Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta”

Puheeni 4.8.2017 RUK:n kurssi 124:n 50-vuotisjuhlassa kaatuneitten upseerien muistomerkillä. Paikalla oli 140 kurssilaista.

Kunnioitettu juhlaväki; hyvät, vanhentuneet kurssiveljet puolen vuosisadan takaa!

”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.”

Tämän sanoi Vapahtajamme Jeesus Kristus valottaessaan oppilailleen omaa tehtäväänsä ja oman kuolemansa merkitystä.

Te ette turhaan taistelleet / te ette turhaan kaatuneet.

Me synnyimme pian sodan jälkeen ja kuulumme ensimmäisiin, jotka ovat saaneet elää koko elämämme vanhempiemme toivomalla tavalla: vapaina suomalaisina – vanhempiemme uhrien ansiosta. Koko kansa joutui kärsimään, sotimaan ja uhrautumaan. Joskus on viisasteltu, että olisi ollut parempi säilyttää henki kuin itsenäisyys ja vapaus, sillä ilman elämää ei tietenkään ole vapauttakaan. Mutta näin voi viisastella vain se, joka on saanut nauttia vapautta, jonka toiset ovat hänelle lunastaneet. Ne kansat, jotka eivät pystyneet aseelliseen puolustautumiseen, menettivät niin vapauden kuin lukemattomien ihmisten hengenkin. Diktatuurille, joka on valmis riistämään kansalta tai yksilöltä vapauden, eivät ihmishengetkään ole paljon arvoisia. Tästä on katkerana todistuksena monen naapurimme kohtalo. Yrjö Jylhän säe, joka on kirjoitettuna tämän muistomerkin kivijalustaan, on totta: Te ette turhaan taistelleet / te ette turhaan kaatuneet. On asioita, jotka ovat niin arvokkaita, että niiden edestä voi ja tarvittaessa tulee panna henkensäkin alttiiksi.

Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sana ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta” viittaa niihin lukemattomiin ihmisuhreihin, joita hänen oman kansansa sodat ja vapaus olivat vaatineet. Mutta hän puhuu samalla itsestään. Sodissamme kaatuneilta ei kysytty, tahtovatko he panna henkensä alttiiksi isänmaan ja kotiensa puolesta – se oli käsky, jota yleensä ilman muuta noudatettiin. Mutta Jumalan Poika antoi henkensä harkitusti, tietäen edeltä, mitä se olisi merkitsevä. Ei terve ihminen mene mielellään kuolemaan – nämäkin upseerit, joita me nyt kunnioitamme, olisivat mielellään säilyttäneet henkensä palatakseen vapaina ja ehjin nahoin koteihinsa. Ei viimeistä uhria annettu ylevien tunteitten vallassa, vaan velvollisuuden vaatimuksesta. Niin ei Vapahtajammekaan mennyt kevein mielin kuolemaan; hänhän rukoili: ”Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä”.

Ihmiskunnan syntien sovitus oli kallis – se vaati Jumalan Pojan kuoleman. Jeesus oli lopulta valmis tähän uhriin. Me olemme saaneet osaksemme isiemme vaivannäön ja uhrin hedelmän, vapaan isänmaan tämän lyhyen elämän ajaksi. Mutta mittaamattoman arvoinen on Jumalan Pojan uhrikuoleman hedelmä, joka annetaan – ei vain joiksikin vuosikymmeniksi, vaan iankaikkisuutta varten: kaikkien syntien sovitus, anteeksisaaminen ja vapauttava päätös viimeisellä tuomiolla.

” Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.”

Rukoilkaamme:
Kaikkivaltias Jumala, me kiitämme Sinua Poikasi Jeesuksen Kristuksen uhrista meidän hyväksemme. Me kiitämme myös vapaasta isänmaasta ja menneitten polvien työstä, vaivannäöstä ja uhreista. Me kiitämme näistä meidän hyväksemme kaatuneista upseereista ja pyydämme, että me ja meidän jälkeemme tulleet ja tulevat sukupolvet saisivat vielä pitää tämän vapaan maan, kuulla täällä iankaikkista evankeliumia ja elää tämän lahjan arvon mukaisesti.
Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme nimessä.

Aamen