antti-leinonen, tekijä sivustolla Lähetyshiippakunta

Herra, sinun armosi on avara kuin taivas, pilviin ulottuu sinun totuutesi. Vanhurskautesi on vuoria korkeampi ja oikeutesi kuin syvyyksien syvyys. Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra. Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. (Ps. 36:6–9, KR92)

Kaupungin kujan molemmin puolin kohoaa kivinen seinä. Paikoin se on aivan sileäksi kulunut, paikoin kovin rosoinen. Kapean tien kulkijan jalat nostattavat kuivasta maasta pölyä ilman. Pian saavutaan kohtaan, jossa molemmilla puolilla on avoin portti. On kaksi taloa. On kaksi huonekuntaa. Molemmissa, antiikin ajan tapaan, perheen isä johtaa omaa huonekuntaansa. Porteista kulkee väkeä asioilleen. Kummankin talon pihamaalla hoidetaan päivän askareita.

Vuorisaarnassa Jeesus ikään kuin johdattaa kuulijan kahden eri huonekunnan vaiheille ja sanoo: Kukaan ei voi palvella kahta herraa. (Matt. 6:24) Ei voi asua yhtä aikaa kahdessa eri talossa. Ei voi nukkua samaan aikaan kahdessa eri vuoteessa. Ei voi kuokkia yhtä aikaa kahta eri peltoa. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. (j. 24)

Näin kahden talon ja kahden isännän vaiheilla käy pohdinta. Kumpi näyttää paremmalta vaihtoehdolta. Ja tokihan kristitty tietää vastauksen. Kuulun tuohon hiukan pienempään, mutta kodikkaan näköiseen taloon. Mutta eikö kuitenkin kannattaisi pitää vaihtoehdon avoinna? Entäpä jos hankkisin pienen sivutyön tuossa komeammassa ja kiiltävämmässä talossa? Entä jos tekisin siellä silloin tällöin iltavuoroja? Ehkäpä Jeesus, joka esittää näin ehdottoman jaon kahden eri isännän ja huonekunnan välillä, ei ihan ymmärrä nykyisiä realiteetteja. Jos kiinnitän silmäni vain Jumalaan, niin silloinhan voin joutua elämään vailla mammonan tuomaa helpotusta. Minulla ei ole ruokaa pöytään laitettavaksi, eikä vaatetta itseni pukeakseni. Ei ole kattoa pään päälle, ei ole kulkupeliä tai rahaa lasten harrastuksiin. Entä jos menen takapuoli edellä Jumalan taloon, mutta silmilläni kuitenkin katson mammonan suuntaan. Silloin tiedän edes sen, mitä siellä voisi olla tarjolla, mistä minä jään paitsi ja mitä tuossa talossa asuvat pitävät tavoittelemisen arvoisena?

Vuorisaarnassa Jeesus jatkaa tähän tapaan: Katsohan millainen on järjestys Jumalan huoneessa. Täällä taivaan linnuistakin pidetään huoli. Ei niiltä mitään puutu. Tässä Jumalan talossa jopa kuihtuvat kedon kukkaset puetaan upeaan loistoon. Tämän talon Herran hyvyys on niin ylenpalttista, että hän pitää huolen kaikista luoduistansa. Jopa pahoille hän antaa aurinkonsa paistaa ja sateensa langeta. Tämän talon taivaallinen perheen Isä kyllä tietää sinunkin tarpeesi. Hän on tähän päivään sinusta joka hetki huolen pitänyt. Hänkö yhtäkkiä muuttuisi toiseksi?

Jos Jeesuksen sana saisi minut rohkaistuksi, voisin laulaa psalmin sanoin: Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot! Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti. Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani. Autuaat ne, jotka sinun huoneessasi asuvat! (Ps. 84:2–5)

Ja kenties mieleen nousevat tutut sanat Katekismuksesta: Minä uskon, että Jumala on luonut minut ja koko luomakunnan, antanut minulle… kaikki jäsenet. Hän antaa myös vaatteet, kengät, ruoan ja juoman… Hän lahjoittaa minulle runsaasti ja joka päivä… kaikki tämän elämän tarpeet… yksinomaan isällisestä hyvyydestänsä. (VK, 1. uskonkappale)

Kahden huonekunnan portin vaiheilla horjuva saattaa lopulta oivaltaa Jumalan huoneen taloudenhoidon hyvyyden. Ehkä mieleen tulee jopa ajatus: tällaista hyvää minäkin tahtoisin olla mukana tuottamassa ympärilleni. Ja jälleen kyselijä saa enemmän kuin aavistikaan. Suurten lahjojensa antamiseen Jumala käyttää juuri meitä ihmisiä. Minusta Jumala pitää huolen toisten ihmisten kautta, ja minun kauttani puolestaan jostakusta muusta luodustaan.

Ei tässä kuitenkaan vielä kaikki. Ajallisissa asioissa ahkeroimisen lisäksi saan vieläpä osallistua Jumalan iankaikkisen valtakunnan työhön. Mehän rukoilemme Isä meidän -rukouksessa: “tulkoon sinun valtakuntasi.” Tiedämme Jumalan valtakunnan tulevan ilman meidän rukoustammekin. Mutta me pyydämme näin, että se tulisi hyvyydessään meidänkin tykömme. Ja että me olisimme osa tuota valtakuntaa; jopa saisimme olla mukana sen tuomisessa maan päälle. Herran omana minut on kutsuttu työhön hänen iankaikkisessa valtakunnassaan, seurakunnassa. Jumala on antanut kullekin hyvyytensä viisaasti käyteltäväksi. Kristitty pitää huolen Jumalan suomista lahjoista ja käyttää voimistaan, lahjoistaan ja varoistaan osan viisaasti Kristuksen seurakunnan rakentamiseen. Oma talous pidetään kunnossa, että voidaan antaa omista tuloista kirkon työhön (vrt. Ef. 4:28).

Kujalla kahden talon portin vaiheilla kulkijoiden nostattama tien pöly on hetkeksi laskeutunut. Niinpä katselija huomaa mammonan huoneen portin sisäpuolella kasvavan puun. Se näyttää ihanalta. Sen hedelmä hokuttelee, kuin se voisi täyttää kaikki toiveet ja tarpeet. Se tuntuu lupaavan vapauden tehdä, mitä ihminen ikinä haluaa. Eräs mammonan huoneen palvelusväestä huomaa puuhun suunnatun katseen. Hän sanoo: “Juuri tuon puun hedelmää varten minä teen työtä. Kun olen tarpeeksi tehnyt, saan lopulta siitä maistaa. Kerran jo haukkasin, mutta toinen puraisu täyttää kaikki toiveeni. Silloin minusta tulee kuin Jumala. En tarvitse enää muita. Olen vapaa. Voin tehdä lopulta, mitä itse haluan.” Mutta miten toinen haukku toisi avun, jos ensimmäisestä ei ollut hyötyä, saattaisi joku miettiä. Silloin silmään sattuu puun juurella oleva, maahan kaatunut vanha kyltti. Siinä lukee tähän tapaan: “jos tästä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.”

Katse kääntyy jälleen Jumalan talon suuntaan. Ja itse asiassa senkin portilla on puu. Puu näyttää rujolta. Se kertoo: Joka tahtoo, tulkoon ja syököön lahjaksi. Ja joka tästä puusta syö, luopukoon itsestään ja eläköön tämän puun hedelmistä. Hän tulkoon tästä puusta riippuvaiseksi. Hän tajuaa, ettei ole Jumala, vaan ihminen. Tämä karu puu olkoon hänen aarteensa. Tästä puusta hän ei pääse vapaaksi, vaan asuu aina sen varjossa. Ja sen puun yläpuolelle on ripustettu kirjoitus: Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas.

Viime sunnuntaina 19.1. tuli Rovaniemellä vastaan merkkipaalu. Ensimmäistä messua Luther-säätiön puitteissa vietettiin nimittäin 17.1.2010.

Tämän merkkipäivän yhteyteen sopi hienosti, että 19.1. sattui Pyhän Henrikin muistopäivä. Henrikin aikana 1100-luvulla oli Suomeen muodostunut katolisen kirkon Suomen lähetyshiippakunta. Lähetystyöntekijät, Henrik yhtenä heistä, saapui perustamaan Suomeen alttareita ja saarnatuoleja. Saimme kokea olevamme kirkon suurella jatkumolla. Olemme osa lähetystyötä, kun hakeudumme tänään oikeiden alttarien ja saarnatuolien ääreen. Lähetystyöhön vaaditaan koko seurakunta. Stefanoksen luterilainen seurakunta on Rovaniemelle aikanaan perustettu paitsi paikallisten innolla ja aktiivisuudella, myös sen tuen avulla, jota Oulusta työhön annettiin. Täältä puolestaan on mahdollistunut seurakuntien perustaminen Sodankylään, Meri-Lappiin ja Utsjoelle.

Kirkkokahveilla saatiin maistella runsaita antimia, ja sen jälkeen pysähdyttiin hetkeksi työn alun muisteluiden ääreen. Moni oli myös näitä muistoja kirjoitellut seurakunnan kirjettä varten. Kutsunkin sinut lukemaan oheisesta kirjeestä muistoja matkan alusta ja vähän sen varreltakin. Kirjeen pääset lukemaan oheista kuvaa klikkaamalla.