttää sisimpäni ja ilo ottaa vallan arkeni harmaista aatteista.

Tämä varjojen maa on hetken kestävä, kaikin aistein koettava, tarjouksia täynnä oleva maailma. Se tarjoaa hetken nautintoja, pikaruokaa janoisille sieluille. Maailma ikään kuin julistaa tämänkaltaisia tunnuslauseita: ”Syö, juo ja huvita itseäsi niin kauan kuin voit!” ”Ota kaikki irti, tartu hetkeen!” ”Ajattele sitä, mitä sinä haluat.” Muistaneeko monikaan enää vanhan kirjan ohjetta: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi… ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jae jatkuu Jeesuksen sanoin: ”Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.” (Mark.12:30-31).

Tämän maailman railakkain tai viattominkaan hauskanpito on kuin harmaa varjo verrattuna siihen täydelliseen iloon, siihen suureen juhlaan, joka on valmistettu taivaaseen syntisiä ihmisiä varten. Niitä varten, joilla on tämän elämän koettelemuksissa ja lankeemuksissa särjetty ja nöyrä henki. Jumalan lapsille, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä. Siihen juhlaan kutsutaan ihan jokaista ihmistä, sillä Jeesus on sovittanut koko maailman synnit. (1. Joh. 2:2).

Surunlaakson maa.

Sanat kuvaavat hyvin tämän elämän lainalaisuuksia. On kuljettava pimeiden laaksojen läpi, halki erämaan, vaarojen ohitse. Toisinaan myös levähtäen virvoittavien vetten äärellä. Täällä on pystytettävä väliaikaisia asumasijoja. Ei ole lopulta mitään kestävää. Yhdelläkään meistä ei ole edessään sellaista reittiä, jonka voisi kulkea omien suunnitelmien mukaan, vastatuulta välttäen. Ei ollut sellaista reittiä Mooseksen väellä, eikä sitä ole uuden liiton piskuisella laumallakaan. Lopulta meistä jokainen joutuu jossakin kohtaa toteamaan rajallisuutensa vaikuttaa elämänsä vaiheisiin. Vaellamme kukin täällä vain ajan rahtusen verran.

Mutta taivas on totta! Ikuinen ilo odottaa surunlaakson maan halki vaeltanutta, uupunutta matkaajaa. Sitä ennen voin luottaa Johdattajaani. Onko se totta, Herrani, että Sinä olet valmistanut minulle sijan iankaikkiseen lepoon ja riemuun? Pyyhitkö lupauksesi mukaan kaikki kyyneleeni, kerrotko minulle kasvotusten tunteneesi jokaisen sydämeni tuskan? Vakuutatko kantaneesi minua sylissäsi elämäni vaikeimpina hetkinä? Olen vihdoin saavuttanut matkani määränpään: kauniin Uuden Maan! Ja Jeesus sanoo: ”Tule Herrasi iloon!”

Vanhurskasten polku on kuin
sädehtivä valo,
joka kirkastuu kirkastumistaan
aina sydänpäivään saakka.
(Sananlaskut 4:18, norjalainen raamatunkäännös)

Jenni Leino
Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta