Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Sallikaa lasten tulla minun tyköni

Kymmenisen vuotta sitten odotin esikoistani ja osallistuin ystäväni kanssa perhemessuun vieraan paikkakunnan kirkossa. Teemamessusta johtuen paikalla oli oletettavasti normisunnuntaita enemmän pikkuväkeä. Kaikki lapset eivät tietenkään malttaneet istua hiljaa paikoillaan, ja meidänkin ohitsemme käytävää pitkin kirmasi kaksi energistä nassikkaa. Eräs kirkkovieras ei pystynyt sietämään lasten eläväisyyttä, vaan komensi heitä kasvot kiukusta kurtussa.

Monet äidit ja isät tuovat lapsensa jumalanpalvelukseen hieman arkaillen. Pientä jälkeläistä voi olla lähestulkoon mahdoton saada pitämään pyllynsä penkissä. Omassa seurakunnassani riemuitsen siitä, että lapset ovat silti lämpimästi tervetulleita messuun. Seurakuntaamme palvelleet pastorit ovat rohkaisseet vanhempia, ja kertoneet iloitsevansa lasten äänistä – lapsissa on seurakunnan tulevaisuus. Kun tuo ääni aina silloin tällöin kohoaa kilpailemaan pastorin saarnan kanssa, me vanhemmat olemme vieneet lapsemme hieman syrjemmälle karjumaan.

Ajattelen, että messuun tulevien lapsiperheiden kannustaminen on tarpeellista ja Jumalan mielen mukaista. Ja kaikki suora tai epäsuora paheksunta pahoittaa myös taivaallisen Isämme mielen.

Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia. Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.” Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä. 

Mark. 10:13-16

Jeesus haluaa edelleen ottaa lapsia syliinsä ja siunata heitä. Se tapahtuu seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa. Häpeäkseni minun on myönnettävä, että tajusin asian vasta kun lapseni opettivat sen minulle. Aiemmin elin luulossa, että messu on meitä aikuisia varten ja lapset nyt vaan kulkevat mukana, istuvat penkissä ja miettivät omiaan. Heräsin huomaamaan asian todellisen luonteen, kun erään jumalanpalveluksen kotimatkalla auton takapenkiltä yhtäkkiä kuului 8-vuotiaan koululaisen ääni: -Se saarna oli tosi, tosi, tosi, tosi hyvä! Olisin varmaan pudonnut istuimeltani, ellen olisi ollut kiinni turvavyössä. Lapseni oli ihan oikeasti kuunnellut saarnaa! Tänä keväänä matkalla jumalanpalvelukseen tuo samainen lapsi henkäisi hartaan toiveen meille vanhemmille: -Toivottavasti te aina jaksatte viedä meitä messuun!

Viekäämme lapsemme sunnuntai toisensa perään messuun, Jeesuksen syliin!

Maria Rautavuori
Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta
Loimaa