Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Suruakin suurempi jouluilo

Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun (…). Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen. Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: ”Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, (…) on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä”. Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikään kuin teurastettu (…). Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti! (Ilm. 5.)

Jouluevankeliumikin on kuin seitsemällä sinetillä suljettu kirjakäärö: suuri arvoitus, ilon ja kyynelten ristiriita.

”Minä ilmoitan teille suuren ilon.” Iloon oli todellakin aihetta. Tätä lasta, Vapahtajaa, oli odotettu hartaasti jo ammoisista ajoista asti. Joululaulut ovat iloisia. On oikein laulaa, syödä hyvin, jakaa lahjoja ja kiittää Jumalaa yhdessä toisten juhlijoitten kanssa. Ei yksikään ilolla sytytetty kynttilä, pakkasesta sulamaan tuotu kuusi, saati sitten joulukinkku ja yhdessä laulettu joululaulu ole turha.

Mutta enkeli julisti iloa juuri Betlehemin paimenille, joiden pienet pojat pian murhattaisiin. Betlehem oli itkevä ja parkuva lohduttomasti. ”Raakel itkee lapsiansa eikä lohdutuksesta huoli”, kertoo Raamattu koruttomasti. Onko jouluilo vain ohi menevää, helyjen kilinän tapaista, pinnallista kiiltokuvailoa – lyhyttä pakoa elämän tragedioista?

Juuri Jeesuksen syntymä aiheutti paimenten perheille mittaamattoman surun. Eihän Herodes olisi surmauttanut Betlehemin poikia, jollei Jeesus olisi syntynyt. Jumala kyllä tiesi jo edeltä, mitä Herodes oli tekevä, ja sen tiesi myös enkeli, joka julisti Vapahtajan syntymää. Silti Vapahtajan syntymä oli ilouutinen.

Jumalan teot ovat perusteellisia ja luovat uuden todellisuuden maailmaan ja maailmankaikkeuteen. Kaiken synnin aiheuttaman tuskankin edessä Jumalan sana vakuuttaa: Hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet omiensa silmistä. Ne joka ovat menettäneet kaiken, surevat ja itkevät nyt. Heitä ei näytä mikään voivan lohduttaa. Missä olisikaan voima tai ilo, joka riittäisi peittämään Betlehemin äitien ja isien tuskan! Sen voiman lähde oli juuri syntynyt ja kapaloitu. Hän oli oleva se Jalopeura ja teurastettu Karitsa, joka on arvollinen avaamaan koko elämän arvoitukset.

Eivät helpot selittelyt eivätkä kiiltokuvat poista hirmuista tuskaa ja anna vastausta kysymyksiin, joihin vastaaminen näyttää mahdottomalta. Kirjakäärön avaaminen oli mahdollista vain hänelle, joka syntyi Betlehemissä ja pantiin seimeen makaamaan. Sama seimen lapsi kasvoi aikuiseksi, kastettiin Jordanissa maailman synteihin, hikoili verta Getsemanessa ja sovitti uhrikaritsana ristillä hirveimmätkin synnit ja huudahti: ”Se on täytetty!” Sitten Jalopeuran lailla hän voitti itse kuoleman ylösnoustessaan. Nyt on kaikki viholliset voitettu ja kaikki synnit sovitettu – siksi kaikki kysymyksetkin saavat vastauksensa ja kaikki kyyneleet pyyhitään lopullisesti.

Betlehemin seimessä lepää Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Meille on syntynyt Poika, jonka nimi on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas (Jes. 9). Siinä on jouluilonaihetta aina ikuisuuteen asti niillekin, jotka tänään vielä itkevät.

Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa