Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Blogi: Kätketty siunaus

Jenni Leino

Eräänä päivänä ystäväni auto sammui tien viereen. Odottamaton keskeytys päivän toimiin harmitti ja ärsytti ymmärrettävästi. Kyydissä ollut ystävä yllätti kysymyksellään: ”Mikäköhän siunaus tähän on kätketty?”. Kysymyksellään hän tarkoitti, että vaikka asiat menisivät päinvastoin kuin olemme suunnitelleet ja vaikka kohtaamme vastoinkäymisiä, Jumalalla on niillekin tarkoitus, joka voi lopulta yllättää meidät. Elämme aikaa, jossa koko Suomi on seisahtanut tuntemattoman viruksen vuoksi. Elämme keskellä ennen kokematonta kriisiä. Itsekin hämmentyneenä kysyn kuitenkin varovasti: voisiko tästä kaikesta löytyä jokin siunaus, vaikka se näyttäytyy meille kirouksena?

Helsinkiläisen ruokakaupan hyllyjen välissä on tungosta. Ihmiset ostavat yli tarpeidensa kollektiivisen pelon vallassa. Yksi sanoo tuntemattomalle: ”Tämä on kuin maailmanlopusta!” Toinen toteaa: ”Kyllä Suomea nyt koetellaan.” Koko Eurooppaa on lyönyt hallitsematon hyökyaalto. Sen tuhoavaa voimaa vastaan on tehtävä kaikki, ettei se pääse pyyhkäisemään koko maan, koko mantereen ylitse. Useat kokevat suurta avuttomuutta, hätää ja toivottomuutta. Silmille näkymätön uhka on yhtäkkiä lähellä meitä jokaista. Se on sairastuttanut nuoria ja se on hengenvaarallinen vanhuksille. Tällainen tilanne ei ole uutta maailmalla, mutta meille se on koettelemuksen aika, jonkalaista ei ole eletty Suomessa kahdeksaan kymmeneen vuoteen. Kristittyjä on monelta eri taholta kehotettu sotien aikana tutuksi tulleen käytännön liittämiseen jokapäiväiseen arkeensa: puolipäivän rukoushetki Turun tuomiokirkon kellojen lyödessä *). Rukoilemme joka päivä silloin päättäjien, terveydenhuollon henkilökunnan, sairaiden ja omaisensa menettäneiden puolesta. Rukoilemme, että epidemia leviäisi mahdollisimman vähän, rukoilemme armoa tunnustaa syntimme Jumalalle. Tämä ei ole vähäpätöinen ele kansamme puolesta pelottavassakin tilanteessa.

Tämä kaikki on kuin unta. Kaupunkien syke pysähtyy, kadut autioituvat. Viljaa leikataan hiljaa, kun tuhansia ihmisiä menehtyy. Kuitenkin maailman tuskanhuudot kuuluvat joka puolelta maailmaa jatkuvassa katastrofien ketjussa. Siitä puhuvat Australian metsäpalot ja Afrikan maan sadon tuhoutuminen heinäsirkkaparvien vuoksi. Osa ketjua ovat valtamerissä ajelehtivat hehtaarien kokoiset muovilautat ja tuhotut maailman keuhkot: sademetsät. Joka päivä maailman köyhimmissä maissa kuolee tuhansia ihmisiä tauteihin, joita siellä ei ole mahdollisuutta parantaa lääketieteen keinoin. Tulvat, hirmumyrskyt, sodat, terrori-iskut, kulkutaudit ja kristittyjen yltyneet vainot jo menneinä vuosikymmeninä ovat olleet kyllä pitkään tiedossamme. Nämä myrskyisän meren aallot lyövät vasta nyt meidän rantaamme ja koettelevat toden teolla talomme perustuksia. Oletko sinä rakentanut kalliolle vai hiekalle?

Tämä kaikki on ennustettu tapahtuvaksi jo 2000 vuotta sitten Raamatussa. Paljon vastaavaa on kyllä tapahtunut jo Raamatun ajoilta asti, mutta myrsky on yltynyt tähän päivään tultaessa. Kuulemme sanomia sodista enemmän kuin koskaan aiemmin. Onko maailmanloppu siis tulossa, kuten kaupassa vessapaperiin takertuvan ja käsidesiä hapuilevan ihmisen kysymys kuului? Kyllä se on. Se hetki lähestyy vääjäämättä päivä päivältä. Kuitenkaan kukaan ei voi tietää, vaikka edessä olisikin vielä yksi vuosisata. Moni asia puhuu kuitenkin sen puolesta, että kauniille maailmallemme ei ole annettu enää pitkän eliniän ennustetta. Ihmisen pahuus ja ahneus ovat saaneet aikaan liian paljon vahinkoa. Olisiko ihmisen vihdoin aika myöntää virheensä ja tunnustaa pahat tekonsa sen sijaan, että Jumala laitetaan syytetyn penkille, kun maailmassa tapahtuu vääryyttä? Silti edes katumus tai nopeat elvytystoimet eivät voi saada luomakuntaa entiselleen. Maailman loppu ei ole kuitenkaan ihmisen tekojen varassa, vaan se hetki on ollut alusta asti Isän tiedossa. Hänen sanansa henkäyksellä se kerran tapahtuu: ”Peljätkää Jumalaa ja antakaa Hänelle kunnia, sillä Hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa Häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet”. (Ilm. 14:7)

Onko nyt siis syytä pakokauhuun? Ei ole. Vanha sanonta sanoo: ”Jos huomenna tulisi maailmanloppu, istuta tänään omenapuu.” Sinä, minä ja kaikki maailman varpuset ja omenapuut olemme vahvojen käsivarsien varassa. Oleellisinta tällaisen kriisitilanteen keskellä on etsiä luja perustus ja kestävät arvot omalle elämälle: rakentaa kalliolle, joka ei horju myrskyn pauhatessa, ja jonka varassa voi kestää myös tämän elämän viime hetkellä. Tunteitamme emme voi kuitenkaan hallita. Pelko hiipii puseroon, kun olosuhteet vaihtuvat tutusta ja turvallisesta epävarmoiksi ja vaikeiksi. Tunteiden vaihtuessa kestävä turva on Hänessä, jonka kädessä kaikki on. ”He’s got the whole world in His hand” lauletaan tunnetussa laulussa. Juuri nyt Hän pitää yllä maailmaa, emmekä me pidä sitä minään ihmeenä. Ihmisen apu voi lopulta vain vähän, eikä se voi koskaan tyynnyttää levotonta sielua sen kysyessä: ”Miksi…?”. Jeesus opettaa rukoilemaan Isä meidän -rukouksessa: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme… Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta…” Apu tulee yksin ylhäältä, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojalta. Hän päästää omansa lopulta kaikesta pahasta.

Jeesus oli syvästi Isän siunaama. Hän oli samaa olemusta kuin Isä. Kuitenkin Hän jätti taivaan kirkkauden ja alentui ihmisen muotoon, koska Hän rakasti meitä niin syvästi. Meidän syntimme erotti meidät Jumalasta, ja siksi Hän antoi Ainoan Poikansa kuolemaan puolestamme. Eikä vain meidän, vaan kaikkien maailman ihmisten puolesta. Hän otti päällensä kirouksen, jotta me saisimme siunauksen. Tämän edessään olevan hetken lähestyessä Hän rukoili: ”Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä Sinä!” (Mark. 14:36) Pyhä Jumala ei säästänyt Poikaansa, vaan joutui kaatamaan Hänen päälleen suurimman mahdollisen kirouksen. Sellaisen, jota ei kukaan syntinen kuolevainen voi kantaa. Ja siksi juuri Hänen täytyi murskautua Jumalan vihan alla.

Jumalan maailmassa monet asiat ovat ylösalaisin pienen ihmisen silmillä katsoen. Jeesuksen ilmiselvältä tappiolta näyttänyt kuolema koituikin voitoksi kolmantena päivänä. Jumala voi kääntää myös meidän raskaimmankin vastoinkäymisemme siunaukseksi. Useimmiten se tapahtuu tosin tavalla, jota meidän on vaikea ymmärtää. Se, mikä tässä maailmassa oli vähäpätöistä, Hän valitsi silmäteräkseen. Se, joka luulee olevansa viisas ja voimakas, joutuu lopulta huomaamaan olleensa hullu rakentaessaan talonsa hiekalle, itsensä varaan. Myös itsevarman ja omasta mielestään viisaan Jeesus sovitti, mutta Hän ei voi siunata lopulta kuin sen, joka tarvitsee sielulleen Pelastajan, Kristuksen. ”Ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos”, Hän vakuuttaa sinulle tänäkin pääsiäisenä — kuoleman ja kaiken pahan vallan voittajana.

Sinun oli autuus taivaan,
vaan sen vaihdoit ristiin vaivaan.
Kuinka rakastitkaan meitä,
synnin teille eksyneitä,
orjan muotoon alennuit. 

Uskon ristin salaisuuteen.
Yöstä johdat aamuun uuteen.
Kuolemani saapuessa,
maisen valon sammuessa
paratiisiin minut vie.

Virsi 73

Jenni Leino

Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta

*) Turun tuomiokirkon kellojen soiton voi kuulla myös Ylen radiokanavalla.